Onko tämä politiikkaa?

Muistelen joskus tämän blogin alkuaikoina kaipailleeni politiikkaa takaisin politiikkaan. Se oli aikaa, jolloin konsensus ja vaihtoehdottomuus ärsyttivät, eikä puolueita oikein tahtonut erottaa toisistaan. Pitäisi varoa mitä toivoo, sillä se saattaa toteutua. Nykyisin politiikassa on totisesti politiikkaa, eikä sen määrä sinänsä ärsytä, vaan laatu.

Kokoomuksen pelleily puoli vuotta sitten kasvomaskeista sanotusta tai sanomatta jätetystä oli kaiken huippu, mutta melkoista pelleilyä julkaistaan päivittäin. Minua moititaan jatkuvasta perussuomalaisten arvostelusta, mutta juuri he politikoivat mitä kummallisimmilla asioilla. Ei niin pientä tikkua, etteikö joku perussuomalainen tekisi siitä asiaa.

Otetaan esimerkiksi pääministeri Sanna Marinin osallistuminen viime viikolla pidettyyn EU:n huippukokoukseen. Hän  ei ennättänyt pitää lehdistötilaisuutta, ja asian nosti esille Ylen toimittaja Susanna Turunen Eurooppa-kirjeessään. Asiaan tarttui heti kansanedustaja Sanna Antikainen (ps), joka vaati Marinilta kirjallista selvitystä tästä “piiloutumisesta”.

Marin joutui jättämään kokouksen kesken, koska hän oli altistunut koronalle oleskeltuaan samoissa tiloissa tartunnan saaneen kansanedustaja Tom Packalénin (ps) kanssa. Päätöksen kokouksesta poistumisesta teki valtioneuvoston turvallisuusjohtaja. Marinin tartunnalle altistanut Packalén syytti pääministeriä vastuun pakoilusta.

Ennen poistumistaan Marin pyysi Ruotsin pääministeriä toimimaan sijaisenaan. Eduskunnan lakivaliokunnan puheenjohtaja, varatuomari Leena Meri (ps) kysyy, mihin päätökseen sijaistaminen perustuu. Vastauksen antoi pääministerin Eurooppa-asioiden alivaltiosihteeri Jari Luoto. EU-huippukokouksissa ei toimita Suomen perustuslain mukaan, vaan tarvittaessa pyydetään toisen maan johtajaa edustamaan myös Suomea.  Näin on toimittu ennenkin, sillä Marin on edustanut myös Ruotsia.

Tämähän ei riitä sosiaalisen median joukoille, jotka ovat vaatineet Marinin asettamista syytteeseen maanpetturuudesta. Näin päästiin tässäkin asiassa tyypilliselle sosiaalisen median tasolle. Näin saatiin myös uutisia moneksi päiväksi ja monet poliitikot pääsivät sanomaan sanansa. Suurin osa on asiantuntematonta ja tyhjänpäiväistä pulinaa, jota nykyisin sanotaan politiikaksi.

Kokonaan oma lukunsa on Twitter-journalismi, josta olen kertonut joskus ennenkin. Sehän perustuu siihen, että jotkut toimittajat seuraavat koko ajan Twitteriä ja “uutisoivat” siellä käydyistä sanasodista. Asioita taustoittamatta kerrotaan, mitä joku sanoi ja mitä joku toinen siihen vastasi. Jutuissa käytetään sellaisia värikkäitä sanoja kuin “viiltävä kuitti”, “tylyttäminen” ja “sivaltaminen”. Minä käyttäisin sanoja “tyhjänpäiväinen länkytys”.

Siitä olkoon esimerkkinä kansanedustaja Jani Mäkelä (ps), jolla on kahdet kasvot. Tv:ssä ja muissa julkisissa esiintymisissä hän on asiapoliitikko, mutta sosiaalisessa mediassa ihan toinen mies. Nyt hänellä näkyy olleen aikaa ja mielenkiintoa “tylyttää” Valtteri Bottasta tämän ihmeteltyä naisten ja miesten välisiä palkkaeroja pyöräilyn Flanderin ympäriajossa.

Minua ei ihmetytä Mäkelän somekäytös enää yhtään. Se ihmetyttää, että hänen sanomisensa jatkuvasti ylittävät uutiskynnyksen, vaikka hän ei sano oikeastaan mitään.

Nyt on ainakin politiikassa politiikkaa, mutta sen laatu tympäisee. En tiedä, johtuuko Marinin kansansuosio hänen onnistumisestaan politiikassa vai kritiikin kehnoudesta, mutta epäilen molempia.