Yhteiskunnan keinulauta

Kun tulo- ja varallisuuserot kasvavat, niin kontrolli kovenee ja rangaistukset ankaroituvat.

Tästä 1980-luvulla oikeushistoriasta oppimastani asiasta olen joskus takavuosina kirjoitellut, ja nyt palaan asiaan. Oikeushistorialle tyypilliseen tapaan tämä totuus perusteltiin historian tapahtumilla, mutta nyt ei tarvitse kuin avata silmänsä ja katsoa ympärilleen. Eriarvoistuminen on 1990-luvulta lähtien kiihtynyt, rikkaat rikastuvat ja köyhät kituuttavat, kuten Yle otsikoi Kalevi Sorsan säätiön tutkimuksesta kertovan uutisensa. Taloudellinen eriarvoisuus on kasvanut, ja varallisuuserot jatkavat edelleen kasvuaan.

Samaan aikaan kuulee jatkuvia vaatimuksia rangaistusten ankaroittamisesta. Jokin yksittäinen rikostapaus laukaisee suoranaisen kansanliikkeen milloin mistäkin rikoksesta tuomittavien rangaistusten koventamiseksi. Kansa vaatii kuria ja järjestystä. Yleensä sitä kuria ja järjestystä vaatii ihan tavallinen kansa, sillä rikkaat elävät turvallisesti omassa maailmassaan.

Sitä tavallista kansaa on ylivoimainen enemmistö väestöstä, ja se jakaantuu paremmin ja huonommin toimeentuleviin. Varsinaisia rikkaita on vähän, mutta erot tavallisen kansan sisällä ovat jatkuvassa kasvussa. Hyvää ja säännöllistä kuukausipalkkaa nauttivilla ei ole juuri yhtymäkohtia kaikkein köyhimpien, yhteiskunnan tuilla elämään joutuvien todellisuuteen. Se näkyy selkeästi vaikkapa mediassa ja somessa, kun puhutaan työtä vieroksuvista laiskureista ja yhteiskunnan eläteistä. Työtön, yhteiskunnan tuilla elämään joutuva on tikapuiden alimmalla askelmalla.

Useimmat ovat siihen joutuneet alistumaan, sillä pelkkä arjen pyörittäminen vie kaiken energian. Kaikki eivät kuitenkaan alistu, vaan pyrkivät parempaan, kuten pitääkin. Keinovalikoima vain on rajallinen, sillä yleensä jo seuraavalle askelmalle nouseminen vaatii taloudellisia resursseja, joita ei välttämättä ole. Minkä tahansa työhön valmistavan opiskelun aloittamiseksi tarvitaan taloudellista turvaa.

Jos sitä ei ole, niin jotkut valitsevat helpomman tien ja etsivät jonkin toisen ihmisryhmän, jonka katsovat olevan itseään alempana. Kun muuta erottavaa tekijää ei ole, niin erotteluperusteeksi kelpaa vaikka vain etninen tausta, ihonväri tai uskonto. Siitä sikiävät fasismin ja natsiaatteen kaltaiset ideologiat ja siitä ne ammentavat voimansa.

Tämän puki sanoiksi Pentti Haanpää jo 1930-luvulla:

Ja tosiaankin! Kaikkensa menettäneet eivät enää pelkää menetyksiä. Mullistus on heille tervetullut, toiveita herättävä asia. Siksi saattaa kommunistikin, jolta isänmaalliset äskettäin nilistivät punaisen paidan ja jolle ojentavat nyt mustaa, vetää sen ylleen. Tyytymättömyys kuin tyytymättömyys, paita kuin paita, suuri isänmaa kuin suuri isänmaa. Kunhan vain kumous tulisi.

Tästä saatiin näyttöä, kun viime viikonloppuna Turussa järjestettiin terrori-iskun vuosipäivänä mielenosoitus, joka tosiasiassa oli aiempaa selkeämmin natsitapahtuma. Osallistujat näyttävät ainakin valokuvien perusteella kuuluvan kansanosaan, joka ei ilman tunnuksia millään tavalla erottuisi katukuvasta.

