Kvartaalipolitiikkaa

Eilisen tärkein uutinen oli IPCC:n ilmastoraportti, ja oikeastaan sen pitäisi olla koko vuoden tärkein uutinen. Sen mukaan ilman välittömiä päästövähennyksiä maapallon keskilämpötilan nousun pysäyttäminen puoleentoista tai edes kahteen asteeseen ei ole mahdollista, ja tulevaisuus näyttää synkältä. Suomi ei yksin ongelmaa ratkaise, mutta jokaisen maan on tehtävä oma osansa. Ilmasto ei tunne maiden rajoja.

Ongelma on, että asioista päättävät poliitikot. Liike-elämä elää kvartaaleittain osavuosikatsauksesta toiseen, ja politiikka elää vaaleista seuraaviin vaaleihin. Oikeastaan se on nykyisin ruvennut elämään kuukausi kerrallaan kannatusmittauksesta toiseen. Puolueiden kannatusta mitataan kerran kuukaudessa, ja sen pohjalta tehdään poliittisia linjauksia. Eletään hetkessä, jolloin ilmastotoimien kaltaisia perustavaa laatua olevia päätöksiä on vaikea tehdä.

Poliitikot toimivat myös ristipaineissa, sillä kansalaisten kannatuksen lisäksi heidän toimintaansa seuraavat liike-elämä, media, etujärjestöt ja oikeastaan ihan kaikki. Lobbarit ravaavat heidän luonaan tuomassa esille oman alansa näkökulmia, ja lobbareiden tehtävä on ajatella vain toimeksiantajiensa etua. Me kansalaiset sitten keskitymme pyörimään oman elämämme ympärillä, eikä siihen saa vaikuttaa mikään iso muutos. Pienetkin muutokset aiheuttavat meteliä ja meteli vaikuttaa kannatuslukuihin.

Surullisen esimerkin tästä tarjosi viime lauantain torvimielenosoitus, jonka osanottajat luulivat protestoivansa hallitusta vastaan, mutta tosiasiassa protestoivat öljyn maailmanmarkkinahintaa vastaan. Sinnekin ryntäsi poliitikkoja työntämään naamansa esille, vaikka esimerkiksi kokoomuksen vaihtoehtobudjetissa polttoaineveron korotus oli keskeinen tavoite. Silti siellä näkyi perussuomalaisten lisäksi ainakin yksi kokoomuksen kansanedustaja.

Kun poliitikkojen ymmärrys on tällä tasolla ja tärkeintä on oman naaman näkyminen, niin tehokkaista ilmastotoimista on turha haaveilla. Oikeastaan ilmastotoimet tyrmäsi myös valtiovarainministeri Annika Saarikko sanomalla, että niiden valmistelu on kesken ja tehdään niitä päätöksiä sitten, kun ne ovat kypsiä päätettäväksi.

Asialla ei siis näytä olevan mitään kiirettä. Sen sijaan työllisyystoimia tarvitaan Saarikon mukaan heti ja paljon. Opetusministeri Li Anderssonin mukaan nekin päätökset pitää valmistella huolella, mutta Saarikko on eri mieltä. Saarikon puhe alkaa muistuttaa Juha Sipilän vaatimuksia tehdä tällainen laki ja katsoa mitä tapahtuu, varsinkin kun työllisyystoimilla tarkoitetaan yleensä tukien leikkaamista. Sillä on elinkeinoelämän etujärjestöjen ja oikeistopuolueiden laaja tuki.

Nämä kaksi asiaa eivät ole suoraan verrannollisia toisiinsa, mutta kertovat hyvin politiikan elämisestä kannatusmittausten mukaan. Isoja ja kauaskantoisia päätöksiä ei haluta tehdä, koska ne saattavat vaikuttaa kannatukseen negatiivisesti. Ilmastotoimet rajoittavat ikävällä tavalla kaikkien arkea jollain tasolla, ja kohta on taas Helsingin liikenne jumissa. Sen sijaan työttömien elämää voidaan hankaloittaa tukia leikkaamalla, kunhan vain muistetaan puhua työhön kannustamisesta. Työttömät eivät järjestä mitään suurmielenosoitusta, ja jos järjestävätkin, niin se ei ylitä uutiskynnystä.

Mitään suuria ilmastopäätöksiä ei siis ole odotettavissa ainakaan syksyn budjettiriihessä. Voi olla, että niitä ei tule milloinkaan, koska ne ovat isoja asioita ja voivat vaikuttaa puolueiden kannatukseen negatiivisesti. Sen sijaan jatketaan suhteessa paljon pienempien asioiden kanssa näpertelyä, koska niillä kannatuksen voi saada nousuun.

Valitettavasti en oikein usko minkään hallituksen missään maassa kykenevän päättämään nyt tarvittavista nopeista toimista, sillä kaikkien maiden poliitikot painivat samanlaisten kvartaalipolitiikan ongelmien kanssa. Taidamme olla viimeinen sukupolvi, kuten Iisalmen Sanomien kolumnissa totesin.