Älkää uskoko kaikkea

Afganistanista pakoa yrittävät ihmiset ovat taas herättäneet ne, joiden mielestä toisten pelon ja hengenhädän pilkkaaminen on hyvinkin hauska asia. Sosiaalisessa mediassa leviää sopivasti rajattuja ja vanhoja, asiaan liittymättömiä kuvia, joissa näkyy vain nuoria miehiä. Somen itseoppineiden sotahistorian asiantuntijoiden mielestä tilanne on täysin rinnastettavissa talvisotaan. Jos maanpuolustuskuntoiset ja -ikäiset nuoret miehet olisivat silloin lähteneet pakoon, niin huonosti olisi käynyt.

Niin olisi käynyt, mutta katsotaan ensin noita kuvia. Tällainen täyteen ahdetun kuljetuskoneen sisällä otettu kuva leviää todisteena vain miesten paosta.

Kuvassa näkyy etualalla vain yksi nainen, koska kuvaa on rajattu. Tässä on oikea kuva.

Somessa leviää myös matkustajakoneen sisällä otettu kuva, ja se kuulemma kertoo “niiden” olevan nyt tulossa. Eivät ole, sillä kuva on vuodelta 2018, jolloin Turkki palautti suuren määrän afganistanilaisia kotimaahansa.

Somessa ei kaikki siis ole totta.

Käydäänpä sitten sitä talvisotaa, joka niin monille tulee ensimmäiseksi mieleen.

Afganistanissa on käyty viimeiset 20 vuotta sisällissotaa, johon läntiset suurvallat ovat osallistuneet rahoittamalla korruptoitunutta hallitusta ja sen palkka-armeijaa. Sitä ennen kapinalliset taistelivat 10 vuotta Neuvostoliittoa ja sen tukemaa hallitusta vastaan. Myös fiktiivinen monien sohvasotureiden esikuva Rambo taisteli yhdessä elokuvassa talibanin esiasteen rinnalla Neuvostoliittoa vastaan.

Maan hallituksen puolesta sotaa ovat käyneet enimmäkseen ulkomaalaiset joukot. Maan omassa armeijassa oli virallisesti 300 000 sotilasta, mutta todellisuudessa paljon vähemmän, koska joukossa oli paljon olemattomia sotilaita, joiden palkka meni komentajien taskuun. Maassa ei ole yleistä asevelvollisuutta, joten sotilaskoulutusta ei ole muilla kuin maan palkka-armeijalla ja heitä vastaan taistelevalla talibanilla, jotka ovat käyneet sissisotaa jo 20 vuotta. Maanpuolustushenkeä ei tunneta, sillä sisällissodassa ei puolusteta maata ulkoiselta viholliselta.

Sitten kaikki ulkomaalaiset joukot poistuivat ja jättivät huonosti motivoituneen ja korruptoituneen palkka-armeijan pärjäämään omillaan. Kuinka kauan voidaan kuvitella tällaisen armeijan pärjäävän? Taistelevatko he oletettuakin vahvemmaksi osoittautunutta vihollista vastaan oman henkensä uhraten vai antautuvatko he mieluummin? Mitä tekevät vailla sotilaskoulutusta ja aseita olevat asekuntoiset miehet, jotka ovat työskennelleet ulkovaltojen hyväksi ja joita siksi odottaa ankara rangaistus? Tapattavatko he itsensä rupeamalla taistelemaan ilman sotilaskoulutusta ja -organisaatiota vai yrittävätkö he paeta? Mitäpä itse tekisitte?

Suomalaiset taistelivat talvisodassa ulkoista vihollista vastaan, koska heillä oli yleisen asevelvollisuuden antama koulutus, motivaatio ja maanpuolustustahto. Sota koettiin yhteiseksi asiaksi, ja vaikka vihollinen olikin ylivoimainen, niin silti taisteltiin. Taisteltiin isänmaan puolesta. Sisällissodissa ei taistella isänmaan puolesta ulkoista vihollista vastaan, vaan oman maan kansalaisten kesken.

Älkää siis verratko toisiinsa sotia, joilla ei ole mitään yhteistä.

Yleensäkin näyttää siltä, että kaikki somen itseoppineet kaikkien alojen asiantuntijat ovat nyt muuttuneet sotatieteiden ja sotahistorian eksperteiksi, joille sodasta tulee ensimmäiseksi mieleen talvisota ja jotka kuvittelevat kaikkien sotien olevan aina sen kaltaisia.

EDIT 18.8.2021 klo 12.35
Kielitoimiston ohjeen mukaan sotien nimet kirjoitetaan pienellä alkukirjaimella, joten korjasin talvisodan kirjoitusasun ohjeen mukaiseksi.

puheenaiheet yhteiskunta politiikka
Kommentit (23)
  1. someöyhötys – tuo elämissään epäonnistuneiden luusereiden viimeinen keino pönkittää olematonta itsetuntoaan.

  2. Voisi kyllä sanoa, että meidän sisällissotamme valkoiset ajattelivat taistelevansa ulkoista, itäistä uhkaa vastaan. Osa kansasta oli liittynyt itään kapinan muodossa.

    Mutta itse asia on saman kaltainen kuin Vietnamin sodan päätös, jolloin USA vetäytyi sieltä. Etelä-Vietnam jätettiin taistelemaan yksin ja pohjoinen valtasi nopeasti koko maan. Tuloksena suuri pakolaisjoukko, joita venepakolaisiksi kutsuttiin.

    Meillekin tuli pääasiassa 1980-luvulla muistaakseni vajaa tuhat “venepakolaista”. Äärimmäisen työteliästä ja Suomeen integroitunutta väkeä. Edes PS ei muista heitä enää solvata.

    1. Geek Rousbeer
      18.8.2021, 12:16

      Eipä (nykyaikana) taida olla ainuttakaan sisällissotaa, johon ulkovalloilla ei olisi ollut osallisuutta. Tuossa vapaus-, luokka- tai kansalaissodassa / kapinassa (riippuen miltä kannalta siitä puhutaan) oli osansa myös Saksalla tai pitäisikö sanoa Preussila, joka mm. varusti ja koulutti jääkäreitä ja jota ilman sota olisi todennäköisesti ollut pidempi. Harvinaisen verinen ja pitkät jäljet jättänyt sota, vaikkakin kaikki sisällissodat ovat tällaisia.

    2. Tapio Winqvist
      18.8.2021, 12:23

      Eikös merkittävä osa ns “venepakolaisista” lähtenyt matkaan vasta 78-79 eli 3-4 vuotta Vietnamin sodsn päättymisen jälkeen, ja suuri osa vielä Kiinan ja Vietnamin välisen sodan seurauksena? Etenkin Hoa-kansan osalta?

      Vaikka kovin samantapainen on loppu Kabulilla 2021 ja Saigonilla 1975, niin samantapainen mekanismi ei tällä pakolaisuudella mielestäni ole jos nyt haetaan syyksi amerikkalaisten pakenemista ja paikallisten kuseenjättämistä.

      1. Vielä emme tiedä, miten asiat kehittyvät Afganistanissa lähivuosina. Myös Neuvostoliitto/Venäjä/Kiina kytkennät ovat samankaltaisia molemmissa tapauksissa.

Kommentointi suljettu.