Näin lynkattiin uhri
Sosiaalinen media on kuin vanhojen lännenelokuvien lynkkausjoukko sillä erolla, että niissä elokuvissa sankarillinen sheriffi suojelee lynkattavaa. Sosiaalisessa mediassa ei ole sheriffiä. Se tehtävä kuuluisi oikeastaan medialle, jonka pitäisi virheellisiä tietoja oikomalla hillitä lynkkausjoukkoa. Suojelemisen sijaan se haistelee joukon mielialoja ja lähtee aktiivisesti myötäilemään tai jopa yllyttämään lynkkaajia.
Otetaanpa esimerkiksi helsinkiläinen kunnallispoliitikko ja taksikuski Abdirahim Husu Hussein, joka marraskuussa 2019 joutui työssään rikoksen uhriksi. Häntä solvattiin rasistisesti, ja kertoessaan asiasta sosiaalisessa mediassa hän liioitteli sen verran, että kertoi jättäneensä asiakkaan tienposkeen.
Tähän tarttui ensimmäisenä perussuomalaisten puheenjohtaja Jussi Halla-aho, joka ivaili somalialaisen liikennekulttuurin saapumisesta Suomeen. Hän osoitti maalin, ja lopusta pitivätkin huolen hänen kannattajansa ryöpyttämällä asiaa somessa. Koska some kohisi asiasta, niin se alkoi kiinnostaa iltapäivälehtiä. Rikoksen uhrin puolustamisen sijaan tutkivat toimittajat alkoivat etsiä todisteita rikoksen uhria vastaan. Oliko hän syyllistynyt heitteillejättöön? Oliko koko tapausta edes sattunut?
Ajopäiväkirjojen mukaan ketään ei sinä päivänä jätetty kyydistä, vaan vietiin perille. Husu siis liioitteli tapausta ja erehtyi päivästä. Tämä riitti iltapäivälehtien ja somen pikaoikeudelle, ja Husu tuomittiin valehtelijaksi. Enää ei ketään kiinnostanut itse rikos, vaan keskiöön joutui rikoksen uhri. Pidettiin tutkimatta selvänä, että koko kyytiä ei oltu ajettu ollenkaan, vaan kaikki oli keksittyä. Näytti jo, että uhrin syyttämiselle ei tule loppua ollenkaan, kun esiin kaivettiin jopa Husun 2000-luvun alussa saama petostuomio perusteettomien tukien nostamisesta.
Silloin kirjoitin, että maassa makaavan potkiminen saisi jo riittää. Eihän se riittänyt, vaan puolitoista vuotta Husu joutui kantamaan valehtelijan leimaa. Hänet erotettiin määräajaksi oman puolueensa valtuustoryhmästä ja hän vaikeni myös sosiaalisessa mediassa. Tavoite oli saavutettu ja epämieluisa ihminen hiljennetty. Husuttelusta tuli joillekin jopa valehtelun synonyymi.
Media ja sosiaalinen media eivät uskoneet Husua, vaan tuomitsivat hänet huutoäänestyksellä. Poliisi ja oikeuslaitos uskoivat, ja Husua rasistisesti solvannut mies tuomittiin toukokuun alussa kunnianloukkauksesta sakkorangaistukseen. Rangaistusta kovennettiin teon rasistisen motiivin takia. Hän itse myönsi sanansa, mutta ei myöntänyt syyllistyneensä rikokseen. Hänet tuomittiin samassa kyydissä olleen kaverinsa todistajanlausunnon perusteella. Olen nähnyt oikeuden antaman tuomion, ja se on harvinaisen lyhyt ja ytimekäs.
Mitäpä tekivät nyt Husun tuominneet media ja sosiaalinen media? Eivät yhtään mitään, sillä kukaan ei kolmeen viikkoon edes huomannut oikeudenkäyntiä. Vasta kun Husu itse kertoi siitä MTV Uutisille, niin se julkaisi siitä eilen lyhyen uutisen. Jo sen otsikossa toistetaan sepitetty tarina ja alla olevassa videossa korostetaan Husun myöntäneen valehdelleensa. Itse rikos ja Husun asema uhrina sivuutettiin taas. Aiemmin asiassa niin aktiiviset iltapäivälehdet eivät ole kertoneet asiasta mitään.
Ei se ihme ole, sillä tuomiosta uutisoimalla ne joutuisivat myöntämään erehtyneensä ja osallistuneensa uhrin lynkkaamiseen. Jos ne nyt siitä kertovat, niin tyyli tulee olemaan sama, eli jo otsikossa mainitaan Husun valehdelleen tienposkeen jätetystä asiakkaasta. Se ikään kuin antaa oikeutuksen aiemmalle toiminnalle, jossa paljastettiin tapauksen yhtä yksityiskohtaa muunnellut uhri valehtelijaksi ja sillä perusteella määriteltiin koko tapahtuma valheeksi.
