Korona ja ulkoistaminen

Koronauutisoinnin varjoon on jäänyt paljon sellaisia asioita, jotka olisivat saattaneet tapahtua ilman koronaakin, mutta konkretisoituivat juuri koronan takia. Yksi sellainen on viime viikolla uutisoitu yksityisen päiväkotiyhtiö Touhulan päätyminen yrityssaneeraukseen. Monissa kunnissa päivähoito on ulkoistettu kokonaan tai osittain, ja kun päiväkodit pääosin suljettiin, niin yritysten talous ei sitä kestä.

Tai kyllä se kestäisi ja ainakin sen pitäisi kestää, mutta yritysten tarkoitus on tuottaa voittoa omistajilleen. Voitontavoittelu korostuu silloin, kun omistajana on Touhulan tapaan kansainvälinen pääomasijoittaja. Tällaiset yritykset reagoivat nopeasti muutoksiin, sillä ne eivät halua vaarantaa voittojaan. Niinpä ne supistavat toimintaansa.

Juuri tässä on ero kunnan toimintaan. Kunnat saattavat kyllä samanlaisessa tilanteessa lomauttaa henkilöstöä, mutta monet kunnat eivät tehneet edes sitä. Tämä ero johtuu siitä, että lain mukaan kokonaisvastuu päivähoidon järjestämisestä on aina ja joka tapauksessa kunnalla. Niinpä yksityisen yrityksen ajaessa toimintansa alas myös käytännön järjestämisvastuu siirtyy kokonaan kunnalle. Päivähoidon ulkoistaneet kunnat joutuvat käynnistämään päivähoidon omana toimintana, kun omaan toimintaan luottavat kunnat jatkavat pienen häiriön jälkeen entiseen tapaan.

Ihan sama tilanne on vanhustenhoidossa. Kun yksittäiset hoivakodit ovat joutuneet vaikeuksiin, niin kunnat ovat joutuneet ottamaan toiminnan hoitaakseen. Tätä tapahtui jo yli vuosi sitten, kun vanhustenhoidon laiminlyönnit paljastuivat, ja tätä on tapahtunut nyt, kun joissain hoivakodeissa on ollut koronakuolemia suhteettoman paljon.

Tämä on se ulkoistamisen riski, jota kaikissa kunnissa ei näköjään ymmärretä. Kun yhteiskunta toimii normaalisti, niin ulkoistaminen saattaa oikeasti olla kokonaistaloudellisesti edullisempaa ainakin vähän aikaa. Yksityisten yritysten perimä hinta tuppaa kuitenkin nousemaan jo normaalioloissa, koska yritysten on saatava voittonsa. Juuri voitontavoitteluun tähtää myös henkilöstön minimimitoitus. Toiminta pyörii silläkin, mutta ei kestä yhtään muuttuvia tilanteita. Koko rakennelma sortuu liian helposti, ja se tulee kunnalle kalliiksi. Säästöt kostautuvat lisääntyneinä kustannuksina.

Tämän riskin tietävät kaikki ne, jotka suhtautuvat ulkoistamiseen epäilevästi. Nyt sen oppivat tietämään kantapään kautta myös ne, jotka kannattavat ulkoistamista joko lyhytaikaisten säästöjen takia tai pelkästään ideologisista syistä.

Mietitäänpä sellaista tilannetta, että Sipilän hallituksen sote olisi saatu maaliin ja terveydenhoito olisi pääosin ulkoistettu valinnanvapauden avulla. Suuret hoivayhtiöt tekivät täsmälleen kuten Touhula, eli ne laajenivat erittäin nopeasti. Ne ostivat pienet kilpailijat pois markkinoilta, ja sitten ne ostelivat kuntien terveyskeskuskiinteistöjä. Tarkoituksena oli olla valmiina kokonaisulkoistukseen, jossa julkiselle sektorille olisi jäänyt vain maksajan rooli.

Jos terveydenhoito olisi nyt isojen hoivajättien varassa, niin epäilemättä ne olisivat pystyneet hoitamaan myös koronatilanteen. Mihin hintaan ne sen olisivat tehneet, on kokonaan toinen juttu. Kaikki lisääntyneet kustannukset olisivat kaatuneet suoraan kuntien ja maakuntien maksettaviksi, sillä yritykset eivät tingi voitoistaan.

Tätä minä olen koettanut jankuttaa jo vuosia. Kun kokonaisvastuu jonkin toiminnan järjestämisestä on kunnalla, niin kokonaisulkoistaminen on uhkapeliä, jossa kunta lopulta aina häviää. Siksi kannatan nykyisen hallituksen sotelinjausta, jossa kokonaisvastuun lisäksi myös järjestämisvastuu on pääosin julkisella sektorilla ja ostopalvelut vain täydentävät sitä.

Hallituksen esitykset sotelainsäädännöksi ovat muuten minun tietojeni mukaan tulossa lausuntokierrokselle tämän kesän aikana, joten ainakin kuntapäättäjillä riittää kesälukemista.