En sulje pois heidän oman aktiivisuutensa mahdollisuutta, mutta jonkun heitä on rahoitettava. Tähän löytyy Pentti Haanpään valistunut arvaus:

Mutta useimmat kansanmiehet raapivat vielä korvallistaan: kovasti isänmaallisia ja uskovaisia poikiahan te kyllä olette! Kunhan eivät vain nuo herrat olisi asianne päärunnareina! Sillä asiat ovat aina olleet niin, että mikä on hyvä herroille, se ei ole hyvä yhteiselle kansalle. Jos he tämän ns. kansanvallan aikana, jolloin köyhimmilläkin on muka puheoikeus, ovat saaneet ikeemme raskaaksi, niin eikö ole pelättävä, että suola on kahta kauheampi silloin, kun meillä ei ole nokan koputusta, vaan herrat ja johtajat tekevät mitä tahtovat?”

Kyse on tasapainoilusta yhteiskunnan keinulaudalla. Jos painopiste siirtyy liikaa kumpaan suuntaan tahansa, niin laudan toinen pää jysähtää maahan. Jos eriarvoisuus kasvaa liikaa, niin yhteiskuntarauha vaarantuu ja köyhät nousevat kapinaan tavalla tai toisella. Keinulaudan ollessa väärässä asennossa siihen vastataan kovemmalla kontrollilla ja ankarammilla rangaistuksilla. Laudan liike pitää pysäyttää ajoissa ja tehdä korjausliike toiseen suuntaan.

puheenaiheet yhteiskunta politiikka
Kommentit (51)
  1. Kaisa Jyräs
    18.8.2020, 10:08

    Kiitos.
    Vastasit juuri kysymykseen, jota olen melkein koko elämäni pohtinut.
    Miten ne, joilla asiat ei itselläkään ole kovin hyvin, voivat olla niin kovasydämmisiä vielä heitäkin kovempia kokeneita kohtaan?
    Ei minkäänlaista empatiaa em.pakolaista kohtaan?
    Vaikka ei pystyisi auttamaan, onko pakko lisätä toisen taakkaa ivalla ja julmuuksilla.
    Oma mummoni sanoi aina: ”Jos et muuhun pysty, anna edes vettä.”
    Ymmärränhän minä.
    Elämä kovettaa.
    Tappaa tunteet.
    Mutta kun se ei aina niinkään ole.
    Jotkut on ilkeitä luonnostaan
    Nauttivat kiusaamisesta.
    Valko-Venäjän tapahtumat kuulostaa kauheilta.
    Keskiaikaisilta.
    Miten voi?
    Tällä vuosituhannella?
    Ei kai rikkaillakaan ole hauskaa asua muuriensa takana?
    Uskaltamatta lähteä mihinkään.
    Pelkää varmaan Valko-Venäjän presidenttikin. Keinulaudan pää on tömähtänyt maahan.

    1. Tämä! Osui ja upposi.

    2. Ei pidä olla liian sinisilmäinen.

      EIT-huijaus: Kuolleeksi väitetyn irakilaismiehen tytär valehteli perheen taustoista jo turvapaikka­hakemuksessa
      Suomen saamalta langettavalta päätökseltä voi mennä kokonaan pohja, jos viranomaisille on annettu tahallisesti vääriä tietoja, sanoo Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen entinen tuomari Matti Pellonpää.
      https://www.hs.fi/kotimaa/art-2000006605667.html

    3. ”KAISA JYRÄS
      18.8.2020, 10:08
      Kiitos.
      Vastasit juuri kysymykseen, jota olen melkein koko elämäni pohtinut.
      Miten ne, joilla asiat ei itselläkään ole kovin hyvin, voivat olla niin kovasydämmisiä vielä heitäkin kovempia kokeneita kohtaan?
      Ei minkäänlaista empatiaa em.pakolaista kohtaan?”
      https://www.hs.fi/kotimaa/art-2000006605667.html

      1. Tämä oli huijaus, jota kukaan ei voi puolustaa. Riemusi sen yleistämisestä käy kyllä ilmi. Tätä tullaan käyttämään monet kerrat esimerkkinä pakolaisten epäluotettavuudesta. Sinäkin levytät sen varmuuden vuosi kahteen kertaan, että sanoma menisi varmasti perille

        Sinänsä Kaisa Jyräksen kysymys on ajaton:”Miten ne, joilla asiat ei itselläkään ole kovin hyvin, voivat olla niin kovasydämmisiä vielä heitäkin kovempia kokeneita kohtaan?”

