Sanoilla on väliä

Uusi vuosi on alkanut ja puheet on pidetty, ja erityisen tärkeitä ovat sekä pääministerin että presidentin puheet. Perinteiseen tapaan en rupea niitä analysoimaan, sillä siitä pitävät muut huolen. Sanon vain sen verran, että näin puhuvat vastuunsa tuntevat vallanpitäjät. Jonkin verran polemiikkia syntyy joka vuosi presidentin toivottaessa Jumalan siunausta, mutta minua se ei ole koskaan häirinnyt. Iso osa kansasta on samalla tavalla tapakristittyjä kuin minäkin, muiden uskontojen edustajat ajattelevat omaa jumalaansa ja ateisteille asian pitäisi olla yhdentekevä.

Jonkin verran minua kuitenkin häiritsee se, että Jussi Halla-aho arveli omassa joulutervehdyksessään Jeesuksen olevan perussuomalainen. Jos ei suorastaan perussuomalainen, niin ainakin hän pilkkaisi meidän aikamme uskonnollisia rituaaleja ja sellaista hyvesignalointia kuin monikulttuuri- ja ilmastorummutusta. Eksegetiikan dosentti Niko Huttunen arvioi Halla-ahon puheen, ja hänen mukaansa Halla-aho ei laista puhuessaan enää puhu samasta asiasta kuin Jeesus. Mitä vapaammin kuka tahansa pappi, poliitikko tai vaikka taiteilija valjastaa Jeesuksen sanat oman sanomansa tueksi, sitä enemmän Jeesus alkaakin muistuttaa puhujaa itseään.

Jeesuksen mahdollista perussuomalaisuutta enemmän kiinnitän kuitenkin huomiota Halla-ahon käyttämiin uusiosanoihin, joilla ei ole mitään sisältöä. Hänen puheissaan vilahtelevat jatkuvasti hyvesignalointi, monikulttuurirummutus ja ilmastorummutus. Hän käyttää niitä tarkoituksella siksi, että ne hänen kannattajiensa toistamina vakiintuisivat osaksi yleistä kielenkäyttöä. Tämä temppu on toiminut ennenkin, sillä ikävä kyllä media on kakistelematta omaksunut sellaisetkin perussuomalaisten luomat sanat kuin maahanmuuttokriittisyys ja haittamaahanmuutto. Nehän tarkoittavat vain maahanmuuton vastustamista, mutta ilmeisesti media on ihastunut uusiosanoihin, joilla voidaan salonkikelpoistaa jopa rasismi.

Olen ennenkin sanonut, että sanoilla paitsi kuvataan niin myös luodaan todellisuutta. Kun nyt perussuomalaisten sanoista rupesin puhumaan, niin mitä alemmaksi organisaatiossa mennään, niin sitä kovemmiksi muuttuvat puheet. Muutamat kansanedustajat käyttävät jatkuvasti karkeaa kieltä, ja heillä tuntuu olevan siihen jonkinlainen yleisesti hyväksytty erioikeus. Vielä pahempaa on, että tässä imussa maakunnista nousee uusia yrittäjiä, jotka haluavat herättää ulostuloillaan huomiota.

Tällainen näkyy olevan Seinäjoen kaupunginvaltuutettu ja Lapuan hiippakuntavaltuutettu Piia Kattelus-Kilpeläinen. Hän julistaa lapuanliikettä (kirjoitusasu kielitoimiston suosittelema) aidoissa väreissä ja kirves kädessä. Ammatiltaan hän on poliisi.

Poliisilla on oikeus politikoida, mutta on kummallista, että poliisi julistaa fasistista liikettä ikään kuin osana perussuomalaisen puolueen ohjelmaa. En tiedä mitä puoluejohdossa tästä mahdetaan ajatella, mutta arvaan, että ei mitään. Onhan puolueessa paljon myös äärioikeistolaisen Suomen Sisun jäseniä ja puolueen poliitikoille on usein sattunut erilaisia natsivahinkoja. Ehkä tuo kirves kannattaa kuitenkin jättää pois Bulevardille kahvittelemaan mentäessä.

Sanojen käyttö riippuu sanojasta ja kohdeyleisöstä. Presidentti ja pääministeri suuntaavat asialliset sanansa koko Suomen kansalle ja Halla-aho puolueensa peruskannattajille. Höyrypäät suuntaavat omat sanansa toisille höyrypäille.

Koska blogin kirjoittaminen on sanojen käyttöä, niin tämä vuosi sopii hyvin aloittaa puhumalla sanojen käytöstä. Suunnilleen samalla tavalla vuosi jatkunee ainakin siihen asti, kunnes ensi syksynä saavutan eläkeiän. Ehkä sitten päästän itseni helpommalla ja rupean trendikkäästi twittuilemaan sen kummemmin perustelematta. Niinhän nykyisin tekevät jopa monet kansanedustajat.