Kumpi on vähemmän huono?

Tällä viikolla olen oppinut kaksi asiaa. Työttömyysturvan sanktiojärjestelmä tunnetaan yllättävän huonosti ja oikein suunnatulla ja keskitetyllä propagandalla valkoinen saadaan näyttämään mustalta ja uudistus näyttämään huonolta jopa niiden silmissä, jotka siitä hyötyvät.

Työttömyysturva on ja on aina ollut vastikkeellista. Työttömällä on velvollisuus olla työmarkkinoiden käytettävissä, hakea työtä ja osallistua työvoimapoliittisiin toimenpiteisiin. Se on kirjattu lakiin. Pitäisikö olla, on sitten toinen juttu, josta voidaan olla eri mieltä. Jos työttömän katsotaan  laiminlyövän velvollisuutensa, niin sanktiona on työttömyysturvan määräaikainen menettäminen.

Marinin hallitus päätti budjettiriihessä lieventää kaikkia sanktioita, kuten eilen kerroin. Tämä tosiasia onnistuttiin häivyttämään, kun oppositio julisti pohjoismaisen työnhaun mallin olevan sama kuin Sipilän hallitukselta kesken jäänyt aktiivimalli kakkonen. Suurin osa mediaa tarttui tähän ja julisti sen totuudeksi. Kun mukana vielä kummitteli vihattu ja kumottu aktiivimalli ykkönen, niin mielikuva oli valmis. Paskan möivät.

Ei se ole totuus. Koska sanoilla kertominen on nykyisin epämuodikasta, niin kerrotaan se kuvin. Tässä kuvassa ovat rinnakkain Sipilän hallituksen nyt kumottu aktiivimalli ykkönen ja kesken jäänyt aktiivimalli kakkonen sekä Marinin hallituksen pohjoismaisen työnhaun malli. Jos Sipilän hallituksen kakkosmalli olisi hyväksytty, niin se olisi ollut voimassa samanaikaisesti ykkösen kanssa.

(Tässä somesta poimitussa kuvassa on yksi virhe. Sipilän hallituksen nyttemmin kumotussa aktiivimalli ykkösessä edellytettiin 18 tunnin palkkatyön tekemistä noin kolmen kuukauden tarkastelujakson aikana, ei kuukaudessa.)

Toisessa kuvassa vertaillaan tällä hetkellä voimassa olevia ja nyt päätettyjä sanktioita kokonaisuudessaan. Kuten näkyy, niin sanktiot lyhenevät ihan kaikissa tapauksissa. Sipilän hallituksen kakkosmallissa ei minun tietojeni mukaan olisi muutettu näitä sanktioita.

Somessa on huomautettu ihan oikein, että tästä alemmasta kuvasta puuttuu työssäolovelvoite. Tällä hetkellä työttömän on toisen laiminlyönnin jälkeen tehtävä 12 viikkoa palkkatyötä päästäkseen takaisin työttömyysturvalle. Jatkossa työssäolovelvoite seuraa vasta neljännestä laiminlyönnistä. Työssäolovelvoite on lievennyksestä huolimatta epäoikeudenmukainen seuraus, sillä se voi johtaa käytännössä ikuiseen karenssiin.

Mutta muuten ei kenellekään pitäisi olla epäselvää, että uusi malli on työttömän kannalta paljon parempi kuin nykyinen. Tämä on jätetty aktiivisesti uutisoimatta.

Toimittajille annan sellaisen neuvon, että kun päästätte poliitikot puhumaan läpiä päähänsä, niin älkää lähtekö myötäilemään tarkistamatta faktoja. Jos lähdette, niin kertokaa kuitenkin yleisölle ne faktat, jotta jokainen saa itse päättää, kuka puhuu läpiä päähänsä. Tämän viikon puutteellisen ja jopa virheellisen uutisoinnin seurauksena pohjoismaisen työnhaun mallia vastustavat sekä ne, joiden mielestä työttömät saavat liian vähän keppiä että ne, joiden mielestä keppiä tulee liikaa. Oppositiossa on varmaan lyöty yläfemmoja onnistuneen propagandan kunniaksi.

