Tämän joulun lapset

Suomeen on näköjään muodostumassa uusi jouluperinne, jonka mukaan vihataan muutamia lapsia ja heidän äitejään. Vuosi sitten Suomeen tuotiin kaksi suomalaista orpolasta al-Holin pakolaisleiriltä, ja heitä suorastaan vainottiin jo lentokentällä. Ilmeisesti tästä viisastuneena tuotiin nyt kuusi lasta ja kaksi äitiä tiedottamatta asiasta etukäteen. Hyvä niin, sillä kukaan ei kaipaa lentokentälle vihamielistä vastaanottokomiteaa.

Niinpä tämän uuden perinteen vaalijat joutuvat nyt tyytymään sosiaaliseen mediaan, ja siellä onkin jo täysi rähinä. Jokaisen asiaa koskevan uutisen alla ollaan sitä mieltä, että tässä tapauksessa on ihan sopivaa pitää suomalaislapsia aidatulla leirillä kurjissa olosuhteissa, koska heidän äitinsä ovat tehneet väärän valinnan. Kuolkoot sinne. Lisäksi ollaan ihan varmoja, että kohta alkavat pommit paukkua, kun nämä terroristit on nyt tuotu maahan. Aikuiset ihmiset pelkäävät kahta naista ja kuutta lasta eivätkä usko suomalaisten viranomaisten pystyvän valvomaan heitä.

Tapaus Haavisto opetti minulle taas kerran, että juridiikkaa on ihan turha yrittää selittää sellaisille, joilla on asiasta mielipide. Niinpä selitänkin nyt vain niille, jotka haluavat juridiikasta jotain tietää.

Suomen kansalaisella on aina oikeus palata kotimaahan, ja tarvittaessa häntä autetaan palaamaan. Kansainväliset lasten oikeuksia koskevat sopimukset velvoittavat auttamaan ja suojelemaan lapsia. Suomen lastensuojeluviranomaisilla ei ole toimivaltaa Suomen rajojen ulkopuolella, joten lasten huostaanottaminen leirillä ei onnistu. Sen lisäksi kurdihallinto ei suostu luovuttamaan lapsia ilman äitiä, jos lapsella on äiti.

Suomessa viranomaisilla on toimivalta, ja lapset voidaan tarvittaessa ottaa huostaan. Jos heidän äitinsä ovat syyllistyneet rikoksiin ulkomailla, niin heidät voidaan tuomita Suomessa Suomen lakien mukaan. Pääsääntöisesti ulkomailla tehdyt rikokset tutkitaan ja tuomitaan rikoksen tekomaassa sen maan lakien mukaan, mutta jos henkilö on palannut Suomeen, niin sitten edetään Suomen lakien mukaan. Joka tapauksessa poliisi ja muut viranomaiset tulevat valvomaan nyt palanneita.

Siinäpä lyhyesti juridiikkaa, ja jatketaan vielä Haaviston tapauksella. Juuri tällaisesta Suomen lain ja kansainvälisten sopimusten edellyttämästä toiminnasta häneen kohdistunut ajojahti sai alkunsa. Jo viime keväänä perustuslakivaliokunta totesi, että tässä suhteessa Haaviston toiminnassa ei ollut mitään moitittavaa. Lopulta kyse oli mittasuhteessa ihan lillukanvarsista, kun tutkittiin hänen toimintaansa tehtävästä kieltäytynyttä virkamiestä kohtaan.

Kun ulkoministeriö kohta pitää tiedotustilaisuuden, niin uuden jouluperinteen mukainen somehelvetti aukaisee porttinsa selälleen. Neljän päivän kuluttua samat lasten ja äitien vihaajat lukevat jouluevankeliumia, jossa puhutaan julmaa kuningasta pakenemaan joutuneesta lapsesta ja hänen äidistään.

Joulun lapsilla on eroa. Yksi vietiin vieraalle maalle pakoon oman maansa hallitsijaa. Toiset autetaan pois pakolaisleiriltä oman maan kansalaisten vihattaviksi.

