Poliitikkoja ja “poliitikkoja”

Kun pääministeri Sanna Marin pääsi Time-lehden kanteen yhtenä sadasta tulevaisuuden vaikuttajasta, niin kateelliset setämiehet ja muut poliittiset vastustajat eivät enää tahtoneet pysyä nahoissaan. Innokkaimmat näkyivät kirjoittelevan vähätteleviä ja halventavia kommenttejaan jopa Time-lehden asiaa koskevaan twiittiin.

Jos Marinin ja koko hallituksen toimintaa arvostellaan, niin se on tietenkin ihan sallittua ja jopa suotavaa, mutta sen pitää tapahtua asiaperustein. Marinin vastustajien kestosuosikki on kuitenkin ollut ivata häntä kaupan kassaksi, joka ei tietenkään ymmärrä mitään politiikasta eikä taloudesta. Tässä esimerkki nykyisestä tavasta tehdä politiikkaa jo paria päivää ennen kuin Marin oli lehden kannessa.

Päivän Byrokraattia pidetään vakavasti otettavana poliittisena sivustona, mutta syytä siihen en ymmärrä.

Ajattelu menee niin, että jos joku on kerran ollut töissä kaupan kassalla, niin hän on kaupan kassa ikuisesti. Lisäksi jokaiselle tärkeää palveluammattia suorastaan halveksitaan. Vähäteltiinkö vaikkapa Urho Kekkosen nuoruusaikojen työtä uittomiehenä tai Mauno Koiviston menneisyyttä ahtaajana? Ei vähätelty, vaan kehuttiin.

Muistutin jo Twitterissä Päivän Byrokraattia jääkärimajuri Nikke Pärmin sanoista hänen entistä suutarin ammattiaan vähätelleelle everstille: “Henkilökohtainen mielipiteeni on, että jos herra eversti olisi joskus ollut suutari, niin hän olisi sitä edelleen.”

Kuten Ville Niinistö sanoi Facebookissa, niin Sokoksen kassalta voi nousta pääministeriksi ja Time-lehden kanteen. Jos se jostain kertoo Marinin omien ansioiden lisäksi, niin se kertoo hyvää suomalaisesta hyvinvointivaltiosta. Täällä luokkakierto ja unelmien tavoittelu on nuorelle mahdollista enemmän kuin muualla. Monet rahoittavat osin opintojaan palvelu- tai teollisuustyöllä, joiden arvoa ei sovi väheksyä.

Jotkut nousevat, mutta pääosin nimettöminä pysyttelevät Päivän Byrokraatit pysyvät ikuisesti nykyisellä tasollaan.

On siis oikeita poliitikkoja, jotka ovat nousseet nykyiseen asemaansa ansioidensa perusteella. Sen lisäksi on niin sanottuja poliitikkoja, jotka ovat nousseet asemaansa lähinnä epäansioillaan. Heistä ehkä ikävin esimerkki tällä hetkellä on perussuomalaisten listoilta eduskuntaan valittu ja toistaiseksi eduskuntaryhmästä erotettu Ano Turtiainen. Hän on profiloitunut kaiken vastustajaksi ja huonotapaiseksi öykkäriksi. Hänen viimeisin saavutuksena oli uhkailla eduskunnan varapuhemiestä ja saada siitä puhemieheltä huomautus.

Reaktioistaan päätellen Turtiainen ei aio parantaa käytöstään, joten nähtäväksi jää, voittaako ottelun eduskunta arvovaltaisena instituutiona vai Turtiainen yksilönä. En löisi kovin suurta vetoa yksilön puolesta, mutta jotkut kannattavat tällaista toimintaa. Facebookiin on perustettu jopa faniryhmä vaatimaan Turtiaista perussuomalaisten seuraavaksi puheenjohtajaksi. Tähän voi sanoa vain, että sitä saa mitä tilaa, ja itsepähän perussuomalaiset Turtiaisen ehdokkaakseen ottivat. Pärjätkööt nyt hänen kanssaan.

Eipä silti, ei perussuomalaisten nykyinenkään puheenjohtaja poliittisella älyllään loista ainakaan sosiaalisessa mediassa. Hän käyttää yhä enemmän aikaa lapselliseen vastustajiensa piikittelyyn ja suorastaan kakaramaiseen naljailuun.

Miettikääpä median reaktioita, jos ihan kuka tahansa muu puoluejohtaja käyttäytyisi näin lapsellisesti. Mitä tapahtuisi, jos vaikkapa Li Andersson sanoisi perussuomalaisten olevan ulkoavaruudesta tai Petteri Orpo antaisi ymmärtää olevansa pillukade jollekin vastustajakseen mieltämälleen yliopistotutkijalle? Eivät he koskaan sellaista tekisi, sillä oltiinpa heidän poliittisista näkemyksistään mitä mieltä tahansa, niin he osaavat käyttäytyä asiallisesti. Tosin sanoihan Andersson kerran tv-lähetyksessä “paskapuhetta”, ja siitä riittikin medialle kauhisteltavaa viikoksi.

Näin se menee. Jotka osaavat, myös tekevät ja näkyvät osaamisensa perusteella. Jotka eivät osaa, soittavat suutaan ja saavat sillä näkyvyyttä. Jostain syystä näitä suunsoittajia pidetään usein älykkäinä.