Lopuksi siteeraan vielä erään Fb-kaverini sanoja:

Jokaisella on oikeus ymmärtää lukemansa kuinka päin helvettiä tahansa, mutta ei sitä pitäisi faktana julistaa, jos selkeästi oikeatakin tietoa on jaossa.

Kommentit (86)
  1. Paavo Kilgast
    19.9.2020, 09:33

    Tähän vielä lisäys. Jos työtä ei ole tarjolla niin hakuvelvoitetta voidaan lieventää.

    1. ”Tähän vielä lisäys. Jos työtä ei ole tarjolla niin hakuvelvoitetta voidaan lieventää.”

      Provisio palkattua puhelinmyyntityötä, jolla ei elä on aina tarjolla joten hakuvelvoitetta ei liene tarpeen lieventää missään tilanteessa. Puhelinmyyntiä voi tehdä myös omasta kodista käsin joten työttömän sijainti ei vaikuta.

      – Jos työtön ei elä provisiolla se on oma vika.

      – Jos työtön joutuu ongelmiin lainkanssa, koska puhelinmyynti alalla on paljon hämäräriä firmoja hän on syyllinen riippumatta siitä vaikka hänet pakotettiin karenssin uhalla sinne hommiin.

      1. Työttömyysturvaesimies
        19.9.2020, 23:56

        Kirjoitat osin palturi:

        – jos työtön ei tule toimeen provisiopalkalla, se nimenomaan ei ole oma vika. Palkkakuitit vain työkkäriin perusteluksi, niin asia selvä.

        – Myös hämäräfirmojen osalta provikkatöissä sama juttu. Jos osoitat firman toimineen lainvastaisesti, laiminlyöneen velvollisuuksiaan tms., niin ei ole tietenkään sinun vika.

      2. Anssi, persutrollina oloa ei lasketa työksi, ellei ole esittää työsopimusta ja palkkatodistusta.

        Ymmärsitkö Sakun jutusta mitään?

        1. Anssi Keskiväli
          20.9.2020, 12:13

          Anteeksi mitä, Hanna?
          Millä perusteella haukut minua persutrolliksi tuntematta?

          Tarkoitin kommenttini Jarkolle, jonka kommentissa on ihan silkkaa mutua.

          Todella hyvää sunnuntaita sinne sullekin, tuleepa hyvä mieli moisesta perusteettomasta päänaukomisesta.

        2. Anssi Keskiväli
          20.9.2020, 12:23

          Kirjoita sinäkin, Hanna, rehellisesti omalla kokonimellä ja tule sitten aukomaan päätäsi ja haukkumaan persutrolliksi.

          Selkeästi itselläsi on ymmärryksessä vikaa. Kehottaisin menemään itseesi, mutta tuskin osaat tai kykenet.

    2. Te-tmston työntekijä kertoi somessa, että hän puolustaa työkavereitaan, kun Te,-tmston työtapoja arvosteltiin ja ihan syystä. Hän ei ottanut palautetta vastaan vaan totesi, että kun on monta sataa asiakasta niin kovin yksilöllistä ei palvelu ole ja että lain noudattaminen on ensisijainen tehtävä ja sen tutkiminen kenelle annetaan työttömyysturvaa ja kenelle ei. Kaikki muu jää sivuun.

      Laki ja sen tulkinnat on työvoimapalvelujen ydintehtävä. Eikä se muuksi muutu, vaikka kepin tilalla olisi pölyhuiska tai ruoska. Kyse ei ole auttamisesta, neuvomisesta tai tukemisesta vaan ensijassa lain soveltamisesta. Siihen se työaika menee. Ja hallintotyön kiemuroihin hukkuu työttömän elämä.

