Jonkun pitää tehdä jotain

Eiliseen juttuuni tulleen palautteen ja muutenkin käytävän keskustelun perusteella on tullut selväksi, että jonkun pitää tehdä maatalouden työvoimapulan ja yleensä koronakriisin helpottamiseksi jotain. Töihin pitää saada ainakin varusmiehet, siviilipalveluksessa olevat tai ammoin olleet, maahanmuuttajat, turvapaikanhakijat, koululaiset, opiskelijat ja ennen kaikkea työttömät. Työ on tehtävä mieluiten talkoilla, jotta kaikki lusmut oppivat, mistä se ruoka tulee.

Näin todettuaan kansan syvät rivit palaavat tyytyväisinä jakamaan jonkun toisen keksimiä entisiä työpaikkoja ja nähtyjä bändejä koskevia kyselyjä sosiaalisessa mediassa. Kun painava sana on sanottu, niin joku muu saa tehdä varsinaisen työn. Kukaan ei ehdota itseään.

Näinhän se menee politiikassakin. Oppositio on liikuttavan yksimielisesti vaatimassa parempaa tilanteiden johtamista, selkeämpää linjaa virustestien ja suojavarusteiden käytössä sekä enemmän tukia yrityksille ja kunnille. Myös hallitusohjelma on opposition mielestä vanhentunut, ja se pitää kirjoittaa kokonaan uudelleen. Erimielisyyttä on vain siitä, mistä luovutaan. Perussuomalaisten mielestä pitää tietenkin luopua kehitysavusta, pakolaiskiintiöstä ja ilmastopolitiikasta. Kokoomuksen mielestä pitää luopua oppivelvollisuuden pidentämisestä, ja leikkauslistat on muutenkin tuotava pöytään.

Seuraavaksi oppositio varmaan vaatii, että huhtikuun jälkeen on tultava toukokuu, ja kun se tulee, niin se on opposition ansiota. Niinhän kaikki hallituksen tähänastisetkin toimet opposition mukaan ovat, vaikka ne onkin tehty liian myöhään ja liian hitaasti. Jos jo tammikuussa olisi osattu aavistaa opposition tulevat ehdotukset ja toimia niiden mukaisesti, niin mitään ongelmaa ei olisi edes syntynyt.

On itsestään selvää, että hallitusohjelman kirjaukset eivät enää päde. Hallitus tietää sen oikein hyvin, kuten valtiovarainministeri Katri Kulmuni selkeästi sanoo Helsingin Sanomien haastattelussa. Hallitusohjelma menee suunnilleen kokonaan uusiksi, sillä kukaan ei osannut aavistaa koronakriisin massiivisuutta. Edessä on sellainen taloudellinen kurimus, että sitä voi ihan hyvin verrata 1990-luvun lamaan. Erona on vain se, että nykyinen hallitus on koko ajan varoitellut toistamasta sen laman korjaamisen virheitä.

Silloinhan pelastettiin pankit ja jätettiin yrittäjät ja työntekijät heitteille. Nyt näyttää olevan ihan toinen meininki, kun hallitus satsaa nimenomaan kansalaisten ja yritysten pärjäämiseen.

Juuri nyt hallituksen on keskityttävä kriisin hoitamiseen, ja vasta sen jälkeen ruvetaan kirjoittamaan hallitusohjelmaa uusiksi. Oppositio on siitä hyvässä asemassa, että se voi vaatia hallitusta tekemään sitä ja tätä ihan samalla tavalla kuin tavalliset kansalaiset voivat vaatia jonkun muun kuin itsensä menemistä sinne mansikkapellolle.

Me tavalliset kansalaiset annamme hallitukselle hyvän arvosanan tähänastisista toimista. Opposition tehtävänä on kritisoida hallitusta, joten eipä siihenkään ole mitään sanomista. Eikä siihen, että joku muu menköön maataloustöihin, jotta minun ei tarvitse.

Nyt kun minäkin olen sanonut tyhjänpäiväisen mielipiteeni, niin voin palata normaaliin ja vastata somessa johonkin jonkun muun keksimään kyselyyn. Tai ehkä sittenkin lähden ulos raittiiseen ilmaan.