Partalasten kapina

Perussuomalaisten nuorisojärjestö kaatoi eilen emopuolueen vaatimat sääntömuutokset, joilla puolue yritti kitkeä nuorisojärjestöstä etnonationalismin ja rotuopin. Samalla oli tarkoitus poistaa nuorisojärjestöstä alle 18-vuotiaat ja yli 30-vuotiaat. Ainakin kuvista päätellen juuri etnonationalisteissa on likipitäen keski-ikäisiltä näyttäviä parrakkaita setämiehiä, joiden on vaikea kuvitella edustavan nuorisoa.

Leikki leikkinä ja mennään asiaan. Tämä kapina tarkoittaa sitä, että nuorisojärjestöä odottaa tukien ja yhteistyön lakkaaminen. Puolue tulee perustamaan uuden nuorisojärjestön, joka noudattaa puolueen sanelemia sääntöjä ja johon etnonationalisteilla ja fasisteiksi itsensä julistaneilla ei ole asiaa. He saavat perustaa oman yhdistyksen tai liittyä johonkin SKE:n kaltaiseen äärioikeistolaiseen pienpuolueeseen, jotka yleensä hajoavat heti perustamisensa jälkeen omiin sisäisiin riitoihinsa. Sitten he katoavat julkisuudesta.

Kuten Jussi Halla-aho eilen sanoi, niin uusien sääntöjen hyväksyminen olisi ollut pienimmän riesan tie. Koska se ei kelvannut, niin sitten mennään vaikeamman kautta. Halla-ahon johtajuus kärsi pienen kolauksen, mutta samalla hänen salonkikelpoisuutensa lisääntyy. Nyt on selvää, että puolueessa ei hyväksytä fasismia ja etnonationalismia ainakaan ääneen lausuttuna.

Juuri tätä ei nuorisojärjestössä ymmärretty. Siellä kuviteltiin ilmeisen vilpittömästi, että kaikki ajatuksensa saa sanoa ääneen, koska niin tekevät muutkin. Viikko sitten europarlamentaarikko Laura Huhtasaari sanoi kaikkien muiden paitsi perussuomalaisten olevan kommunisteja, ja kansanedustaja Ano Turtiainen ennusti sisällissotaa. Halla-aho itse osaa ajaa kaksilla rattailla sujuvasti, sillä sosiaalisessa mediassa hän on ihan eri mies kuin vaikkapa tv-haastatteluissa. Niissä hän esiintyy rauhallisesti ja maltillisesti, mutta somessa hänen puheensa eivät juuri eroa nuorisojärjestön edustajien puheista.

Näin Halla-aho tuumaili neljä viikkoa sitten.

Ja näin siihen reagoi itsensä kolme viikkoa myöhemmin fasistiksi julistautunut Toni Jalonen:

Jalonen ja muut aatteen kannattajat eivät ymmärtäneet, että f-sanaa ei saa käyttää, vaikka ajatukset sen mukaisia olisivatkin. Kyse on siitä, miltä asiat näyttävät, ei siitä, mitä ne ovat.

Tämä kapina päättyi kapinoitsijoiden kannalta huonosti. Perustettavan uuden nuorisojärjestön johto tulee varmasti ymmärtämään, että puoluejohtoa vastaan ei pullikoida ja kaikkea ei sanota ääneen.

puheenaiheet politiikka yhteiskunta
Kommentit (35)
  1. Ahti Granat
    1.3.2020, 10:13

    ”Mikään ei ole niin viisas kuin ihminen. Eikä mikään niin tyhmä.” (Esko Eskola, mittakirvesmies Somerolta vuonna1972 Urjalassa) Vaikka sitaattina esittämäni kommentti ei ihan suoraan blogin sisältöön liitykään, sopinee se edellä kirjoitettuun, koska monimerkityksellisetkin asiat kirjoitettuina ovat loåulta melko yksinkertaisia . Puheen ymmärtämisessä monitulkintaisuus taas on enemmän sääntö.

  2. Ja uuden nuorisojärjestön puheenjohtaja tulee olemaan Pohjois-Karjalan poika A Kinnunen, joka ymmärsi olla mestarin kanssa samaa mieltä.

Kommentointi suljettu.