Köyhyyden asialla

Kokoomus aloitti ensimmäisenä puolueena seuraavien eduskuntavaalien vaalitaistelun julkaisemalla 15-kohtaisen listan nimeltä Työvoima liikkeelle. Sen ydinsanoma on, että työttömät ovat laiskoja ja sosiaalituet liian suuria, joten työttömiä on kannustettava töihin leikkaamalla heidän tukiaan.

Erityisesti huomioni kiinnittyi tavoitteeseen alentaa kaikkein köyhimpien eli toimeentulotuen varassa elämään joutuvien tukea. Kokoomus haluaa tehdä toimeentulotukeen peräti tuplaleikkauksen asettamalla siihen omavastuun ja alentamalla tuen tasoa. Politiikan kielellä tätä sanotaan työhön kannustamiseksi ja kannustinloukkujen purkamiseksi. Suomennettuna se tarkoittaa kaikkein köyhimpien kurittamista.

Toimeentulotuki on viimesijainen tuki. Se tarkoittaa sitä, että ihan kaikki muut tulot ja pankkitilillä mahdollisesti olevat rahat alentavat tuen määrää. Täysimääräinen toimeentulotuki yksin asuvalle lapsettomalle on 504,06 euroa kuukaudessa, ja muiden perusosan määrä löytyy Kelan sivulta. Kuten sivulla sanotaan, niin perusosa on kiinteä summa niistä menoista, jotka on tarkoitettu jokapäiväisen elämän välttämättömiin menoihin, kuten ruokaan ja vaatteisiin. Se ei siis ole mitään humpparahaa, vaan sillä on elettävä.

Jos tähän tukeen asetetaan omavastuu, niin se on suora leikkaus tuen määrään. Omavastuuhan tarkoittaa sitä, että tuen saajan on kustannettava itse omavastuun verran menoistaan jotenkin muuten kuin tuella. Koska toimeentulotuki on viimesijainen tukimuoto johon kaikki muut tulot vaikuttavat alentavasti, niin pelkän toimeentulotuen varassa elävällä ei ole eikä voi olla omavastuuseen tarvittavaa rahasummaa. Niinpä hän joutuu kiristämään vyötä sen omavastuun verran.

Omavastuun asettamisen lisäksi kokoomus haluaa vielä “tarkistaa tuen tasoa”, ja se tarkoittaa suoraa leikkaamista. Tavoitteena on siis peräti kaksi leikkausta viimesijaiseen tukeen. Sen lisäksi kokoomus haluaa jäädyttää asumistuen indeksin, ja se tarkoittaa tuen määrän pysymistä ennallaan kustannusten noususta huolimatta. Tätä keinoahan Sipilän hallitus käytti voidakseen sanoa sinänsä ihan totuudenmukaisesti, että tukia ei ole euromääräisesti leikattu, vaikka niitä käytännössä onkin leikattu.

Kokoomuksessa ei taideta tietää sitäkään, että YK:n taloudellisia, sosiaalisia ja sivistyksellisiä oikeuksia koskeva yleissopimus kieltää perusoikeuksien saavutetun tason heikentämisen, mutta eipä se kirjaus ole ennenkään estänyt tukien leikkauksia.

Nyt tämä kaikkein köyhimpien kurittaminen on vielä saatava markkinoitua kansalle. Niinpä tulemme näkemään hyvissä ajoin ennen vaaleja iltapäivälehtien kohujuttuja, joissa nimettöminä pysyttelevät tuensaajat kehuvat lokoisaa elämäänsä. Kelan myöntämän perusosan lisäksi kunnat myöntävät heille avokätisesti täydentävää toimeentulotukea, joten mikäpäs on ollessa. Sana “tarveharkintainen” tulee taas herättämään raivoa, koska tuista mitään tietämätön keskivertokansalainen ei tiedä, miten vähän sitä myönnetään ja miten vaikea sitä on saada.

Näissä kohujutuissa tulee olemaan nimettömyyden lisäksi sekin puute, että niiden yhteydessä ei koskaan haastatella tukien asiantuntijaa, vaan kaikki tarinat kerrotaan yksipuolisesti. Näinhän meille markkinoitiin työttömyysturvan aktiivimalli, kun fiktiiviset Sossu-Tatut ja Skeitti-Juusot kehuivat tukien suuruutta ja helppoa saamista. Sanokaa minun sanoneen sitten, kun näitä satuja ruvetaan kertomaan uutisina.

Kokoomus on taas köyhyyden asialla halutessaan kannustaa kaikkein köyhimpiä ja vaikeimmin työllistyviä antamalla heille keppiä.

puheenaiheet yhteiskunta politiikka
Kommentit (111)
  1. Lähteenmäki
    20.8.2021, 08:59

    Kiitos Saku hyvästä ja osuvasta kirjoituksesta.

    Olen jo vuosikausia ihmetellyt miten jokin kansanosa haluaa kurittaa vähäosaisia ja osa kansasta jopa kadehtii tukijen saajia.

    Ihan kuin muka tukijen saajat nauttisivat tuilla olemisesta joka ei missään tapauksessa pidä paikkaansa.

  2. Rumaa.

    1. Jaakko Lautaoja
      20.8.2021, 09:06

      Kokoomus toivoo maahan lisää rikollisuutta. Sitä torjumaanhan sosiaalituet on alkujaan luotu, ettei rikkaiden tarvitse alituiseen pelätä tulevansa kolkatuksi.

