Salonkikelpoisuutta ja hallituspeliä

Eilen sanoin, että jos mediaa ei kiinnosta, niin kansaa ei kiinnosta, ja sen seurauksena luokattoman huono poliittinen keskustelu on normalisoitunut. Siitä on tullut niin normaalia, että edes politiikan toimittajat eivät sitä huomaa tai ole huomaavinaan. Joskus tuntuu siltä, että osa mediaa pesee koko ajan joidenkin puolueiden pyykkiä.

Tällainen vaikutelma syntyi eilen, kun Iltalehden Juha Keskinen sanoi kolumnissaan perussuomalaisten olevan hallituskelpoinen ja että viidennestä äänestäjistä ei voida sulkea politiikan ulkopuolelle. Erilaiset ääriajattelijat näyttävät jättävän puolueen yksi toisensa jälkeen. Vaikka perussuomalaisissa ja puolueen liepeillä on nähty värikästä ja häiritsevääkin toimintaa, on puolueen nykymeno selvästikin rauhoittunut.

On totta, että puolueesta on eronnut tai erotettu joitain näkyvimpiä ääriajattelijoita, mutta jo päivittäisestä somevirrasta näkee helposti, että paljon on vielä jäljelläkin. He ovat enimmäkseen paikallistason ehdokkaita, mutta kyllä kansanedustajiltakin näkee melko kummallisia ulostuloja. Media ei nosta niitä näkyviin, mutta kun keskustan ehdokas esiintyi ylioppilaskunnan nettikokouksessa hakaristilipun kanssa, niin siitä uutisoitiin näkyvästi.

Perussuomalaisten puolueohjelmassa on keskeisellä paikalla Suojelupoliisinkin salaliittoteoriaksi toteama väestönvaihto, puolueen puheenjohtaja on sanonut OAJ:n olevan mamukiimainen järjestö ja talvella käynnistettiin jopa väärin ajattelevien ja opettavien opettajien ilmiantokampanja puolueelle.

Mutta mennäänpä takaisin tuohon Keskisen kolumniin, jossa on myös asiavirhe. Kun hallitusta muodostetaan, niin yhdelläkään puolueella ei ole itsestään selvää oikeutta päästä hallitukseen. Jokaista hallitusta muodostettaessa “suljetaan pois” aina vähintään se viidennes äänestäjistä, ja heidän äänestämiään puolueita ja niiden kansanedustajia sanotaan oppositioksi. Ei heitä politiikan ulkopuolelle ole suljettu, vaan heidän tehtävänsä on kritisoida hallituksen esityksiä ja tuoda esille omia vaihtoehtojaan päätettäviin asioihin.

Sitä on kyllä vaikea uskoa, kun seuraa eduskunnan kyselytunteja. Eipä sieltä vaihtoehtoja tule, vaan enimmäkseen kyselytunnit ovat pelkkiä hallituksen haukkumistunteja. Se ei ole enää kriittistä keskustelua, vaan ikävän kuuloista rähinää.

Jos perussuomalaiset ovat salonkikelpoistuneet ja pitävät suurimman puolueen asemansa seuraaviin eduskuntavaaleihin asti, niin he aloittavat hallitusneuvottelut. Niissä sitten selviää, löytyykö yhteistyökumppaneita ja yhteisiä linjauksia. Arvaan löytyvän, mutta ensin pitää käydä ne eduskuntavaalit, joihin on vielä kaksi vuotta.

Kuntavaaleissa ei äänestetä hallituksen tulevaisuudesta, vaikka niin varsinkin perussuomalaiset ajattelevat poikkeuksellisen selvästi. Heidän haastatelluista kannattajistaan peräti 66 prosenttia oli sitä mieltä, että pitäisi vaikuttaa. Tätä ajatusvirhettä on ruokittu vaalikampanjalla, ja oman lisänsä ovat tuoneet politiikan toimittajat spekuloimalla samalla asialla.

Kuntavaaleissa valitaan edelleenkin vain kuntapäättäjiä. Se on juridinen fakta. Poliittinen fakta on sitten tietenkin eri asia. Jos poliitikot haluavat kuntavaalien tuloksen vaikuttavan, niin sitten se vaikuttaa. Saahan hallitus halutessaan erota ihan mistä syystä tahansa, mutta mitään pakkoa siihen ei ole. Jos nykyinen hallitus eroaisi, niin uudet hallitusneuvottelut käytäisiin viime eduskuntavaalien tuloksen pohjalta, eikä kuntavaaleilla olisi siihen asiaan mitään merkitystä. Neuvottelut aloittaisi niiden vaalien suurimman puolueen eli SDP:n puheenjohtaja.

Ehkä sitten nähtäisiin uusinta siitä hetkestä, jolloin Sanna Marin sanoi suorassa tv-lähetyksessä Petteri Orpolle ja Jussi Halla-aholle heidän kosiskelevan turhaan.

Tämä oli taas sitä poliittista spekulointia, josta suoraviivaisena juristina en erityisemmin pidä. Tai ei spekuloinnissa sinänsä mitään vikaa ole, mutta sen pitäisi perustua juridisiin faktoihin. Ei elämä tai edes politiikka pelkkää juridiikkaa ole, mutta se antaa kuitenkin realistiset raamit puheiden toteuttamiskelpoisuudelle.