Virhearvio ja sensuuri

Toissapäivänä ja eilen kerroin perussuomalaisten ajatuspajan julkaisemasta Jukka Hankamäen kirjasta. Lyhyesti sanoen puolueen ajatuspaja julkaisi puolueen eduskuntavaaliehdokkaana olleen ja ajatuspajan kirjaprojektiin palkkaaman Hankamäen teoksen puolueen logon alla ja puoluejohdon ollessa paikalla. Kun kirjan rasismista ja naisvihasta nousi meteli, niin puolue irtisanoutui koko asiasta ja keskeytti kirjan jakelun.

Perussuomalaisia pidetään jonkinlaisina poliittisen shakkipelin mestareina, jotka osaavat ennakoida kaikki siirtonsa pitkälle tulevaisuuteen. Niinpä nytkin on sosiaalisessa mediassa etsitty yksinkertaiselle asialle monimutkaista selitystä. Tämä kohu oli kuulemma harkittu, sillä tärkeintä on, että puhutaan. Tämähän on alt right -liikkeen normaali toimintatapa kaikkialla.

Minä en usko taktikointiin ja harkittuun temppuun, sillä puoluejohdon reaktiot ovat olleet aidon hämmentyneitä ja paniikinomaisia. Kaikille tuli kiire irtisanoutua kirjasta heti, ja Hankamäki jäi käytännössä yksin puolustautumaan. Ainoastaan ajatuspajan johtaja Marko Hamilo puolustaa työntekijäänsä. Hyvällä syyllä voi sanoa, että Hankamäki heitettiin bussin alle puolueen edun nimissä.

Hankamäellä on syytä olla pettynyt, sillä hän uskoi puolueen olevan hänen tekstinsä takana. Hankamäen ajatukset ovat yhteiskunnallisia blogeja seuraaville tuttuja jo vuosien ajalta, joten puolueessa ne kyllä tiedettiin. Lisäksi hänet otettiin eduskuntavaaliehdokkaaksi ja palkattiin ajatuspajalle töihin. Hänen tekstinsä ei edes poikkea muista ajatuspajan julkaisuista, kertoo Jyväskylän yliopiston nykykulttuurin tutkija Tuija Saresma. Samat ajatukset feminismivastaisuudesta, naisvihasta ja maahanmuuttovastaisuudesta toistuvat kirjoituksissa kerta toisensa jälkeen. Sosiaalisessa mediassa on kaivettu esiin Jussi Halla-ahon vanhoja tekstejä, joissa naisista ja maahanmuuttajista puhutaan samalla tavalla kuin Hankamäki nyt puhuu.

Se siitä poliittisesta shakkipelistä, jonka seuraava siirto on jo nähty. Se on tietenkin huuto sananvapauden rajoittamisesta ja sensuurista.  Kun opetus- ja kulttuuriministeriö kertoi keskiviikkona selvittävänsä kirjan mahdollisen ristiriidan valtionavustuspäätöksen kanssa, niin se nähdään poliittisena painostuksena. Näin pyritään häivyttämään se tosiasia, että puolue itse sensuroi kirjan. Kukaan muu ei sensuuria edes vaatinut, vaan kyseltiin vain, mihin niitä avustusrahoja oikein käytetään.

Avustukset myönnetään lakien ja muiden myöntämisperusteiden mukaiseen toimintaan. Jos jälkikäteen huomataan niitä käytetyn jollain muulla tavalla, niin tuen myöntäminen voidaan keskeyttää ja jo myönnetyt tuet periä takaisin. Näin kävi Perussuomalaisten Nuorten tapauksessa, kun toiminta ei täyttänyt nuorisolaissa säädettyjä perusteita. Ihan samanlainen harkinta on nyt meneillään Suomen Perustan avustusten suhteen. Se ei ole sensuuria, vaan avustusten käytön valvontaa.

Mitä pitäisi tehdä, että sama ei toistuisi ja avustuksia ei käytettäisi vastoin niiden tarkoitusta? Vastaus on, että ei mitään, sillä se olisi perustuslain kieltämää ennakkosensuuria. Sananvapaus tarkoittaa sitä, että jokainen saa kenenkään ennalta estämättä julkaista mitä tahansa, ja mahdolliset seuraukset tulevat jälkikäteen. Seuraukset voivat olla rikosoikeudellisia tai avustusten takaisinperintää, mutta avustusten myöntämisen perusteita ei pidä mennä muuttamaan ennakkosensuurin suuntaan. Myöskään rikosoikeudellisia seuraamuksia ei voida vaatia kevein perustein.