Näin toimii sosiaalisen median ja median muodostama pikaoikeus. Moni olisi Husulle velkaa anteeksipyynnön, mutta sitä lienee ihan turha odottaa. Toivottavasti kuitenkin vähän hävettää.
***
Jos joku tulee tänne puolustelemaan lynkkaajia ja syyttämään uhria, niin se on taatusti hänen viimeinen kommenttinsa täällä.
Ei hävetä. Se on surullista. Mitä on enää jäljellä ihmisyydestä – ja mitä siitä nykyään puuttuu?
Voisi pyytää,että antakaa “Suomi takaisin”. Se Suomi, jossa vielä tunnettiin käsitteet: rehellisyys, hyvä käytös ja toisen ihmisen arvostaminen.
Hienoja kannatettavia arvoja!.
Tämä “Suomi takaisin” ei ole sama, mitä PS haikailee.
Satuin kuulemaan tänään radiomainoksen, jossa PS-kansanedustaja luetteli “Suomi takaisin” -latteuksiaan, joista yksikään ei liity mitenkään kuntavaaleihin. Sen sijaan näyttää siltä, että tuo slogan ja se ajojahti mitä Husun ja nyt Marinin kohdalla masinoidaan sekä mediassa että somessa ajaa Suomea ennen pitkää vuoden 1917 tilanteeseen.
Tuolloin viha oli Suomessa valttia. Sota ja sortovuodet ja kato (nykyisin kai vastaava olisi lama) sai aikaan sen, että kansalaiset kääntyivät toisiaan vastaan. Keisari ja kuvernööri, joita vastaan puristaa nyrkkiä taskussa olivat poistuneet näyttämöltä, mikä aikaansai valtatyhjiön. Katkerat kansalaiset tarttuivat tilaisuuteensa. Turha puhua vapaussodasta tai kapinasta, koska systemaattinen agiteeraus ja otolliset olosuhteet saivat aikaan sen, että erittäin väkivaltaiset ja raadolliset piirteet ihmisissä nostettiin pintaan.
Tämä media-/somelynkkaus vaikutta samalta kuin reilut sata vuotta sitten – historiantutkimukseen viitaten. Turhien uhrien, katkeruuden, epädemokraatttisten väkivallantekojen, uusien sotien ja traumojen jälkeen esiin nousivat nuo Itärannan mainitsemat asiat “rehellisyys, käytöstavat ja toisen ihmisen arvostaminen”. Nyt henkisen väkivallan ja vastakkainasettelun aikana toivon, ettei uudestaan toistettaisi samoja kärjistyneitä konflikteja, jotka johtavat meidät Unkarin, Puolan ja pahimmassa tapauksessa Valko-Venäjän tielle.Ettei tarvitsisi rikkoa, jotta voisi eheytyä.
Somessa lynkatuksi voi tulla kuka vain. Muistan, kun presidentinvaalien alla seurasin outoa somekeskustelua, jossa väitettiin Niinistön naineen kummityttärensä. Mikään ei hillinnyt toinen tpoistaan oudompien viestien jatkuvaa levitystä, vaikka Niinistö ilmoitti asian olevan perätön ja loukkaavan hänen ja hänen puolisonsa kunniaa. Tästä vain innostuttiin väittämään, että jotain perää siinä on, kun ei kunnolla oteta kantaa. Tämähän se on se persujen tyyli, että tekipä lynkattu mitä tahansa, mikään ei lynkkaajille riitä. Siellä oli mukana persujen valtuutettuja. Epäilemättä nykyisistä kansanedustajistakin osa olisi yhtynyt huutokuoroon, sen verran sakeaa se porukka on. Yllätyin myös, kun sama vouhotus oli jo vuoden 2012 vaalien alla. Mitkään lynkatun puolelta tehdyt oikaisut eivät someraivoajille riitä, vaan aina on jotain hämärää, joka pitäisi selvittää perin juurta myöten.
Onkin sitten outoa, kun Niinistöstä on tullut persuille pyhä. En sitten tiedä, onko asialla aktiivisesti toiminut Reijo Tossavainen muuttanut mitenkään kantaansa. Toimintatapojaan epäilemättä ei ole muuttanut. Mutta eipä sitten ole sen yhden kerran jälkeen eduskuntaan enää noussutkaan. Ihan rankaisematta nämä vouhottajat eivät selviä, mutta paljon riippuu yhteisöstä, jossa he elävät.
Kun joku Niinistön tasoinen ei mitään voi somelynkkaajille, se on täysin toivotonta kyllä maahanmuutajalle. Erona, erittäin räikeänä erona näissä tapauksissa on se, että iltalehdistö ei ymmärtääkseni alkanut veivata ollenkaan, onko Jenni Saulin kummitytär vai ei. Jossain taisi olla jotain juttua, jossa juuri mainittiin kunnanvaltuutettujenkin levittävän tätä sairasta juttua. Ja tämä onkin sitten se iso ero.En tiedä, tutkittiinko sitä Niinistön mainitsemaa kunnianloukkausta missään vai ei. Olisi ehkä pitänyt.