Torvien marssi

Juuri tällä hetkellä on Helsingin keskustassa menossa Torviprotesti, jolla kerrotaan päättäjille autoilijoiden verorasitteen kasvaneen kohtuuttomasti. Ilmeisesti verorasite ei ainakaan vielä ole kohtuuton, kun ennakkotietojen mukaan yli sadalla autoilijalla on varaa ajella tientukkona keskellä Helsinkiä torvia töötäten.

Nyt odottelen massiivista paheksuntaa. Odotan, että some suorastaan räjähtää, kun näitä mielenosoittajia vaaditaan vastuuseen katujen tukkimisesta hälytysajoneuvoilta ja heitä käsketään menemään vaikkapa vartioimaan Kalajoen metsäpaloaluetta. Äkkiähän sinne autolla hurauttaa. Odotan myös kansanedustaja Sebastian Tynkkysen saapuvan paikalle pitämään mielenosoituksen vastaista performanssia, kuten hän teki Elokapinan mielenosoituksen aikana. Varmaan myös monet muut kansanedustajat osallistuvat vastamielenosoitukseen, jos joku yleensä sellaisen viitsii järjestää.

Turhaanpa odottelen, sillä kyseessä on taas ihan eri asia. Mielenosoitus on tarkoitettu vastustamaan hallitusta, joten se Elokapinalle rähissyt porukka on tietenkin mielenosoittajien puolella. Siitä he eivät taaskaan piittaa, että polttoaineen hinnannousu ei ole maan hallituksen vika. Tämä hallitus on tehnyt polttoaineveroon vain yhden ainoan indeksitarkistuksen viime syksynä ja luvannut, että uutta korotusta ei ole tulossa. Bensalitran hinta nousee, koska öljyn maailmanmarkkinahinta nousee, ja sille asialle ei hallitus mahda yhtään mitään.

Tämä ei näytä millään menevän perille, vaan joka ikinen hinnankorotus pannaan hallituksen syyksi. Siinä sivussa sitten levitetään valheellista tietoa, jonka mukaan hallitus suunnittelee yksityisautoilun kieltämistä tai ainakin polttomoottoreiden täyskieltoa.

Ei minulla ole mitään tätäkään mielenosoitusta vastaan, vaan haluaisin vain tietää, tietävätkö nämä mielenosoittajat itsekään, mitä vastaan protestoivat. Tai edes minkä puolesta. Tuntuu siltä, että he haluavat vain pitää kiinni omista oikeuksistaan ja mukavuuksistaan piittaamatta siitä, miten ilmasto reagoi. Maailma saa palaa ja kärventyä helteessä, kunhan vain kaupan eteen pääsee esteettömästi.

Minun tietääkseni kukaan ei ole kieltämässä yksityisautoilua eikä edes polttomoottoreita. Polttomoottorit vähenevät ihan luonnollisen poistuman kautta, kun autonvalmistajat kehittävät jatkuvasti sähköautoja. Vanhoilla polttomoottoriautoilla saa ajella niiden elinkaaren loppuun ihan huoletta, ja niin minäkin aion tehdä. On ihan harhakuvitelma, että mikään hallitus milloinkaan tekisi kieltämisen kaltaisia radikaaleja toimenpiteitä ihan tuosta vaan.

Mutta kivahan se on ajella pitkässä letkassa ja huudattaa torvea. Kyllä maailma ääntä vetää ja viita paskaa.

puheenaiheet yhteiskunta liikenne politiikka
Kommentit (16)
  1. Pitäähän lapsen ja lapsenmielisen saada ilmaista itseään ja tunteitaan. Demokratiassa on se hyvä puoli, että miljoona paskakärpästä voi kuin voikin olla oikeassa.

    Kun ajattelee mistä viime aikoina ihmislapset ovat pahoittaneet mielensä niin niitä on korona ja nyt tietysti tämä pyhä lehmä auto ja autoilu. Kymmenet ellei sadat ihmiset ovat kokoontuneet vastoin viranomaisten suosituksia ryppäisiin kertomaan ettei koronaa ole, tai jos on, niin ei se minuun tartu, tai jos tarttuu niin mitä sitten. Nämä rokotuksista kieltäytyneet tulevat pirun kalliiksi yhteiskunnalle ja aiheuttavat itselleen ja muille kärsimystä, jopa ennen aikaisen kuoleman. Mutta paskat siitä, minulla on oikeus ja pidän siitä kiinni vaikka toisen henki menisi.

