Valevääryyksiä

“Valevääryys on “vääryys”, jota kukaan ei ihan oikeasti koe vääryytenä, mutta jonka jotkut uskottelevat olevan vääryys. Osa uskoo, ja siksi yhtäkkiä riisipaketit, pelikortit ja jopa ulkoavaruuden planeetat ovat olevinaan rasistisia.”

Näin sanoo Ivan Puopolo mikroaggressioita käsittelevässä kolumnissaan, jossa hän kertoo vääryystehtailusta. Hänen mukaansa rasismin vastustajat haluavat leimata tavallisen jutustelun rasismiksi. Valevääryys on “vääryys”, jota kukaan ei ihan oikeasti koe vääryytenä, mutta jonka jotkut uskottelevat olevan vääryys. Osa uskoo, ja siksi yhtäkkiä riisipaketit, pelikortit ja jopa ulkoavaruuden planeetat ovat olevinaan rasistisia. Geisha-patukka tai fetsipäinen mies jugurttipurkissa eivät tietenkään oikeasti ole ongelmia, mutta ne ovat osa vääryystehtailua. Vääryystehtailu on oikea ongelma.

Puopolo osoittaa sormellaan väärään suuntaan. Tai ei välttämättä väärään, mutta samanaikaisesti pitäisi osoittaa toisella sormella toiseen suuntaan. Viime kesänä tosiaan puhuttiin Geisha-patukasta ja fetsipäisestä miehestä jugurttipurkin kyljessä, mutta närkästyjät eivät olleet rasismin vastustajia. Itse asiassa kukaan ei edes närkästynyt, vaan sitä teeskentelivät nettitrolli Keijo Kaarisade ja oikea henkilö Anter Yaşa. Keijo Kaarisade keksi paheksua Geisha-suklaata ja Anter Yaşa arvosteli turkkilaisen jugurtin pakkausta. Somea uutislähteenään käyttävät iltapäivälehdet tarttuivat syöttiin, somekohu oli valmis ja yritykset aloittivat selittelyn. Näkemykseni kesäkohusta löytyy täältä.

Se oli sellaista vääryystehtailua. Lisää samanlaista sattui silmiini pari päivää sitten somessa, kun perussuomalaisten eduskuntaryhmän puheenjohtaja Ville Tavion karkkipäivä meni pilalle hänen nähtyään karkkipussin kyljessä arabialaisia kirjaimia.

Lieneekö tarkoitettu normaaliksi jutusteluksi vai ei, mutta ainakin monet perussuomalaisten kannattajat näkivät tässä karkkipussissa selvää islamisaatiota ja väestönvaihdon valmistelua. Kyse on tietenkin vain makeisia valmistavan firman mainostempusta, mutta normaalin jutustelun varjolla siitä saadaan poliittisen propagandan väline. Oiva esimerkki vääryydestä, jota kukaan ei ihan oikeasti koe vääryytenä, mutta jonka jotkut uskottelevat olevan vääryys.

Minä en tiedä, onko tuntemattoman ihmisen lähtöpaikan kyseleminen normaalia jutustelua vai mikroaggressiota. Se voi olla kumpaa tahansa, ihan tilanteesta riippuen. Sen tiedän, että ärsyttävää se voi olla. Kun aikoinaan muutin Helsinkiin, niin häivytin puheestani Pohjois-Karjalan murteen ihan sen takia, että jatkuva kyseleminen ärsytti. Selvää mikroaggressiota se oli silloin, kun minun sanottiin vieneen jonkun syntyperäisen helsinkiläisen työpaikan.

Kolikolla on aina kaksi puolta, mutta ei se mitään. Näin pääsimme taas keskustelemaan niistä tuotteiden vääränlaisista pakkauksista. Se ainakin on aihe, josta on helppo muodostaa mielipide.

puheenaiheet yhteiskunta politiikka
Kommentit (45)
  1. Kysyn uusien tuttavuuksien lähtöperää tietysti aina, jos siltä tuntuu. On mielenkiintoista tietää, että ystäväni Kristian, joka asuu lähellä, on suomenruotsalainen, Karl myös mutta paljon ruotsinkielisempi. Steven asuu Arizonassa, Steffen Tanskassa. Monet vanhat luokkakaverini asuvat eri puolilla Tellusta. Näin opin ymmärtämään erilaisia ihmisiä. Jos antaisin tiedon heidän niin kutsutusta alkuperästään vaikuttaa suhtautumiseeni, olisi se minulle häpeäksi.

    1. Ehkä tämä itse kysyminen ei ollutkaan se pointti, sillä oikea rasisti osaa kyllä asettaa sanansa siten että kyselyn kohde varmasti huomaa tarkoituksen. Onneksi useimmat, kuten sinäkin, osaavat toimia empaattisesti ja kohteliaasti.

  2. Juha Rintala
    24.10.2020, 13:38

    Mukamaspaheksuva tokaisu “mitään ei enää saa sanoa” ilmentää osaltaan syrjivien rakenteiden todellista olemassaoloa.
    Kukaan ei muka pidä esim. n-sanaa syrjivänä tai rotuoppina, mutta kovasti äkäinen suomalaisnaapuri jollain kohteliaisuuskäsityksellä sitä maahanmuuttajanaapureilleen huutelee.

    1. Kunpa nämä ”mitään ei enää saa sanoa”-tyypit noudattaisivat sitä mielipidettään ja olisivat hiljaa. Kaikki olisivat tyytyväisiä.

Kommentointi suljettu.