Huijarit keskellämme

– Ihmisten ennakkoluuloja on ruvettu nimittämään mielipiteiksi, ja ne mielipiteet ovat muokkautuneet ikään kuin teoreettiseksi pohjaksi, ideologiaksi. Puhutaan esimerkiksi maahanmuuttokriittisyydestä tai ilmastoskeptisyydestä kuin niiden taustalla olisi joku oikea teoria, vaikka ne ovat vain ennakkoluuloihin perustuvia mielipiteitä.

Näin sanoo kirjailija Pirjo Hassinen Lapin Kansan haastattelussa vihapuheesta ja salaliittoteorioista, joita jotkut poliitikot käyttävät menestyksellä hyväkseen. Osaltaan tästä on vastuussa media, joka jo kauan on syyllistynyt tasapuolisuusharhaan istuttamalla asiantuntijan ja asiaa tuntemattoman skeptikon vastakkain ikään kuin tasavertaisina keskustelukumppaneina.

Suomen politiikassa perussuomalaisten menestys perustuu vain tunnepohjaiseen ja ennakkoluuloiseen maahanmuuton vastustamiseen, vaikka he itse yrittävätkin perustella sitä järjellä. Sanomaa tehostetaan maahanmuuttajien tekemien rikosten nostamisella julkisuuteen samalla kun täsmälleen samanlaiset kantaväestön tekemät rikokset eivät herätä minkäänlaista mielenkiintoa.

Toinen keino on lietsoa jatkuvaa epäilyä maahanmuuttajien suurista tuista. He saavat tukia täsmälleen saman verran ja samoilla perusteilla kuin muutkin, ja vaikka sen tuhanteen kertaan todistaisi, niin sitä ei haluta uskoa. Valhetta ja epäilyä lietsotaan vaikkapa vain kyselemällä, mistä mahtavat olla peräisin lehtiartikkelissa kuvattujen nuorten merkkivaatteet. Tästä kerroin eilen, ja laitetaan siitä vielä kuva.

Näin vahvistetaan kannattajien ajatuksia, vaikka tuista ei suoraan puhutakaan mitään. Viesti on jo aiemmin mennyt perille, ja nyt sitä vain pidetään yllä ja vahvistetaan.

Suoranainen herkkupala salaliittoteoreetikoille on koronavirus, josta on liikkeellä mitä mielikuvituksellisimpia teorioita. Sitä ei joko ole olemassakaan tai sitten se on salamyhkäisen eliitin tahallaan irti päästämä tappaja, jolla väkeä vähennetään. Rokote on sitten tietenkin vain keino asettaa ihmisiin mikrosiru, jolla jokaisen jokaista askelta ja ajatusta voidaan seurata. Sirun aktivoi tietenkin 5G-verkko ja niin edelleen.

Moni rahastaa näillä löpinöillä häikäilemättömästi niihin uskovia. Striimaajille lahjoitetaan rahaa ja positiivisen energian kauppiaat rikastuvat samalla kun heidän seuraajansa altistavat itsensä sairastumiselle. Kun poliitikko omaksuu salaliittoteorian, niin silloin homman järjettömyys näkyy kaikille. Esimerkkinä tästä olkoon kansanedustaja Ano Turtiainen, joka näyttää nielaisseen koko salaliittokoktailin ihan raakana.

Tähän on tosiaan saatu tiivistettyä niin paljon erilaisia salaliittoteorioita, että oikeastaan Turtiaiselle pitäisi myöntää jonkinlainen tunnustuspalkinto teorioiden järjettömyyden paljastamisesta, vaikka hän ilmeisesti itse niihin uskookin.

Näitä juttuja uskoo moni muukin, sillä mitkään järkipuheet ja faktat eivät tehoa niihin, jotka haluavat uskoa. Huijarit rahastavat ja poliitikot saavat kannatusta, mutta vastuuntunnosta heillä ei ole minkäänlaista käsitystä.

Missä vaiheessa ihmiskunta on taantunut niin paljon, että tieteen ja faktojen rinnalle asetetaan ihan tasavertaisena mikä tahansa huuhaa? Ikävä kyllä ihmiskunta ei ole taantunut, vaan huuhaahan uskovia on aina ollut ja tulee aina olemaan. Nykyaika vain antaa mahdollisuuden levittää sanomaa niin tehokkaasti, että joukko kasvaa koko ajan samanmielisten löytäessä toisensa.

Populistipoliitikot ja salaliittoteoreetikot ovat siinä mielessä samanlaisia, että molempien kannatus perustuu ihmisissä pesivien ennakkoluulojen vahvistamiseen ja niistä hyötymiseen. Hyvin näyttää toimivan.

puheenaiheet yhteiskunta politiikka koronavirus
Kommentit (57)
  1. Jotkut yrittävät ratkoa oikeita ongelmia kokemusasiantuntijoiden avulla, toiset yrittävät levittää sepitettyjä ongelmia hokemusasiantuntijoiden avulla.

  2. Markku Kiiskinen
    4.1.2021, 16:15

    Sakulle kiitos järjen sanoista. Näitä öyhöttäjiä riittää “maailmantappiin”, mutta ja toivottavasti järki ajattelu voittaa. Kun lukee ja katselee nyky uutisointia niin todella pahalta näyttää. Joku “urheiluvaikuttaja” oli kusettanut ja tunnustanut 400 000 euron huijauksen verottajalta, ei näkynyt isoissa otsikoissa. Toppatakeilla ja maahanmuutolla herätellään enemmän… no en sano ketä… koirapilli toimii.

Kommentointi suljettu.