Äärioikeiston juhlaviikot

Reilun viikon aikana on tapahtunut sellaisia asioita, että niiden perusteella voisi päätellä Suomessa vietettävän jonkinlaista äärioikeiston kesäjuhlaa.

Ensin kansanedustaja Ano Turtiainen pilkkasi sosiaalisessa mediassa poliisiväkivaltaan kuollutta mustaa miestä. Sen seurauksena Turtiainen erotettiin perussuomalaisten eduskuntaryhmästä, mutta hänelle jätettiin mahdollisuus hakea takaisin vuodenvaihteen jälkeen. Turtiainen ei ainakaan näillä näkymin ole tulossa takaisin, sillä hän perusti yhden miehen eduskuntaryhmän. Sihteeriksi hän värväsi perussuomalaisista jo aiemmin erotetun James Hirvisaaren.

Poliisi ei aloittanut Turtiaisen twiitistä esitutkintaa, mutta valtakunnansyyttäjä määräsi toisin. Jos esitutkinnassa ilmenee rikos ja syyttäjä päättää nostaa syytteen, niin asia etenee omaan tahtiinsa. Eduskunnan ulkopuolella sanotusta kansanedustaja on rikosoikeudellisessa vastuussa samalla tavalla kuin muutkin.

Perussuomalaisten ajatuspaja julkaisi näyttävästi rasismia ja naisvihaa tihkuvan kirjan, jossa korostetaan etnisen puhtauden vaalimista parinvalinnassa ja vähätellään raiskaamista. Kun kirjan sisältö herätti voimakasta paheksuntaa, niin koko puoluejohto luikki vastuuta pakoon. Kukaan ei tunnustanut lukeneensa ja hyväksyneensä kirjaa, eikä sen sisältö vastaa puolueen linjauksia, vaikka julkaisutilaisuudessa itse puolueen puheenjohtaja oli sitä kehumassa.

Teuvalla lynkkausjoukko pahoinpiteli maahanmuuttajataustaisen miehen sairaalakuntoon, hänen autonsa turmeltiin ja siihen maalattiin näkyvästi sana “mamu”. Pahoinpitely oli pitkäkestoinen ja sen aikana mies uhattiin tappaa. Ensin poliisi ilmoitti tutkivansa tekoa vain pahoinpitelynä, mutta myöhemmin tarkennettiin, että saattaa siinä olla jotain viharikokseen viittaavaa.

Lapuan kaupunki palkitsi kulttuuriteosta itsenäisyyspäivän kynttilämarssin järjestäjät. Palkitut vastaanottivat palkinnon pukeutuneena näyttävästi Lapuan liikkeen ja IKL:n väreihin eli mustaan paitaan ja siniseen kravattiin. Tässä ei ainakaan paikallislehti nähnyt mitään kummallista. Ei edes siinä vaiheessa, kun Journalisti-lehti sitä kysyi.

Ei itsenäisyyspäivän kynttilämarsseissa sinänsä ole mitään moitittavaa, vaikka niitä viime vuosina onkin järjestänyt äärioikeisto markkinoiden niitä koko kansan tapahtumina. Varsinkin Helsingissä niihin on osallistunut näyttävästi väkeä natseista alkaen. Lapuan liikkeen ja IKL:n tunnuksiin pukeutuminen on kuitenkin jo sellaisenaan selkeä lausunto, joka pistää jokaisen liikkeiden historiaa tuntevan pudistelemaan päätään. Saahan sitä tietysti pukeutua vaikka natsiunivormuun, mutta sitten pitää varautua myös kritiikkiin.

Yksittäistapauksia, ei näistä kannata tehdä numeroa eivätkä ne kerro mistään, sanoo moni vähättelijä. Kyllä ne kertovat. Ne kertovat siitä, että jo vuosia kasvussa ollut äärioikeistolaisuus sen kaikissa muodoissa on yhä nousussa. Tämä on ollut näkyvissä jo kauan sellaisille, jotka ovat osanneet katsoa. Olen monen muun tavoin varoitellut tästä jo vuosia, mutta minua on sanottu ääripääksi, jonka mopo keulii pahasti.

Liian monet ovat hämmästyttävän sokeita äärioikeiston nousulle. Ehkä he havahtuvat vasta sitten, kun muilutukset alkavat.

puheenaiheet yhteiskunta politiikka
Kommentit (56)
  1. Emme ole saari silläniin meillä kuin muuallakin.Katselin dokumentin Jihadi John ja siinä oli paljon selittävää asiaa tällekin.

    1. Mikko Rintasaari
      13.6.2020, 18:12

      Eikö se dokumentti ole ISIS-terroristista? Haluatko hieman avata mitä tarkoitit, koska kommenttisi voi ymmärtää monella tapaa.

      1. Perussuomalaiset ovat aina ratsastaneet islamofobialla ja käyttäneet esimerkkinä sen ääriainesten naiskuvaa, siitä miten heitä kohdellaan. Varmasti moni persunainen on ottanut nämä maalailut todesta ja liittynyt puolueeseen vastustaakseen maahanmuuttoa näistä maista.

