Mutta kun pitäisi!
Jo kaksi päivää muutamat oppositiopoliitikot ja osa mediaa ovat yllyttäneet soihtuihin ja talikoihin mielellään tarttuvaa kansanosaa al-Holin leiriltä palanneita kolmea naista ja yhdeksää lasta sekä hallitusta ja erityisesti ulkoministeri Pekka Haavistoa vastaan. Kysyin eilen, onko näillä kansankiihottajilla jotain perustuslain ja muiden lakien noudattamista vastaan, mutta en odottanutkaan vastausta. Juridiikka ei kiinnosta silloin, kun mennään tunne edellä.
Kerrataan vielä: Suomen kansalaista ei voi estää palaamasta Suomeen. Kukaan ei ole syyllinen ennen kuin tuomioistuin on hänet syylliseksi todennut. Poliitikot eivät päätä esitutkinnasta, tuomioista eivätkä lasten huostaanotosta yksittäistapauksissa.
Mutta kun pitäisi, kuuluu jatkuva huuto. Olisi pitänyt estää ainakin naisten paluu. Nyt heidät pitää palauttaa tutkittavaksi ja tuomittavaksi sinne, missä he ovat mahdollisesti syyllistyneet rikoksiin. Terroristilakeja pitää nopeasti muuttaa, jotta heidät saadaan tuomittua Suomessa. Leiriltä pakeneminen ja Turkkiin matkustaminen on selvitettävä jokaista askelta myöten, sillä kansalla ja erityisesti poliitikoilla on oikeus tietää. Kuka heitä auttoi, miten he pääsivät Turkkiin ja miksi heidät tuotiin ihan julkisesti, mutta kuitenkin salaa Suomeen?
Erityisen huomion kohteena on tietenkin ulkoministeri Pekka Haavisto, jonka epäillään suunnilleen Rambon tavoin käyneen hakemassa nämä terroristit leiriltä ja nyt valehtelevan Suomen kansalle ja pyhälle iltapäivälehdistölle.
Ei ole mitään näyttöä siitä, että ulkoministeriö olisi osallistunut paon järjestämiseen, mutta tuttuun tapaan esitetään väite ja vaaditaan eri mieltä olevia todistamaan se vääräksi. Tämä jos mikä ärsyttää ainakin juristia, joka on tottunut siihen, että jokainen todistaa omat väitteensä.
Timo Haapalan puheet Haaviston rikostutkinnasta ovat jatkumoa Haapalan Haavistoa kohtaan tuntemalle ilmeisen syvälle kaunalle. Juuri Haapala aloitti viime syksynä perättömiksi osoittautuneet puheet salaisesta operaatiosta, ja juuri Haapala toimi ulkoministeriön virkamiehen äänitorvena Haavistoa vastaan.
Haapalalta jää aina sanomatta, että ulkoministeri Haavistoa tutkitaan siitä, toimiko hän epäasiallisesti yritettyään siirtää työtehtäviensä hoidosta kieltäytyneen virkamiehen toisiin tehtäviin. Ei muusta. Sehän meni niin, että virkamies kieltäytyi hoitamasta al-Holin leirillä olevien palauttamista koskevia tehtäviä, koska epäili mahdollisesti joutuvansa rikkomaan lakia. Kukaan ei käskenyt häntä rikkomaan lakia, mutta silti tämä virkamies toi asian julkisuuteen. Tästä Haapala sai aikaan monta juttua, joissa vilisi salaisia operaatioita ja kulissien takana toimimista.
Mennäänpä takaisin tuohon juridiikkaan, joka vaatimusten mukaan pitäisi sivuuttaa tässä yksittäistapauksessa. Kuten sanottu, niin Suomen kansalaista ei voi estää palaamasta maahan. Rikoksesta tuomitaan yleensä rikoksen tekomaassa, mutta jos Suomen kansalainen on palannut Suomeen, niin häntä ei luovuteta tuomittavaksi ulkomaille. Hänen rikoksensa tutkitaan ja tuomitaan Suomessa Suomen lain mukaan. Luovuttaa voidaan vain EU:n jäsenvaltioihin ja Pohjoismaihin, ja niihinkin vain rajoitetusti.
Terroristijärjestön toimintaan liittyminen ei ollut kriminalisoitua vielä silloin, kun nämä naiset sen tekivät. Nyt on, mutta heitä ei voida tuomita ennen lain voimaantuloa tehdystä teosta. Tämän taannehtivan lainsäädännön kiellon takia myöskään nyt vaadittu terrorismilainsäädännön koventaminen ei vaikuttaisi heidän asemaansa millään tavalla.
