Pormestarivaalit ja vaalikoneet

Äsken Ylen aamussa kerrottiin, että osana Ylen vaalistartin avausta nähdään tänä iltana myös Helsingin pormestaritentti. Jo eilen Yle julkaisi uutisen teettämästään kyselystä, jonka mukaan kokoomuksen Juhana Vartiainen ja vihreiden Anni Sinnemäki ovat tasavahvoja ehdokkaita Helsingin pormestariksi. Helsingin pormestarivaalista on puhuttu jo pitkin kevättä, kun nykyinen pormestari Jan Vapaavuori ilmoitti, että ei ole käytettävissä ja hänen seuraajakseen povattu Kirsi Piha luopui ehdokkuudesta.

Uutisoinnin seurauksena monet luulevat, että pormestarit valitaan suoralla kansanvaalilla kesäkuun kuntavaaleissa. Ei valita. Suurimmassa osassa Suomen kuntia ei edes ole pormestaria. Tällainen pormestarikeskeinen uutisointi antaa ihan väärän kuvan sekä kuntavaaleista että pormestarin asemasta ja merkityksestä.

Kuntavaaleissa valitaan vain kunnanvaltuusto. Kunnanvaltuusto päättää muiden kunnan toimielinten kokoonpanon. Tärkein niistä on kunnanhallitus, jonka puheenjohtajaksi valtuusto valitsee pormestarimallin valinneissa kunnissa jonkun luottamushenkilön. Valittavan ei tarvitse olla edes vaalikelpoinen kunnanhallitukseen ja lautakuntaan. Pormestarin valinnasta ja tehtävistä säädetään kuntalain 7 luvun 44 §:ssä, ja sen toivoisin kaikkien toimittajien viimeinkin lukevan.

Pormestari on päätoiminen kunnanhallituksen puheenjohtaja. Hän korvaa kaupunginjohtajan, mutta hän ei ole mikään diktaattori. Ylin päätösvalta kuuluu edelleen valtuustolle, valtuuston voimasuhteet määrittelevät kunnassa noudatettavan politiikan ja pormestari tarvitsee taakseen kunnanhallituksen ja valtuuston enemmistön ihan normaaliin tapaan. Hän on asioiden esittelijä. Pormestari kyllä näkyy, kuuluu ja edustaa ihan samalla tavalla kuin virkasuhteessa oleva kunnanjohtaja, mutta hän ei yksin päätä mistään muista kuin kunnan hallintosäännössä hänen päätettäväkseen määrätyistä asioista. Ne ovat suunnilleen samoja kuin virkasuhteessa olevalla kunnanjohtajalla.

Onko pormestarin henkilöllä sitten merkitystä? Tietysti on, ihan samalla tavalla kuin vaikkapa Helsingin kaupunginjohtajan eli arvonimeltään ylipormestarin henkilöllä oli merkitystä ennen pormestarimallia. Helsingin kaupunginjohtajan virka on aina ollut poliittinen, ja pormestarimalli vain vakiinnutti vallitsevan käytännön. Erona on oikeastaan vain se, että pormestari valitaan vain yhdeksi vaalikaudeksi kerrallaan. Virkaan valittu kaupunginjohtaja pysyi virassa valtuuston voimasuhteista riippumatta.

Yle ja muutkin mediat voisivat lopettaa Helsingin tulevasta pormestarista vouhottamisen, tai jos sitä on pakko jatkaa, niin ainakin jokaisessa uutisessa pitäisi kertoa pormestarin asema kaupunginjohtajan korvaavana määräaikaisena ja kokopäiväisenä luottamushenkilönä. Pormestarimalli on meillä sen verran uusi, että amerikkalaisista tv-sarjoista yhteiskunnalliset oppinsa saaneet ovat jo erehtyneet luulemaan pormestarivaalia suoraksi kansanvaaliksi ja pormestaria kaikesta päättäväksi päälliköksi.