    Autoilu on kallista, autoilua verotetaan ja vain mielikuvitus on rajana tuon peltilehmän taloudelliselle hyödyntämiselle. Auto ei ole auto, vaan se on monelle identiteetin jatke. Bemarimies on erimies ja ajatuskin siirtymisestä patterivetoiseen autoon suistaa bemarimiehen henkiseen kriisiin. Näin siinäkin tapauksessa, että Bemareita saa nykyään sähköisinä ja muutaman vuoden päästä ei muuta kuin sähköisenä. Bemarimies on lajinsa viimeinen mohikaani osoittamassa mieltään katoavan elämäntavan puolesta. Tämä siitäkin huolimatta, että vaihtoehto saattaisi pelastaa ihmiskunnan.

    Eli kaikin mokomin, menkää ja osoittakaa mieltä, mutta muistakaa sitten kun vastapuoli osoittaa omaansa, että pelataan samoilla säännöillä. Se mikä itselle on sallittua, on sitä myös vastapuolelle, paitsi Valko- Venäjällä.

    1. Kimmo Paaso
      7.8.2021, 13:45

      Nyt kyllä rohkenen olla eri mieltä.

      Sillä sehän on päinvastoin. Se mikä itselle on sallittua, on vastapuolelle kiellettyä.
      Se kun on nimittäin eri asia, kun tekijä olen minä.

      Se kuuluisa eri asia.

      Se mitä Timosen eilinen juttu koski, ja mistä minä olen useamman vuoden ajan kertonut.

      Että sen oikeasti ei pitäisi eikä saisi olla eri asia, se on taas sitten ihan eri asia…😜😇😡

    2. kaj blomqvist
      7.8.2021, 14:04

      hienoa että annoit angstisi tulla ulos…monikaan bemari tai audi mies ei ole muita merkkejä tai sähkö autoja vastaan.Vaan käytännön olosuhteet vaativat että bensa tai diisel kiesi pitää löytyä…mutta kuin niin hyvin tiedät,niin kerroppa minulle :mistä saan sähköauton joka voi vetää 2400kg kärryä 400km,yhdellä latauksella?…ja hinta pitäs olla alle 7k€

    3. Arvoisa toyotamies. Olen ajanut bemarilla viimeiset 14 vuotta. Käyttäydyn liikenteessä aina hyvin ja tuen nykyisen hallituksen politiikkaa täysin. Se, että bemarin näkeminen aiheuttaa sinulle tunnereaktion, ei tee kaikista bemarikuskeista kuvaamasi kaltaisia.

  2. Ymmärrän kyllä blogin pointin ja olen suurimmalta osin samaa mieltä. Ero Elokapinaan on kuitenkin siinä, että silloin rikottiin lakia syyllistymällä kansalaistottelemattomuuteen. Ilmeisesti torvimarssi toteutetaan poliisin hyväksymän ennakkosuunnitelman mukaisesti ja näin ollen laillisena mielenilmauksena, joten nämä kaksi tempausta eivät ole täysin vertailukelpoisia.

    1. – Äänimerkin käyttö muuhun kuin vaaratilanteen ehkäisemiseen on rajattu vain ohitukseen ja siihenkin vain taajaman ulkopuolella. Muutos vanhaan lakiin on se, että siinä sallittiin äänimerkki vain valoisana aikana tapahtuvassa ohituksessa. Nykyisessä se sallitaan pimeän aikanakin.
      Kiellettyä äänimerkin käyttöä on esimerkiksi tööttäys jalkakäytävällä kävelevän huomion herättämiseksi tai toisen kiirehtimiseksi. (TM)

      Laki on kuin veteen piirretty viiva?

    2. Pertti+Heikkinen
      7.8.2021, 14:10

      Ei ole olemassa laittomia mielenilmauksia.

Kommentointi suljettu.