Näin nämä asiat koetaan

Miksi yhteiskunta ei pysty noudattamaan lakia ja järjestämään pääsyä hoitoon lain määräämässä ajassa? Miksi SDP tai minä emme tuominneet helsinkiläisen kunnallispoliitikon toimintaa silloin, kun hän kertoi keksityn yksittäistapauksen työssään kohtaamastaan rasismista? Miksi media ei ole kiinnostunut tavarataloketju J. Kärkkäinen Oy:n Juha Kärkkäisen avoimesta natsimyönteisyydestä, vaikka muutaman päivän sisällä jotkut samanhenkiset kunnallispoliitikot ovat ilmoittaneet olevansa valmiita viemään boikottia suunnittelevat saunan taakse?

Tämmöisiä asioita minulta kysytään jatkuvasti julkisesti ja yksityisesti. En ymmärrä, miksi ihmiset eivät itse etsi vastauksia mieltään askarruttaviin kysymyksiin, vaan kysyvät minulta valmista mielipidettä joko asiallisesti tai ihan vain ivaillakseen. Kun minun mielipiteeni ei sitten miellytäkään, niin olen idealisti, opportunisti ja narsisti. Voin ollakin, mutta ennen kaikkea olen kyllästynyt.

En ole vastausautomaatti enkä määrittele SDP:n kannanottoja enempää kuin median linjauksiakaan, mutta vastaanpa nyt kuitenkin näihin kysymyksiin. Sen vastauksen saatte etsiä rivien välistä.

Ensimmäinen kysymys on asiallinen, joten niin on vastauskin. Kysyjällä oli viime keväänä julkiselle sektorille kiireetön hammaslääkäriaika, joka peruttiin koronan takia. Hän joutui monien muiden tavoin jonottamaan aikaa uudelleen, ja näillä näkymin uusi ajanvaraus siirtyy jonnekin ensi keväälle. Se on ihan liian pitkä aika sekä inhimillisesti että lainsäädännön kannalta.

Hoitovelan kasvu ja kuntatalouden vaikeudet ovat ikäviä tosiasioita. Sipilän hallitus leikkasi kuntien valtionosuuksia ja sen päälle iski korona. Kunnat ovat taloudellisissa vaikeuksissa, mutta silti jotkut puolueet vaativat julkisen sektorin leikkauksia. Kyse on arvovalinnoista, ja siihen voi jokainen äänioikeutettu vaikuttaa ensi kevään vaaleissa. Julkisen sektorin järjestämästä terveydenhoidosta päätetään kunnissa tai Pohjois-Karjalan ja muutamien muiden alueiden tavoin kuntayhtymissä.

Puolueilla on menossa ehdokkaiden värväyskampanja, ja juuri ensi keväänä valittavat kuntapäättäjät ovat avainasemassa. Sitä ennen avainasemassa on jokainen äänestäjä. Jos valtuustoihin valitaan yhden asian vouhottajia ja tiedätte kyllä mitä asiaa tarkoitan, niin itsepähän olette valinneet. Niin te olette tehneet tähänkin asti, joten olette saaneet tilaamaanne. Olettehan te saaneet tilaamaanne jopa eduskuntaan.

Minkään puolueen puoluejohto ei vastaa yksittäisten valtuutettujensa toilauksista, vaan jokainen vastaa niistä ensisijaisesti itse. Jos se ei riitä, niin sitten asioihin puututaan puolueiden paikallisosastoissa. Bloggaaja ei määrittele SDP:n linjaa, vaikka sattuisikin olemaan oman kuntansa kunnanhallituksen varapuheenjohtaja.

Bloggaaja ei määrittele myöskään median linjauksia. Blogi ei ole toimituksellista tekstiä, vaan mielipidekirjoitus. Ne linjaukset tehdään toimituksissa päätoimittajien johdolla. Siksi minäkin voin ihan hyvin yhtyä ihmettelyyn eri medioiden linjauksista. Kun ison tavarataloketjun pääomistaja kehuu avoimesti Hitleriä ja ketjun boikotoinnista puhuvia uhataan saunan taakse viemisellä, niin jotain on pahasti vialla.

Kärkkäinen puhuu vain omasta puolestaan, joten minkään puolueen puoluejohdolla ei ole keinoja eikä edes oikeutta yrittää häntä estellä. Sen sijaan media voisi halutessaan nostaa asian esille, mutta ilmeisesti se koetaan vaikeaksi. Kärkkäisellä on oikeus harjoittaa elinkeinoaan ja sanoa mitä haluaa kenenkään estämättä sitä ennakolta. Lisäksi yllä oleva kuva kertoo odotettavissa olevan palautteen laadun.

Yksittäiset poliitikot voivat ottaa kantaa, ja niin jotkut ovat tehneetkin.

Kun vaalitentit alkavat, niin pankaa ehdokkaat tiukille. Kysykää heidän näkemyksiään kunnallistaloudesta ja kuntien toiminnasta yleensä. Tai sitten voitte antaa äänenne sellaiselle, joka ei erota kunnanvaltuustoa kunnanhallituksesta, mutta paasaa sujuvasti sanomatta mitään. Omapa on valintanne, mutta älkää sitten valittako ainakaan minulle.

Kommentit (47)
  1. Martti Tyynelä
    4.8.2020, 08:52

    Teet Saku hyvää työtä ,kiitos siitä.

  2. Jukka Laine
    4.8.2020, 09:12

    Jokunen vuosi sitten netissä kiersi pitkä lista suvakkien firmoista joita käskettiin boikotoimaan.

    Kukaan ei vaatinut listojen levittäjiä saunan taakse.

Kommentointi suljettu.