***
Jos kommentoitte, niin lukekaa ensin koko juttu ja kommentoikaa sitten vain sitä. Tämä ei ole yleinen keskustelupalsta teidän mieleenne juolahtavista asioista. Jankuttajien ja keskenään kinastelemaan jäävien kommentointi estetään.

puheenaiheet yhteiskunta politiikka laki
Kommentit (67)
  1. Ihmisten kyky kaksinaismoraaliin on hämmästyttänyt minua jo vuosia. Omasta lähisuvustani löytyy tapaus, joka kiivaili “karvakäsien” saapumisesta maahan varsinkin netissä. Päästyäni kerran juttusille hänen kanssaan, selkisi miten joidenkin ihmisten mieli toimii. Pakolaiset olivat maasta, josta tulee myös eräs juutalainen mies, joka tarinan mukaan ristiinnaulittiin parisen tuhatta vuotta sitten. Ihmettelin miksi sukulainen hyväksyy palvottavakseen tarinan juutalaisesta miehestä, mutta ei hyväksy samasta maanosasta tulleita eläviä miehiä edes samaan kaupunkiin asumaan. Hänen mukaansa kyse on aivan eri asiasta. Mutta ei se ole, ei todellisuudessa. Lähi-idän tarinoihin uskoo yli puolet suomalaisista, niin tiukasti, että jopa palvoo Lähi-Idässä asunutta juutalaista, mutta osa näistä samoista tyypeistä ei halua tietää mitään, eikä nähdäkään Lähi-Idästä tulleita ihmisiä. Onko siis kyse idiotismista?

    1. Typeryydestä ja tunne-elämän häiriötilasta. Vihaajat vihaavat, koska heiltä puuttuu perusluottamus itseensä ja muihin ihmisiin. Tämä johtuu yleensä vakavista ongelmista lapsuudessa.vanhempien alkoholismi tai väkivaltaisuus on tyypillinen tausta. Usein ongelmat on peritty.

      Kyvyttömyys empatiaan voi johtua myös aivojen rakenteellisesta poikkeavuudesta.

      Nyt tiedotustilaisudessa puhuu se rohkea virkamies, joka teki mitä lain mukaan piti, eikä käynnistänyt kakaramaista ajojahtia Haavistoa vastaan. Äänestä päätellen älykäs nuori mies, ei mikään setä. Selvittää tapauksen juridiikkaa hyvin selkeästi.

      1. Viha vääristää vain vihaajan omat kasvot.

        Kumma kun joidenkin ihmisten on täysin mahdotonta olla armollinen muitakin kuin vain itseään kohtaan…

      2. Anja Musakka
        20.12.2020, 16:56

        Ulkoministeriöltä erittäin selkeä ja informatiìvinen tiedotustilaisuus. Kuuntelin erittäin “herkällä korvalla”. Siinä tuli esille mm. se, että viranomaisilla oĺi toimintavelvollisuus ilman valtioneuvoston 19.12.2019 antamaa päätöstäkin, ihan suoraan meitä sitovien lakien ja sopimusten perusteella. Erinomaisen hienosti rakennettu tiedotuskokonaisuus. Odottelen mielenkiinnolla ministeriön sisällä tehtäviä tutkimuksia, jotka olivat hyllytettyinä Haaviston casen ratkeamiseen saakka. Kyllähän ainakin Halla-aho, Purra ja Orpo jo terhistäytyivätkin.

    2. Ilkka Pasanen
      20.12.2020, 16:56

      Luen parasta aikaa Paul Austerin ja J.M. Coetzeen kirjekirjaa Tässä ja nyt.
      Kirjassa Auster kertoo – kirjailijoiden keskustellessa englanninkielestä – kuulleensa USA:n syvässä etelässä asuvan henkilön tuumanneen, kun häneltä kysyttiin mielipidettä koulujen vieraiden kielien opetuksen poistamissuunnitelmista seuraavasti: “Ei ole mikään ongelma minulle; ei pienintäkään ongelmaa. Jos englanti kelpasi Jeesukselle, niin se kelpaa myös minulle.”

      1. Lea Bäckman
        20.12.2020, 18:31

        Niin, kyllähän se englanti on vieras kieli siellä Amerikassa, kun siellähän puhutaan vain sitä amerikankieltä… niin ja “in the Deep South” vielä oikein erityisen leveetä ämerikkää! 😉

        ( Sori,sori, sori, blogisti Saku, että meni vähän päivän blogin vierestä, mut oli ihan pakko nääs, vastata Pasasen – ei Spede,heh…? – kommenttiin).

  2. Jukka-Tapio Jormanainen
    20.12.2020, 13:54

    Olen potenut jouluun liittyvää ahdistusta koko aikuisiän. Ihmisillä hyvä tahto, joulun teen sydämeeni…niin ja monta muuta kliseistä hokemaa. Kaikki tuntuu niin irvokkaalta. Pöydät notkuu herkkuja, Lahjaksi kertakäyttörihkamaa, ollaan niin hyväntahtoisia. Mitä se on muuta kuin ulkokultaisuutta… Missä on se rakkaus ja aito välittäminen lähimmäistä kohtaan?
    Ihmisellä ei ole mitään arvoa, jos hän on vähävarainen, eri värinen, vääristä vanhemmista, uskoo väärään Jumalaan.

Kommentointi suljettu.