Osana vaalistarttia aukesivat myös eri medioiden vaalikoneet, ja niissä kaikissa on sama vika. Niissä kysellään asioita, jotka eivät kuulu kunnan luottamushenkilöiden päätösvaltaan. Luottamushenkilöt eivät päätä kouluopetuksen sisällöstä eivätkä koulujen ruokalistoista. He eivät päätä myöskään turvapaikanhakijoiden ottamisesta eivätkä oleskeluluvan saaneiden turvapaikanhakijoiden kotouttamisesta. Kunta voi päättää olla perustamatta vastaanottokeskusta tai olla vuokraamatta sellaiselle omia tilojaan, mutta jos joku muu perustaa vastaanottokeskuksen muihin kuin kunnan tiloihin, niin sitä ei kunnanvaltuustokaan voi kieltää. Oleskeluluvan jo saaneilla turvapaikanhakijoilla on oikeus muuttaa kuntaan, ja kotouttamisen järjestäminen heille on kunnan lakisääteinen velvollisuus. Kotouttamisen kustannukset myös korvataan kunnille, mutta jos kunnalla ei ole kotouttamissuunnitelmaa, niin kunta joutuu maksamaan kustannukset itse.

Ymmärrän kyllä, että vaalikoneilla tutkitaan ehdokkaiden yleisiä näkemyksiä ja asenteita, mutta erityisen ärsyttävää on vastakkainasettelu varsinkin talous- ja ympäristökysymyksissä. Veronkorotukset ja kulujen karsiminen eivät ole joko tai, eivät myöskään autoilu ja kevyt liikenne. Kunnissa kaikki asiat ovat sekä että. Suoraan sanoen ärsyynnyin vaalikoneita täyttäessäni sen verran, että vastausteni perusteluissa epäilin pariinkin kertaan kysymysten laatijan olevan täysin tietämätön kuntien ja niiden luottamushenkilöiden toimivallasta.

Mutta eipä siinä mitään, katsellaan pormestaritenttejä ja kinastellaan kunnan päätösvallan ulkopuolella olevista asioista. Kyllä uusille valtuutetuille nämäkin asiat selviävät jossain vaiheessa, mutta aina parempi olisi, jos sekä ehdokkaat että äänestäjät olisivat niistä selvillä jo etukäteen.

puheenaiheet yhteiskunta politiikka
Kommentit (46)
  1. Aika hyvin kuvailtu tuo pormestarimalli. Taisi Jan Vapaavuori tuskastua siihen, että ei ole helppoa kuntajohtaminen haluamaansa suuntaan, ja niinpä se voi käydä todennäköiselle seuraajalleen antidemari Juhana Vartiaisellekin.

    1. Päivän uutisen mukaan vapaavuori siirtyy kiinteistöbisnekseen.
      Ei ihme, että ajoi niin innokkaasti Malmin historiallista kenttää alas.
      Saman uutisen mukaan pitää kuulemma puolen vuoden vapaaehtoisen karenssin Helsinkiä koskevista asioista. Ei taida sillä olla merkitystä. Puoli vuotta on lyhyt aika, ja kukapa tietää kuinka pitkään pormestari on jo tiennyt uuden pestinsä ja kyennyt huomioimaan sen toimissaan.

      Eli tuskin kyse oli tuskastumisesta. Kunhan näki vihreämmän oksan.

  2. Heli+Heikkinen
    11.5.2021, 09:47

    Kiitos, Saku. Tämä kirjoituksesi oli palsamia kipeille hartioilleni ja natisevalle niskalleni. En laskenut tunteja, jotka vielä eilen käytin Ylen koneen täydentämiseen ja Sanoman järjettömän raskaan koneen täyttämiseen kiroillen typeriä kysymyksiä, joihin kuitenkin yritin vastata parhaani mukaan. Myönnän, että pariin kysymykseen tuli vastattua ivallisesti, pariin muuhun saarnaten ja johonkin ihan läpällä. Aika usein vastaukseni alkoi suunnilleen: “xxx on kunnan lakisääteinen velvollisuus…”Onneksi olen edes jotenkin kartalla näistä velvollisuuksista, vaikka olenkin vaalikentillä untuvikko – toisin kuin ilmeisen moni jo kokonaisen vaalikauden valtuustossa istunut puolueen-jonka-nimi-jääköön-mainitsematta edustaja. Kiitos tästäkin suurelta osin Sakulle.

Kommentointi suljettu.