Ihmisoikeudet vaakalaudalla

Kansainvälisen oikeuden ja sopimusten mukaan oikeus hakea turvapaikkaa on ihmisoikeus, mutta viime päivät ovat osoittaneet, että tämä ihmisoikeus voidaan ottaa pois joko yhteisellä päätöksellä tai hiljaisella hyväksynnällä. EU:ssa on ilmeisesti sovittu, että kaikki ihmiset eivät tarvitse kaikkia ihmisoikeuksia.

Turkin ja Kreikan rajalla Kreikan viranomaiset estävät väkivalloin pakolaisia pääsemästä maahan hakemaan turvapaikkaa muun Euroopan nyökytellessä ymmärtäväisesti. Meidän presidenttimmekin puhuu kansainvaelluksesta ja puoliväkisin maahan tulemisesta, ja iltapäivälehtien kommenttiosastolla ollaan valmiita ampumaan jokainen Suomeen asti tuleva turvapaikanhakija. Tv-uutisissakaan ei puhuta pakolaisista, vaan siirtolaisista. Sananvalinnoilla muokataan mieliä hyväksymään ihmisoikeuksien loukkaaminen ja jopa kannattamaan sitä.

Geneven pakolaissopimuksellakaan ei näköjään ole mitään painoarvoa silloin, kun sitä punnitaan tositilanteessa. Sen tositilanteen saivat aikaan EU:n johtajat jo vuonna 2016, kun Turkille ruvettiin maksamaan siitä, että se pitää pakolaiset omassa maassaan. Siitä lähtien Turkki on kiristänyt EU:lta lisää rahaa uhkaamalla avata rajan, ja nyt se toteutti uhkauksensa. EU vastaa pakolaisiin kohdistuvalla väkivallalla. He ovat helpompi kohde kuin Turkin valtio. Nyt on menossa mielien muokkaus, jolla väkivalta tehdään hyväksyttäväksi.

Ainakin meillä nämä puheet lankeavat otolliseen maaperään. Perussuomalaiset ovat jo ruvenneet vaatimaan rajatarkastuksia ja pikakäännytyksiä Ruotsin rajalle, ja iso osa kansaa hurraa ajatukselle. Kun kerran muut, niin kyllä mekin. Meidän on suojeltava itseämme laittomalta maahantunkeutumiselta.

Näin ajattelevat eivät piittaa oikeusvaltiosta, kansainvälisistä sopimuksista tai edes ihmisoikeuksista. He eivät tule ajatelleeksi, että jos yksi ihmisoikeus voidaan ottaa pois yhdeltä ihmisryhmältä, niin ihan sama voidaan tehdä mille tahansa ihmisryhmälle. Sopivassa tilanteessa voidaan ottaa pois mikä tahansa ihmisoikeus miltä tahansa ihmisryhmältä. Kun alkuun on päästy, niin tie on auki loputtomiin.

EU on nyt oikeasti tienhaarassa. Joko se noudattaa sopimuksia ja omia periaatteitaan tai ei noudata. Nyt on näköjään sovittu, että ei noudateta. Ensimmäinen askel tällä tiellä on otettu, ja jatkossa voidaan odottaa mitä tahansa. Yksittäiset valtiot voivat tähän vedoten tehdä mitä tahansa ei ainoastaan turvapaikanhakijoille, vaan jopa omille kansalaisilleen.

Tässä vuosien varrella olen huomannut, että meillä ei pidetä maahanmuuttajien lisäksi myöskään köyhistä. Heidän lisäkseen löytyy nopeasti aina tarpeen mukaan uusia ihmisryhmiä, jotka eivät tarvitse kaikkia ihmisoikeuksia. Kun oikeusvaltion periaatteet kerran murretaan, niin niitä ei enää ole olemassa.

Tiedän olevani pessimisti ja että sanotte minun liioittelevan. Eihän meillä nyt sentään semmoista tapahdu. Toivottavasti ei tapahdu, mutta jos tapahtuu, niin olenpahan ainakin varoittanut.

Kommentit (86)
  1. Mitä tuohon voi lisätä. Eipä juuri muuta kuin liittyä tähän pessimistikööriin. Vaikea asia, mutta pahalta näyttää kaikin puolin.

  2. ”Slippery slope”, sanoo englantilainen.

Kommentointi suljettu.