Ovatko nämä palanneet sitten turvallisuusuhka? Epäilemättä ovat, mutta oikeusvaltio noudattaa lakeja myös heidän tapauksessaan. Suojelupoliisin uhka-arviota en epäile ollenkaan, mutta turvallisuusuhkaa ei selvitetä mediassa ja somessa huutamalla, vaan viranomaistyönä. Viranomaistyönä hoidetaan myös lastensuojelun tarpeen selvittäminen, eikä poliitikoilla ja kansalaisilla ole mitään oikeutta mennä antamaan neuvojaan yksittäistapauksissa.
Turhaanhan minä tämänkin jutun kirjoitin, sillä mölinä jatkuu entiseen tapaan. Oikeusvaltiossa eläminen on siitä mukavaa, että aina voi vaatia oikeusvaltion periaatteiden ohittamista silloin, kun asia ei koske itseä.
Jos joku perhe on paennut leiriltä helmikuussa ja on päässyt Turkkiin toukokuussa, kovin aktiivista apua he tuskin ovat saaneet. Ainakaan itse en turvautuisi valtion apuun, jos se on tuota luokkaa.
Oletan, että ovat saaneet apua ulkopuolelta esim. rahaa matkakustannuksiin ja lahjuksiin. Jossain netissä oli sivukin jossa kerättiin rahaa millä voi rahoittaa pakenemista sieltä leiristä. Suomen valtio tuskin on sinne lahjoittanut rahaa, mutta yksityiset ihmiset kylläkin. Ei sieltä keskeltä korpea kävelemällä tulla, rahaa pitää olla kyyteihin ja lahjuksiin leirin vartijoille ja maksamaan joku kuskaamaan, sekä lentolippuihin.
Varmaan Suomen valtio on auttanut sen verran, että jos naiset ovat päässeet Suomen turkin lähetystöön saakka ovat saaneet konsuli apua esim. papereiden hankintaan ja paluuseen.
Jos kaunaa Haapalalla on Haavistoa vastaan niin mistähän se kumpuaa. Monet kansalaiset eivät miellellään näkisi Haavistoa edes presidenttiehdokkaana. Jotain todella jostain kumpuaa mitä ei ääneen sanota julkisudessa, ehkä firman kahviporukassa tai poliisien taukohuoneessa jotain mumistaan.
Haapala tarvitsee oman Jäätteenmäen. Kun Pekka Ervasti onnistui kaatamaan hallituksen, niin monikin toimittaja tuntuu unelmoivan samanlaisesta suorituksesta. Ervastin ei vaan tarvinnut itse keksiä juttujaan.
Haapala on aina haaveillut yövartijavaltiosta ja on jo useita vuosia haukkunut demareita sekä vihreitä mistä tahansa asiasta, joten ei nyt varsinaisesti yllätä että ilta-sanomissa suojatyöpaikassa oleva toimittaja keksii asioita omasta päästään.
Haapalakin on sen ikäinen että eli ajan kun toimittajat olivat jotakin. Kun liikuskelivat piireissä, niin syntyi illuusio että heillä on hallussaan tieto. Valitettavasti internet on pudottanut siltä jalustalta.
Kyllä se ihan todellista valtaa on ollut ja on vieläkin. Tutkimuksen mukaan joukkotiedotuseliitti kokoomuslaistui kaikkein eniten kahdessa vuosikymmenessä (Aikalainen 6.12.2014), mikä merkitsee lukuisia yhteisiä kahvipöytähetkiä heidän ja kokkariministereiden kesken. Yhteistyö jatkuu, sillä valtamedia suoltaa jatkuvalla syötöllä kaikenlaista hallitukseen kohdistuvaa kohua, jossa totuudenpoikasta ei ole hiventäkään, mutta tärkeintä onkin pitää yllä jatkuvaa epäilystä. Se on puhdasta psykologiaa.
Se on ihan sama kuin Orpon hokema taloudenhoidosta – aivan huttua sisällöltään, mutta niinpä näitä hokemia tapaa tuon tuosta toistettuna. Oikeistolle riittää politiikaksi hokema (Kulmuni yritti tätä samaa, mutta ei onnistunut), epäily tai syytös vastapuolta vastaan. Helsingin Sanomien läheiset suhteet Orpoon ovat selvät, sillä Hesarista ei löydä Orpoa kritisoivaa juttua ennen eikä jälkeen ministeripestien. Saa nähdä, kuinka likaiseksi tämä mediapeli käy ennen vaaleja. Suuren yleisön ja demokratian näkökulmasta on pelottavaa, kuinka uutiseksi kelpaa nykyään mikä tahansa väite tai valhe – ihan vain (vaali)mielipiteiden liikuttelun vuoksi.
Vaikka vaalit käytiin ja hallitus vaihtui, siellä ne Haapala ja muut kokkaritoimittajat samoissa pöydissä poliitikkojen kanssa istuu yhä vieläkin – tähtäimessä seuraavat vaalit ja toive, että kahvipöydät muuttuu jälleen ministeripöydiksi. Haapalan tehtävänä lienee keskittyä Haaviston presidenttiyden kampittamiseen.