  2. Ojasta allikkoon
    19.9.2020, 09:37

    Unohdit mainita sen, että hskemusten pitää olla te-palveluiden osoittamia, kun haet itse niin sitä ei katsota hakemukseksi tai jos haet opiskelemaan itse, niin sitäkään ei hyväksytä. Nämä aktiivimallit ovat teoriassa hyviä, mutta käytönnössä muutos pitäisi tapahtua virastoissa ei siinä miten työttömän pitäisi toimia. Ja kun mietimme esim. pääkaupunkiseudun vuokrien hintoja versus tarjolla olevien töiden palkkoja, niin huomaamme, että niiden lisäksi pitää hakea tukia. Tästä aiheesta jos kirjottaisit, niin lukisin mielelläni sinun mielipiteen

    1. Olet käsittänyt väärin nimimerkki Ojasta allikkoon.Vastaisuudessa ihminen päättää itse mitä työpaikkaa hakee ja mistä päin.

      työkkärin tekemistä työtarjouksista sovitaan erikseen työllistymissuunnitelmassa, jotta hakutilanne olisi aito.

      1. työtöntyötön
        19.9.2020, 12:28

        Itse sain uutisoinnista käsityksen että velvoittavista työtarjouksista luovuttaisiin mutta näin ei ilmeisesti olekkaan vaan niitä voidaan edelleen lähettää. Tämä sotii koko ideaa vastaan. Työtön voi hakea velvoittavasti 4 paikkaa kuukaudessa, sen lisäksi vaikka kymmentä mutta ei hae työtarjottua paikkaa esimerkiksi henkilökohtaisten syiden tms. takia niin karenssi pamahtaa.

        1. Ne ei ole mitään työtarjouksia vaan kun saa sellaisen lapun tulee sopia aika haasatteluun ja käydä siellä ja ainakin 10 muuta on saanut samaisen lapun. akanan sain paljon noita lappuja ja kävin hatatteluissamutta yksi paikka kysyinsyntmävuoden kunyritin sopia sen haastattelun ja sanoi sitten että olen liian vanha. Soitin heti työkkäriin ja sanonetten päässytedes haastatteluun kun kehelliseti sanon puhelimisessa syntymävuoden ja onneksi uskoivat joten en sanktioita saanut ja siitä on melko kauan aikaa, kauan ennen Sipilää ja se oletettu työpaikka oli Oulun sosiaalitoimisto minne tarvitsivat muutamaksi kuukaudeksi toimistotyöntekijää.

          1. Ilmeisesti tarkoitat palkkatukityöpaikkaa? Näiden palkkatyöpaikkaosoitusten jälkeen todella yritetään sopia aikaa haastatteluun, mutta toki voivat jo siinä vaiheessa ilmoittaa paikan jo täytetyksi tai musta syystä katsoa ettei työhaastattelua kannata järjestää.

            Kyllä TE-toimisto on lähettänyt myös työtarjouksia eli tietoa TE-toimistossa avoimena olleista työpaikoista, joihin työttömän on pitänyt jättää työpaikkahakemus työnantajan edellyttämällä tavalla. Vasta tämän jälkeen työnantaja on ottanut yhteyttä työttömään ja sopinut ajan työhaastatteluun.

    2. Aktiivimallia ei enää ole se on kuollut ja kuopattu piste.

    3. Aina työhakemuksia on saanut lähettää oman valintansa mukaan. Työttömällä ei ole koskaan ollut määräystä hakea vain TE-toimiston osoittamia työpaikkoja.

      Ainoastaan silloin kun haetaan palkkatukityöpaikkaa, niin on vaadittu se TE-toimiston työnhakuosoitus. Mikäli itse on löytänyt työpaikan, johon työnantaja haluaa palkkatuen, niin palkkatuen saadakseen on täytynyt toteuttaa tietyt kuviot TE-toimiston kanssa.

    4. Anssi Keskiväli
      20.9.2020, 11:20

      Ojasta allikkoon suoltaa silkkaa mutua. Kyllä työkkärille kelpaa se, että asiakas hakee muitakin paikkoja kuin vain heidän järjestelmästään löytyviä tai heidän osoittamina pakkohaettavia. Jos olet työllistymissuunnitelmassa maininnut mahdollisen opiskelun, niin saat hakea ihan vapaasti mihin haluat.

Kommentointi suljettu.