        No, nyt kuitenkin puolueen omista riveistä tai itse asiassa puolueen ajatushautomosta nousee viesti, ettei naisella olekaan mitään arvoa yhteiskunnassa. Nainen nähdään uhkana vaarallisena seksuaalisuuttaan hyväksikäyttävä objektina. Kuulostaako tutulta, pitäisi kuulostaa, sillä juuri tällaisia väittämiä persut ovat tottuneet laittamaan juurikin maahanmuuttajien suuhun. Nyt kuitenkin uhka näyttää nousevan omista piireistä ja sen pitäisi saada persurouvat ajattelemaan.

        Toki on selvää, että myös moni persunainen omaa opportunistisia piirteitä siinä missä miehetkin ja puolue joka tarjoaa helpoimman reitin valtaan valikoituu omaksi puolueeksi vaikka hyvin tiedostetaan, että joukossa on Hankamäen kaltaisia naisvihaajia enemmänkin, ei pelkästää ajatushautomon riveissä. Laura Huhtasaari lienee yksi hyvä esimerkki tällaisesta pyrkyristä jonka koko ura perustunee… no vaihtoehtoisille totuuksille.

  2. [M]onet ovat hämmästyttävän sokeita äärioikeiston nousulle. Ehkä he havahtuvat vasta sitten, kun…

    …osuu omaan nilkkaan.

    Liian moni PS:n tai äärioikeiston kannattaja kuvittelee itsensä kepin kahvassa, aina valittujen joukossa, voittajien aitiossa.

    Kukaan ei ole turvassa, kun laillisuudesta aletaan lipsua. Vallankumous syö aina ensin omat lapsensa.

    1. Suosittelen lukemaan kirjan “Syyttömät syylliset” Stefan Olivier kirjoittaja.

    2. Kaikista hämmästyttävimmän itsetuhoinen “hyödyllinen idiootti” on se Hankamäki itse. Hänhän on siis väitellyt tohtoriksi sekä humanistisesta että valtiotieteellisestä tiedekunnasta, kannattaa äärioikeistoa, on homo, ja vastustaa naisten ihmisoikeuksia.

      Ilmeisesti Hankamäellä ei ole MITÄÄN käsitystä siitä mitä natsit tekevät homoille. Hän ei myöskään tiedä mitään siitä, että naisten oikeudet ja vähemmistöjen oikeudet kulkevat käsi kädessä: Kaikkialla siellä, missä naisilla ei ole ihmisoikeuksia, homoilla ei ole oikeutta edes pysyä hengissä. Todella hämmästyttävä tietämättömyyden taso ihmiselle, joka on itse homo ja kaiken lisäksi filosofian ja valtiotieteen tohtori. Jokainen keskiverto keskikoulun käynytkin tietää tuon verran, mutta Hankamäki ei, vaikka luulisi, että asia kiinnostaisi, kun on omasta hengestä kyse. Ainoa asia, joka suojelee Hankamäkeä joutumasta vaaleanpunaisella kolmiolla merkittynä keskitysleirille tuhottavaksi, ovat yleiset kaikille kuuluvat ihmisoikeudet. Siis juuri se asia, jota Hankamäki vastustaa suoltamalla fanaattista, sekopäistä propagandaa.

      Tai no, on tietysti olemassa toinenkin vaihtoehto: Ehkä Hankamäki tietää joutuvansa keskitysleirille tuhottavaksi, jos äärioikeisto pääsee valtaan? Ehkä se onkin hänen koko elämänsä suuri päämäärä? Sitä kohtihan hän väsymättä ponnistelee.

      1. Hyvin kirjoitettu. Ehkä nyt uneliaimmatkin jo heräävät. Monelta suunnalta tuleva maalittaminen ja törkypuheiden tulva on tietenkin takoitushakuista. Luodaan olosuhteita, jossa tämä kaikki onkin ihan tavallista. Ikl:ää läheisesti muistuttava pukeutuminen on tietenkin ihan tavallista Lapualla, niinkuin kirjoitettiin. Olen minäkin käynyt joskus lapualla, mitta olisin ehkä katsonut pitempään mustaan paitaan ja siniseen kravattiin sonnustautunutta. Kyllä siellä normipukeutuminen on kaukana kravateista.

        Hyviä kommentteja myös. Hyvä, että valveutuneita ihmisiä meissä vielä.Myönnän, että itsekin olen ainakin näin korona-aikaan vetäytynyt kotikontuun,ehjä siis passiivisesti vierestä seurannut. Mielestäni näihin lain ja hyvän maun rajoilla liikkuviin ulostuloihin olisi pitänyt puuttua jo heti silloin, kun niitä alettiin laukoa. Siitä on muistini mukaan jo yli kymmenen vuotta.

      2. Apistevisti
        13.6.2020, 12:05

        Nyt kun olen sitä kirjaa eteenpäin lukenut niin jopa sen naisvihan yli pursuaa esiin henkilön itse-inho. Vaikuttaa siltä että angstia on niin paljon omaa olemusta kohtaan että saattaa katsoa oman kohtalon hävitettynä olevan oikeutettu. Tiina Wiik on toinen joka osoittaa samanlaista itse-inhoa ja oikein kaipaa nyrkin ja hellan väliin, ja haluaa muut naiset jakamaan sen kohtalon.

      3. Ongelmana tällaisissa “hyödyllisissä idiooteissa” on se, että juuri he toimivat ponnahduslautana niille, jotka sitten panevat sen lopullisen toimeenpanevan hävityksen ja tuhon aikaiseksi.

        “Lopullinen ratkaisu” kyllä tiedetään.

Kommentointi suljettu.