Tällä kertaa perussuomalaisten poliittisen shakkipelin nappulat kaatuivat ihan yllättäen, ja sen näkee puolueessa vallitsevasta hämmennyksestä ja selittelystä. Kukaan ei osannut odottaa, että jo kauan julkisesti kerrotut puolueen näkemykset herättävät paheksuntaa.

Kaikesta päätellen ne näkemykset eivät olleet tuttuja edes monille puolueen kannattajille.

puheenaiheet politiikka yhteiskunta
Kommentit (42)
  1. Taktiikkana kohun ohittamisesta perusuomalaiset käyttää vanhaa temppua.Kiinnitä huomio muualle.Kuin taskuvaras joka kiinnijäännin uhatessa alkaa huutaa suureen ääneen ja osoittaa sormella ulkopuolista varkaaksi.Some persut nostaa esiin liukuhihnalla kaikkea tuttua sälää jotta mielenkiinto ajatuspajan tohtorin tuotoksiin unohtuisi.Mielleyhtymät kolmanteen valtakuntaan johtajineen ,tohtoreineen ja mestareineen nousee väkisin mieleen

  2. Heh… tämä tapaus Hankamäki oli jatkumoa Hitler tuuletukselle eduskunnan parvelta ja lukuisiin muihin alatyylisiin mielenilmaisuihin vuosien varrelta. Kaikkia niitä on seurannut kohu julkisuudessa ja kannatuslukujen nousu. Nyt kuitenkin tilanne on hiukan eri, sillä persuissa on vahva nais kannattajakunta, joille Hankamäen ihmiskuva on pikkuisen liikaa. Sinällään Hankamäen teksti ei paljoa poikkea siitä islamofobiasta mistä aika iso osa persujen kannattajista kärsii, osa tiedostamatta omaa sairauttaan.

    Hankamäki törmäsi tuhatta ja sataa sananvapauden seinään, joka persujen mukaan pitäisi olla rajoittamaton ihmisoikeus. Ja totta kait se on, vieraista kulttuureista saa edelleen puhua paskaa, mutta omaan muroihin kusemiseen vedetään puolueen johdossa tiukka raja. Hankamäen suurin virhe taisi olla se, ettei hän ole oppinut piilottamaan naisvihaansa rivien väliin yhtä tehokkaasti kuin Halla- aho islamofobiansa. Tapaus Hankamäki osoitti että persuissa sananvapaudella on kuin onkin rajat, ja ehkä se onkin ihan hyvä jutska.

    1. Kimmo Paaso
      12.6.2020, 13:09

      Mielestäni olet väärässä pahasti.

      Ei persut tässä kohussa mitenkään ole sitä mieltä että Hankamäki olisi kirjoittanut väärin, etteikö puolue jaa samoja ajatuksia hänen kanssaan, tai että Hankamäki ylitti sananvapauden rajan.

      He vain ja ainoastaan yllättyivät niin nopeasta ja kovasta kritiikistä, jota kirjasta poimitut kohdat saivat osakseen.

      Sen vuoksi käsiä ja kasvoja pestään bakteerikammoisen piripölhön tavoin, selitellään sekavasti asioita kuten jo mainittu piripelle, ja jätetään kirjailija poltettavaksi roviolla.

      Kaikki jotta heitä jo äänestävät idiootit eivät lukisi kirjaa eri silmin, tai kuuntelisi kritiikkiä ja lukisi mediajuttuja kyseisestä teoksesta avoimemmin mielin…

      1. V. Laulajainen
        17.6.2020, 07:16

        Kun huomioi, ettei Soini aikoinaan hyväksynyt Hankammäkeä ehdokkaaksi, saattoi katkeruus kalvaa mieltä.

        Perussuomalisuudestaan huolimatta, Hankamäki ajattelee vasemmiston mukaan. Ainakin Wikin mukan “Perussuomalaisuudestaan ja siihen liittyvästä oikeistolaisuudestaan huolimatta Hankamäki tukeutuu vasemmistolaisten ja marxilaisten Frankfurtin koulukunnan edustajien, kuten Jürgen Habermasin näkemykseen, että julkisuuden ongelmat kielivät järjestelmäpolitiikan oikeutusperustuksen ongelmista.”

Kommentointi suljettu.