Näillä mennään nyt

Kun tänään kaiken muun kiireen keskellä kuulin uutisen kuntavaalien siirtämisestä, niin ensimmäinen ajatukseni oli, että eipä tunnu missään. Ei se tunnu vieläkään, enkä usko tuntuvan jatkossakaan. Koronatilanteen ja viime päivinä käytyjen keskustelujen perusteella osasin valmistautua tähänkin mahdollisuuteen. Niin osasivat varmasti kaikki muutkin, vaikka oppositio näkeekin tässä politikoinnin mahdollisuuden.

Päätös tehtiin THL:n arvion perusteella, ja asiasta käytyihin neuvotteluihin osallistuivat kaikkien puolueiden puoluesihteerit. Tarkoitus oli sopia asiasta parlamentaarisesti, mutta perussuomalaisille ainoana puolueena siirto ei sopinut. Nyt sitten saamme kuulla puhetta vaalien varastamisesta ja hallituksen kyvyttömyydestä, sillä onhan kiusaus ymmärrettävän ylivoimainen.

Nyt on demokratia vaarassa ja vaalit varastettu. Nykyisten kunnanvaltuustojen toimikausi jatkuu minun alustavan arvioni mukaan kuukaudella eli heinäkuun alkuun, joten pitääkin miettiä, miten minä tätä jatkettua valtaani aion käyttää. Se on nopeasti mietitty: en mitenkään. Yksi kuukausi keskellä kesää ei vaikuta millään tavalla mihinkään. Ei vaikuta kaksikaan.

Onhan näitä vaaleja siirrelty ennenkin, mutta ei koskaan pandemian takia. Viime vaalikaudella kuntalakia muutettiin, ja sen seurauksena edellisten valtuustojen toimikausi jatkui viidellä kuukaudella. Tiettävästi missään kunnassa ei tapahtunut vallankaappausta eikä muutakaan katastrofaalista. Muutos oli järkevä, koska näin uudet valtuustot pääsivät valmistelemaan seuraavan vuoden talousarviota. Aiemmin uudet valtuustot olivat ensimmäisen vuoden sidottuja edellisen valtuuston päättämään talousarvioon.

Sen lisäksi vuonna 2016 harkittiin ihan tosissaan vaalien siirtämistä toisen kerran saman vaalikauden aikana. Syynä tähän harkintaan oli Sipilän hallituksen kaavaileman sote- ja maakuntahallinnon odottaminen, jotta kuntavaalit olisi voitu järjestää samanaikaisesti maakuntavaalien kanssa. Kuten tiedämme, niin sote ja maakuntahallinto kaatuivat, mutta jos ne olisi hyväksytty, niin vaaleja olisi todennäköisesti siirretty. Vaaleja siis siirrettiin kerran lakiteknisistä syistä ja aiottiin siirtää toisen kerran pelkän hallintouudistuksen takia.

Kenenkään henki ja terveys ei ollut vaarassa, mutta nyt on. Nyt jotkut näitä aiempia siirtoja järkevinä pitäneet poliitikot epäilevät tätä uusinta siirtoa pelkäksi politikoinniksi, eivätkä salaliittoteoriatkaan tule olemaan vieraita. Puhdas politikointi mahdollisesti tulevalla sote- ja maakuntahallinnolla ei siis ollut politikointia, mutta nyt terveys- ja turvallisuussyistä tapahtuva siirto on.

Ymmärrän kyllä myös monien ehdokkaiden pettymyksen. Vaalityötä tekevien ehdokkaiden talous rasittuu, ja muutenkin työn jatkaminen kesään asti tuntuu vähän siltä, kuin maratoniin olisi yllättäen lisätty kilometrejä. Ei tehty työ kuitenkaan ole hukkaan mennyt ja nyt sitä ehtii tehdä lisää. Oikeastaan kesävaalit ovat ihan mukavat. Minusta syksyn pimeydessä käydyt vaalit olivat raskaat, eikä kevättalvinenkaan vaalityö ulkosalla hirveän mukavaa ole. Jos minulta kysyttäisiin, niin vaalit saisi siirtää vaikka pysyvästi kesäkuulle.

Jos jotain olen oppinut elämästä, niin ainakin sen, että kaikenlaista yllättävää sattuu. Politiikasta olen oppinut sen, että juuri yllättävillä asioilla politikointi on helppoa. Tässä tapauksessa se on niin helppoa, että en taida viitsiä edes seurata sitä.

puheenaiheet yhteiskunta koronavirus
Kommentit (32)
  1. No näinhän se on. Vaikka Hesarin politiikan toimittaja jo pöyristelee hallituksen ”vaalisekoilusta”.
    Onneksi hallitus asettaa kansakaisten hengen ja terveyden puoluekannatuksella pelaamisen edelle.

    1. Pipsa Mäntykangas
      7.3.2021, 09:13

      Tää alkaa ottaa pattiin. Ja lujaa. Nämä Hesarin kirjoittajat,jotka mistä lie tempaistu. Journalismiliitto on nykyään missä.

  2. Hyvin kiteytetty, jälleen 👍

Kommentointi suljettu.