Kuka tämän maksaa?

Eilen kerroin yrityksille myönnettävistä erilaisista koronatuista ja niiden myöntäjistä. Mediassa ja varsinkin sosiaalisessa mediassa on jo kummasteltu Business Finlandin myöntämiä tukia Huutokauppakeisarille ja someyritykselle. Ainakin nämä kaksi yritystä onnistuivat hakemaan ja saamaan tätä isommille yrityksille tarkoitettua tukea niiden parin päivän aikana, jolloin tuen myöntämisperusteet olivat löysemmät.

Näistä tuista tullaan puhumaan vielä paljon, kunhan poliitikot ja tutkivat journalistit ennättävät paneutua asiaan. Ainakin se tuo vaihtelua maskikaupoista jauhamiseen ja niiden takia ministereille esitettyihin erovaatimuksiin. Muistutan vain, että ministereiden luottamuksesta eivät päätä iltapäivälehdet, vaan eduskunta.

Raha on nyt niin sanotusti rököllään, kun valtio on päättänyt avata rahahanat elinkeinoelämän tukemiseksi. Se on hyvä asia, mutta jo nyt on ruvettu kyselemään tämän kaiken maksajaa. Eilisillan pääuutislähetyksessä asiantuntijat varoittelivat, että ainakaan veronkorotuksiin ei pidä mennä. Tämä ennakoi vaatimuksia tulevista menoleikkauksista, ja jos leikkauksia ruvetaan tekemään, niin mistähän mahdetaan leikata?

Leikkausvaatimukset kovenevat kevään ja kesän aikana. Ruvetaan taas puhumaan kestävyysvajeesta, tulevien sukupolvien maksettaviksi jäävistä veloista, julkisen sektorin liian suuresta koosta ja niin edelleen. Kun hätä on suurin, niin se parjattu julkinen sektori huudetaan apuun, ja kun se tulee apuun, niin avusta kiitetään kiroamalla auttaja. Vuosikausia julkista sektoria on heikennetty, ja sitä satoa korjataan nyt vaikkapa THL:n ja Huoltovarmuuskeskuksen toiminnassa havaittuina puutteina.

Kaikkein todennäköisimmin leikataan taas julkisen sektorin lisäksi köyhiltä tai pienituloisilta. Alkaa sama vanha virsi, jonka mukaan Suomessa ei ole rikkaita, ja jos onkin, niin heillä ei ole rahaa. Jos heitä verotetaan, niin he suuttuvat ja vievät rahansa ulkomaille. Tämä onnistuu helposti, sillä ainakaan edellisellä vaalikaudella hallituksella ei ollut pienintäkään halua estää tätä rahansiirtoa. Sitä päinvastoin helpotettiin.

Otetaan siis köyhiltä. Ruvetaan puhumaan ylisuurista sosiaalietuuksista, liian helposti saatavasta liian suuresta työttömyysturvasta ja muista tutuista asioista. Puhujina tulevat olemaan täsmälleen ne samat tahot, jotka nyt pyytävät ja saavat valtiolta ilmaista rahaa. Köyhien lisäksi leikataan julkisen sektorin työntekijöiden palkkoja, mukaan lukien nyt etulinjassa olevat sairaanhoitajat ja muut julkisen sektorin työntekijät. Ruvetaan kuulemaan tuttuja puheita virkamiesten liian suurista määristä.

Toivottavasti ääneen pääsevät myös ne, jotka näkevät muitakin vaihtoehtoja. Jos seuraavat kymmenen vuotta leikataan, niin tätä nyt hyväksi havaittua hyvinvointivaltiota ei enää ole.

Kun nämä leikkauspuheet alkavat voimistua, niin minä luovutan ja totean, että niin meni kuin ikivanhassa vitsissä, jossa köyhä mies oli tunnettu siitä, että ei koskaan sanonut kiitoksen sanaa. Pappi päätti testata asian antamalla miehelle erilaisia elämää helpottavia lahjoja. Mies sanoi aina vain, että on se hyvä, että minä saan. Kun pappi viimein hermostui ja kysyi, että eikö ole muuta sanottavaa, niin mies vastasi, että on se helvetin hyvä, että minä saan.

Jatkoa odotellessa minä osallistun yritystoiminnan tukemiseen teettämällä juuri tällä hetkellä alkavan kattoremontin. Sen maksajasta ei ole pienintäkään epäselvyyttä. Yhteiskunta osallistuu siihen kotitalousvähennyksen verran, ja siitä kiitos.