Yhden uutisen maa

Kun ulkoministeri Pekka Haavisto sai eilen eduskunnalta luottamuksen selvin numeroin, niin luulisi asian viimeinkin olevan sillä selvä. Vaan eikö mitä, uutisointi näyttää vain kiihtyvän. Nyt toimittajat lukevat suurennuslasin kanssa tapauksen esitutkintapöytäkirjoja, ja ulkoministeriön asiaan osallinen virkamies antoi ymmärtää Haaviston jopa valehdelleen esitutkinnassa.

Kovin paheksuttavana pidetään sitäkin, että Haavisto osallistui itseään koskevaan luottamusäänestykseen. Niin osallistui aikoinaan myös hänen edeltäjänsä Timo Soini, mutta se oli yksiselitteisesti täysin laillista, eikä moraalista puhuttu mitään. Perustuslakivaliokunnassa asian vireillepanijat eivät jäävänneet itseään, ja siitä huomauttaneille sanottiin jyrkästi, että sehän on täysin laillista. Pelkkä laillisuus siis riittää joissain tapauksissa, mutta joissain toisissa vaaditaan puoluekannasta riippuen myös moraalia.

Myös vihreiden toiminta yleensä on nostettu tikun nokkaan, ja uutisointia värittävät sellaiset sanat kuin junttaus, suhmurointi, päsmäröinti ja painostus. Ilta-Sanomien pääkirjoituksen mukaan vihreät toivat trumpismin Suomeen. On tullut selväksi, että perustuslain mukainen eduskunnan enemmistön luottamus ei riitä, vaan ministerin on nautittava myös toimittajien ja erityisesti iltapäivälehtien luottamusta.

Eilen ei siis eduskunnassa tapahtunut mitään muuta kuin tämä luottamusäänestys, vai tapahtuiko?

Kyllä tapahtui. Eduskunta hyväksyi suurimman koulutusuudistuksen sitten yleisen oppivelvollisuuden ja peruskoulu-uudistuksen, kun oppivelvollisuusikää nostettiin 18 vuoteen ja toisen asteen tutkinnosta tehtiin maksuton. Tämä suuri uudistus oli verovaroin ylläpidetyn Ylen mielestä vain pikku-uutisen arvoinen asia. Asiasta ei mainittu mitään tv:n uutislähetyksissä ennen illan pääuutisia, ja silloinkin sen kertomiseen käytettiin kymmenisen sekuntia. Sen sijaan kerrottiin pitemmän kaavan mukaan numeroarvostelun yleistymisestä peruskoulussa. Haaviston tapaus oli tietenkin ykkösaihe, ja niin se näkyy olevan vielä tänäkin aamuna.

Pääministeri Sanna Marin luonnehtii oppivelvollisuuden laajentamista hallituksen merkittävimmäksi tulevaisuusteoksi, joka nostaa koulutus- ja osaamistasoa kaikilla koulutusasteilla, kaventaa oppimiseroja sekä parantaa koulutuksellista tasa-arvoa ja yhdenvertaisuutta. Toinen aste on nykyisin perusaste, mutta oppivelvollisuus ei ole seurannut yhteiskunnan kehitystä.

Tämä on oikeasti yksi tämän hallituksen merkittävimpiä tekoja, mutta ilmeisesti ei uutisoinnin arvoista. Tärkeämpää on seurata reaaliajassa sitä, mitä Haavistosta sanotaan ja mitä Haavisto ja vihreät vastaavat vai vastaavatko mitään. Kummasta mahdetaan puhua enemmän vaikkapa kymmenen vuoden kuluttua, Haavistosta vai oppivelvollisuusuudistuksesta? Silloin Haavistoa tuskin muistaa enää kukaan, mutta varsinkin vähävaraiset vanhemmat kiittävät lastensa saamasta maksuttomasta toisen asteen koulutuksesta. Saa nähdä, kuka ne kiitokset sitten kerää, sillä ovathan peruskoulu-uudistuksenkin ottaneet jo aikoja sitten omaksi ansiokseen myös kaikki sitä aikoinaan vastustaneet puolueet.

On tässä Haavistoon keskittymisessä se hyvä puoli, että oppositio ja media käyttävät tapaukseen kaiken tarmonsa. Niinpä historiallisen suuri uudistus lipsahti läpi huomaamatta, ja jos sama meno jatkuu, niin sotekin menee läpi yhtä huomaamattomasti. Toimittajilla on liian kiire penkoa yksittäisen ministerin tekemisiä ja sanomisia, eikä aika riitä minkään muun seuraamiseen.

Onhan se kuitenkin vähän noloa, että sanonta karavaanista ja koirista sopii liiankin hyvin vallan vahtikoiriin.