Sanoista teoiksi

Kuten tiedämme, niin entinen pääministeri Juha Sipilä joutui pahoinpitelyn uhriksi keskellä päivää. Ilta-Sanomien vaalitentissä nostettiin esille Sanna Marinin neljän vuoden takainen twiitti, jossa hän epäili Sipilän ajavan politiikassa lähinnä omia ja oman lähipiirinsä etuja. Marin pyysi vanhaa twiittiään anteeksi, ja Sipilän mukaan asia on kunnossa.

Eilisillan A-Studiossa keskusteltiin sosiaalisen median vaikutuksista politiikkaan lähinnä USA:n tapahtumien valossa, mutta kansanedustaja Timo Heinonen (kok) nosti esille Marinin vanhan twiitin varoittavana esimerkkinä. Näin hän loi sellaista mielikuvaa, että Marinin vanhalla twiitillä olisi jotain yhteyttä Sipilän pahoinpitelyyn, jonka tutkinnasta poliisi ei tässä vaiheessa kerro.

Nyt sitten odottelemme Timo Heinosen anteeksipyyntöä Sanna Marinilta tästä viime kesän twiitistä.

No niin, tämä oli puhdasta piruilua. Halusin vain todistaa oikeaksi lasten suusta usein kuullun hokeman: Joka toisesta sanoo, se on ite. Tällaiset vanhat twiitit eivät vaikuta suuntaan eikä toiseen, sillä netti on täynnä paljon pahempaa. Juuri siitä A-studiossa keskusteltiin. Erityisesti kiinnitin huomiota Riikka Purran (ps) sovittelunhaluiseen asenteeseen, joka oli häneltä positiivinen yllätys. Tosin muistihan hän vähätellä oman puolueensa jäsenten ja kannattajien toimintaa maalituksineen sanoen sitä nettiosaamiseksi.

Ei se osaamista ole, vaan häikäilemättömyyttä. Se on juuri sitä rähjäämistä, jonka seurauksena USA:n kongressissa sanat muuttuivat teoiksi. Meidän on vaikea nähdä asiayhteyttä, koska kieltäydymme näkemästä. Ennen tekoja tarvitaan paljon sanoja. Ilman tekoja edeltäviä sanoja ei holokaustia olisi koskaan tapahtunut eikä lapuanliike olisi muiluttanut ketään. Kaikki maailman ihmisvainot noitavainoista lähtien ovat olleet seurausta yllyttävistä sanoista.

Kun netti alkoi yleistyä 1990-luvulla, niin silloin puhuttiin netiketistä ja sitä noudatettiin yleensä ottaen hyvin. Mitä yleisemmäksi netti tuli, sitä huonommaksi muuttui käytös. Lopullisen niitin löivät sosiaalinen media ja lehtiuutisten kommentointimahdollisuus. Ne antoivat jokaiselle mahdollisuuden purkaa raivonsa ilmoille, ja niin sanotusti taitavimmat nettiosaajapuolueet ovat osanneet käyttää sitä hyväkseen. Ne kylvävät vihaa ja kanavoivat sen kohdistumaan poliittisiin vastustajiinsa, ja se on näkynyt kannatuksen kasvuna.

Kuten tiedetään, niin maailmassa riittää yllytyshulluja. Kun lietsotaan tarpeeksi vihaa, niin joku ryhtyy sanoista tekoihin. USA:n tapahtumat ovat ääriesimerkki vuosia jatkuneesta poliittisesta vihankylvöstä.

Mitä pitäisi tehdä? En minä tiedä, mutta itse käytän tässä blogissa ja somessa moderointia. Poistan asiattomat kommentit ja estän niiden kirjoittajat. Se raivostuttaa monia, sillä usein juuri kaikkein törkeimmät kirjoittelijat jatkavat suoraan roskakoriin kirjoittamista jopa kuukausia raivoten sensuurista ja sananvapauden estämisestä. Heidän mielestään heillä on ehdoton oikeus sanoa ihan mitä tahansa ja missä tahansa ilman mitään vastuuta sanoistaan. He tuntuvat oikeasti kuvittelevan, että netissä eivät päde normaalin elämän säännöt tai edes lainsäädäntö.

Kyllä ne pätevät, ja toivottavasti se oivalletaan viimeistään nyt, ennen kuin vaikkapa opettajien ilmiantokampanja aiheuttaa maalitusta tai vielä pahempaa. A-studiossa Anna Kontula (vas) epäili kestävän ainakin sukupolven ennen kuin yleisesti ymmärretään somekäytökseen pätevän samat säännöt kuin käytökseen torilla.

Pahoin pelkään, että hän saattaa olla oikeassa. Tähän asti huono käytös on palkittu poliittisella menestyksellä, joten tarvitaan iso asennemuutos. Me kaikki voimme aloittaa sen sanomalla, että nyt riittää.