      1. Sitten voidaankin taas vaatia lisää poliisien virkoja.
        Kuten eräskokoomusvaikuttaja aikanaan perusteli: tarvitaan lisää poliiseja, koska nyt poliisit joutuvat hoitamaan sosiaalityötekijöiden tehtäviä.
        Vähän sama jos raksalla puuttuu betonraudoittajia, niin palkataan lisää maalareita…

        1. Ja taas eläkkeläiset unohtetaan!

          1. Haluatko että ne muistaa leikata eläkeläisiltäkin vai mitä meinaat?

        2. “Sitten voidaankin taas vaatia lisää poliisien virkoja.” Ei ole pelkoa, poliisiltakin leikataan 45 miljoonaa vuositasolla joka johtaa poliisien määrän leikkaamiseen ja hälyytykseen lähdön kynnystä. Eli jopa katuväkivalta voisi jäädä pois hälyytyksistä.

        3. Hanna Mäntynen
          20.8.2021, 11:27

          Poliisien virkoja on systemaattisesti vähennetty 30 vuotta porvarihallitusten toimesta, mutta tänään luin vauva.fistä, että ne onkin leikannut Marinin hallitus.

          Olen ehkä ennenkin maininnut tästä laitaoikeiston käänteisestä aikakäsityksestä? Sen mukaan esim. 2015 maahanmuuttokriisi oli Ohisalon syy, vaikkei hän ollut tuolloin edes eduskunnassa 😀

          Marinin hallitus ensimmäisenä vuosikymmeniin LISÄSI poliisin määrärahoja budjettiin 2021 (korjatkaa jos olen väärässä, jos siis jäi vain esitykseksi). Sipilän hallitus lopetti poliisin harmaan talouden torjuntaprojektin, joka tuotti selvää rahaa valtiolle. Projekti oli määräaikainen, mutta tuottavana sitä olisi hyvin voinut jatkaakin.

          Samoin kameravalvonta valtateillä on ollut tuottavaa ja myös vähentänyt kovista ylinopeuksista johtuvia onnettomuuksia. Jostain syystä siitäkin on ininää oikeistossa.

      2. Jukka+Laine
        20.8.2021, 09:54

        Kokoomus on jo unohtanut sen.
        Niillä on jokin kumma käsitys että kansa kannattaa kaikkein rikkaimpien rikastumista.

        No vaikka ei olisikaan, niillä on varaa maksaa mainoskampanja, jossa ehdokkailla on tukka hyvin ja mairea hymy. Äänestä meitä niin sinustakin tulee kaunis ja rohkea.

        Muut puolueet keskittyvät mainonnassaan oikeaan kohderyhmään.

        1. Kimmo Paaso
          20.8.2021, 11:02

          Se kumma käsitys ei ihan kumma olekaan. Tällä hetkellä kokoomus on suurin puolue, ja on ollut kymmeniä vuosia kolmen parhaan joukossa.

          Älä aliarvioi suomalaisen tyhmyyttä…

          1. Hanna Mäntynen
            20.8.2021, 11:12

            Jokin psykologinen ilmiö tuonkin takana on. Halu ja illuusio kuulua johonkin, mitä ihailee. Vähän kuin 1800-luvun kansallismielisten omasta päästä kehittämät kuninkaalliset sukupuut ja antiikin kreikkalaiset esi-isät.

            1. Osut naulan kantaan!
              Meitä on moneen junaan.
              Minulle taannoin eräs työkaveri sanoi, että äänestää kokoomusta koska kokoomuslaiset ovat yhteiskunnan kermaa ja mieluummin asemoi itsensä siihen porukkaan.
              Se, että ko. henkilö oli tavallinen toimihenkilö, jonka etuja kokoomus ei todellakaan ajanut ei vaikuttanut hänen kantaansa.

              1. Kököttäjä
                20.8.2021, 19:01

                Ei porvarit kokoomus, keskusta, perussuomalaiset puhumattakaan Hjalliksesta ja RKP:stä ja mitä niitä on “kyky-puolueita”, vihreät joiden palkat ovat niin isoja että hirvittää köyhää välitä miten köyhempi kansanosa tulee toimeen. Keskustakin hyväksyy itselleen suuret tuet mutta muut tulkoot toimeen sillä mitä annetaan. Ne keillä on tuloja ja omaisuutta ei halua jakaa omastaan. Asuntovelkainen on sellainen joka on “löysässä hirressä” niin kauan kuin on velkansa maksanut viimeistä senttiä myöten ja sittenpä onkin asunto siinä kunnossa että kallis remontti odottaa. Kun menee myymään asunnon remontoimatta saa siitä murto-osan mitä on maksanut eli suo siellä vetelä täällä. Ja kun asuessa tulee eroja ja osituksia, lapsia lisääntyy, joutuu työttömäksi digimaailman viedessä työt niin pahempaa sotkua ei olekaan – porvarit nauraa partaansa – saatiinpas lankaan ja itselle ne köyhille tarkoitetut tuet. Oma tyttäreni oli sitä mieltä että hän on porvari kun omistaa tai pankki selvemmin – suomensin kuka sen omistaa niin luulen että mieli muuttui.

        2. Virva Itäranta
          20.8.2021, 15:45

          Kokoomuksen eturyhmä on niin pieni, että sen äänimäärällä puolue jäisi ikuiseen oppositioon. Siksi tarvitaan “Sari Sairaanhoitajaa”.

          1. Totuushan on että kokoomus olisi aivan marginaalissa, ilman näitä wannabe äänestäjiään.

        3. Jorma Valli
          25.8.2021, 17:49

          Jostain syystä kaikkein rikkaimmilla on kyky saada köyhät luulemaan, että vielä köyhemmät vievät heidän rahansa.

Kommentointi suljettu.