      2. sakutimonen
        18.8.2020, 23:30

        Upponallelle tiedoksi, että kun EIT antaa langettavan päätöksen, niin sitä totellaan. Kun EIT joutuu huijatuksi, niin se ei ole Suomen hallituksen eikä tuomioistuinlaitoksen vika. Kun tänne kirjoitetaan asiaankuulumattomia ja faktoihin perustumattomia kommentteja, niin kirjoittajan kommentointi voi loppua.

    4. Pentti Haanpää oli se sanomisen nero, jota ylittänyttä havainnon terävyydessä ja henkilökohtaisessa rohkeudessa ei suomalainen eikä juuri muunkaan maailman kirjallisuus tunne. Kyky katsoa omaa aikaansa silmien tasalta tuottaa tosia lauseita, joiden sisältöä eivät vuodet horjuta.

      Freud, Marx, Engels & Jung kertoi myös asian ytimen alastomasti:”Kaikki tarvii jonkun itseänsä huonomman, kaikki tarvii jonkun jota sopii paheksua, jonkun heikomman tai köyhemmän tai mutakuonomman, …”

      1. Pientä brassailua: Freukkareiden kappale on nimeltään ”Jeesus oli mutakuono”. Perustunee Kris Kristoffersonin kappaleeseen ”Jesus was a Capricorn”.

        Suosittelen lämpimästi!

        1. Jukka Laine
          18.8.2020, 23:04

          Höh. Minä brassailen vielä lisää. Kappale on julkaistu myös singlenä nimellä Kaikki tarvii jonkun. Käsittääkseni se on jonkun järjestön erikoispainos. Itse versio on sama,

      2. Raili Sergejeff
        19.8.2020, 12:55

        Pitihän tuo biisi käydä kuuntelemassa tuo Freud Marx Engels &Jungin Jeesus oli mutakuono. Mainiot sanat. Kiitos vinkistä!

  2. VM esitys työllisyyden parantamiseksi saisi jo Franz Kafkankin ulvomaan naurusta. Missä ovat ne kadoksissa olevat työpaikat, joita pitää hakea?. Mikäli edes osittain VM:n ehdotus toteutuisi leikkauksineen niin yhteiskunnallinen eriarvoisuuden kasvu kiihtyisi entisestään jolloin ääriliikkeiden edustajat tulevat saamaan lisää kannattajia niiltä joilla ei ole mitään menetettävää vaan kaikki voitettavanaan, esim. Turun mieleosoitus.

    Kepu jatkaa Sipilän viitoittamalla polulla ummistamalla silmänsä tosiasioilta, että työpaikkoja ei yksinkertaisesti ole olemassa läheskään kaikille. Uusia työpaikkoja ei haluta, osata, kyetä luomaan. Ratkaisuksi tarjoataan keppiä työttömille, leikkamalla koulutuksista ja yhteiskunnan vähäosaisilta. Tällä tavallako suomalainen tasa-arvoinen hyvinvointiyhteiskunta tulee säilymään?. Toivottavasti Marinin hallitus ei lähde mukaan EK:n marionettien tanssiin. Kuka kaipaa torppariyhteiskuntaa huutolaisineen takaisin. En minä ainakaan.

    1. Merkityksetön
      18.8.2020, 16:51

      Eilisessä A-studiossa edustaja Lepomäki, joka varauksetta tuki listan eli siis leikkauksien toteuttamista kuten kokoomuslaisena tuleekin tukea, vahingossa kait tämän paljasti, että ei näillä VMn toimilla edes ole haettu lisä työpaikkoja vaan kysymys on puhtaasti sosiaaliturvan heikentämisestä. ”Nythän pitää huomioida se, että sillä listalla tehdään lähinnä uudistuksia sosiaaliturvan eri ehtoihin ja muotoihin eli se ei varsinaisesti vielä vaikuta siihen, että mikä yrityksen kannustin on työllistää”.

      1. äimänkäki
        18.8.2020, 18:25

        Ilmeisesti Lepomäeltä tuli lipsahdus linjasta. A-studiossa kun vastaukset on valittu etukäteen, siihen kirjoitetaan sopivat kysymykset ja vieraiksi kutsuvaan vain henkilöt jotka vahvistavat ”oikeat” vastaukset.

Kommentointi suljettu.