Valuvikoja

-Pikkuvikoja, heleppo korjata!

Nämä elokuvan Katsastus sanat tulivat hakematta mieleen, kun luin eduskunnan päättämästä taksiuudistuksen korjaamisesta kertovan uutisen. Elokuvassahan täysin romu auto ei mennyt katsastuksesta läpi, mutta kaveri koetti lohduttaa auton omistajaa vähättelemällä vikoja. Samaa lohduttelua on tässäkin uutisessa, kun sen mukaan eduskunta ryhtyi korjaamaan uudistukseen jääneitä “valuvikoja”.

Olihan siinä tosiaan muutamia valuvikoja. Kukaan ei tiedä, missä ja kuinka paljon takseja nykyisin toimii, harmaa talous on kasvanut, taksit eivät ole olleet tunnistettavia, niissä ei ole ollut kupuvaatimusta, on voinut toimia taksina lähes millä kulkuvälineellä tahansa ja haluttiin luoda järjestelmä, jossa kuka tahansa voi ruveta ajamaan taksikyytejä yhden netissä tehtävän kokeen pohjalta, kuten liikenne- ja viestintävaliokunnan puheenjohtaja Suna Kymäläinen eduskunnassa sanoi.

Kesällä 2018 voimaan tulleessa taksiuudistuksessa  luovuttiin muun muassa matkan enimmäishinnasta, koulutusvaatimuksesta ja kokemuksesta, taksivalosta, päivystysvelvoitteesta sekä taksamittarista. Siinäpä tosiaan joitain pikkuvikoja, joita nyt on jouduttu korjaamaan. Sitten erikseen ovat vielä Kela-kyydit, joiden välittäjät kilpailutettiin. Kaiken tämän seurauksena varsinkin pienissä kunnissa loppui taksien päivystystoiminta kokonaan, ja esimerkiksi meillä Juuassa taksiautoilijat lopettivat taksiaseman pitämisen.

Kaikki pahimmat pelot kävivät toteen. Taksiuudistus oli Sipilän hallituksen liikenneministeri Anne Bernerin luomus, eikä hän kuunnellut ketään. Hänellä oli selkeä tavoite poistaa muun muassa taksialalta kaikki sääntely. Niinpä uudistuksen jälkeen moni kokenut taksiautoilija lopetti työnsä ja varsinkin kaupunkeihin rynni täysin villejä takseja, joita ei edes tunnistanut takseiksi. Verottajalla ei ollut mitään mahdollisuutta selvittää heidän tulojaan, koska taksamittaripakostakin luovuttiin. Se on sama asia kuin jos kaupoista poistettaisiin kassakoneet.

Kun puhutaan ideologisesta päätöksenteosta, niin yleensä sillä tarkoitetaan vasemmistoa. Anne Berner oli selkeästi oikeistolaisen äärilibertarismin kannattaja, ja koska edes pääministeri Sipilä ei asettanut hänelle mitään rajoja, niin hän sai tehdä mitä halusi. Hän melkein onnistui tuhoamaan VR:n ja suunnitteli vakavissaan tieverkoston yhtiöittämistä. Kokemus on osoittanut, että julkisen sektorin yhtiöittämistä seuraa aina yksityistäminen.

Nyt pahimmat ylilyönnit taksialalla on korjattu, mutta siitä uutisoidaan hyvin vähän. On ymmärrettävää, että koronarajoitusten purkaminen on akuutimpi uutisaihe, mutta halusin kuitenkin muistuttaa, että hallitus tekee paljon muutakin kuin pohtii koronarajoituksia. Näköjään viime vaalikauden valtavien virheiden korjaaminen nähdään niin pikkuasiana, että siitä ei hirveästi kannata kertoa. Jäi vain pikkuisen valuvikoja, kun koko muotti oli kelvoton.

puheenaiheet yhteiskunta
Kommentit (27)
  1. Käytin ennen taksia erittäin matalalla kynnyksellä. Uudistuksen jälkeen en ole käyttänyt kertaakaan. Olen ihmeissäni näistä hinnoista. Miten voi keskellä päivää taksimatka ns. luotettavalta firmalla Turun keskustasta Raisioon n. 11 km maksaa 34 euroa?! Ei h-vetissä ole mitään järkeä.

    1. Seppo Kinnunen
      9.4.2021, 07:36

      “Nainen, poliisi ja taksi. Ei niitä koskaan tarvitessa nää”. Nykytilanne on päinvastainen, sillä niin poliisit kuin taksitkin ovat aivan liikaanäkyvillä. Tosin hyvin negatiivisessa ja huonossa valossa.

  2. Markkinamedia valitsee, mitä uutisoi eivätkä siihen kuulu markkinauskovaisten epäonnistumiset tai kuprut (Wahlroos ja verovälttely)

Kommentointi suljettu.