Kohunpoikanen

Olen viime aikoina esittänyt mediakritiikkiä, ja niin teen nytkin. Erityisesti nykyisen hallituksen ministereistä tehdään kohujuttuja, joiden tarkoitusta on joskus vaikea ymmärtää. Näyttää siltä, että kohu tehdään vain kohun itsensä takia.

Muutaman päivän ajan olen seurannut, miten Iltalehti on yrittänyt rakentaa kohua liikenne- ja viestintäministeri Timo Harakan ympärille. Ensin kerrottiin lyhyen asiallisesti, että Harakka myi Facebookille firmansa omistaman verkko-osoitteen meta.fi, koska Meta on Facebookin uusi yhtiönimi. Harakka on rekisteröinyt domainin jo vuonna 2013.

Sitten ruvettiin rakentamaan kohua. Harakalta kysyttiin kaupan yksityiskohtia hinnasta ja sopimusehdoista alkaen ja epäiltiin, että ministeri ei voi tehdä tällaisia kauppoja kertomatta kaupan yksityiskohtia julkisesti. Kun Harakka vastasi sopimuksen olevan sovitusti salainen, niin otsikossa kerrottiin Harakan pakoilevan.

Tutkivat journalistit eivät tietenkään hellittäneet, vaan jatkoivat Harakan pommittamista kysymyksillä siitä huolimatta, että jo tuossa pakoilemisesta kertovassa jutussa kaksi professoria sanoi, että asiaan ei sovelleta julkisuuslakia. Kauppa on tehty yksityishenkilönä, vaikka myyjä onkin ministeri. Myös oikeuskansleri on ollut kaupasta tietoinen, eikä hänkään pidä sitä ongelmallisena. Jos sidonnaisuudet muuttuvat, niin sidonnaisuusilmoituksen muuttaminen riittää.

Silti asia päätyi pääkirjoitukseen, jonka mukaan näytelmä on salamyhkäinen ja ministeri altistaa itsensä jopa korruptioepäilyille, jos ei tuo kauppahintaa ja muita kaupan ehtoja julkisuuteen.

Toimittajilla näyttää olevan ongelmia erottaa toisistaan yksityisoikeus ja julkisoikeus. Vanhan verkko-osoitteen myynti on yksityisoikeudellinen oikeustoimi, jossa ei käytetä julkista valtaa ja jollaisia myös ministeri voi tehdä. Kaupan osapuolten kesken on tavallista sopia, että kauppahinta ja muut sopimusehdot pidetään salassa. Sopimusoikeuden mukaan sopimus on pidettävä. Hintaa voi ruveta päättelemään sitten, kun tämän vuoden verotiedot tulevat julkisiksi.

Kauppaan ei sovelleta julkisuuslakia siinäkään tapauksessa, että kaupan toinen osapuoli on jättiyhtiö ja toinen ministeri. Yhden verkko-osoitteen myyminen on yksittäinen oikeustoimi, josta ei sellaisenaan synny mitään sidonnaisuuksia tai muita velvoitteita. Kauppa ei tee ministeristä jääviä suhteessa yhtiöön liittyvään valvontaan tai päätöksentekoon. Eilen illalla Harakka kertoi Facebookissa sen verran kuin hän voi kertoa rikkomatta salassapitosopimusta. Hänen mukaansa myyntiin ei itse kaupan lisäksi liittynyt muita ehtoja tai sitoumuksia, eikä siinä syntynyt minkäänlaisia sidonnaisuuksia ostajaan. Tähän on pakko tyytyä, sillä salassapitosopimusta ei voi rikkoa.

Koska asia on juridisesti harvinaisen selvä, niin kohua on yritetty rakentaa etiikan ja moraalin varaan. Niitä ei mitata juridiikan mittapuulla, joten on menty moraalifilosofian puolelle. Tästä voin esittää kansantajuisen esimerkin. Minä olen kunnan luottamushenkilö, ja jos myyn käytetyn autoni, niin kukaan ei epäile kaupan yhteydessä syntyneen mitään kunnan luottamustoimiin liittyviä velvoitteita ostajaa kohtaan. Hintaa nyt voi joku utelias kysyä, mutta jos en kerro, niin tuskinpa kysyjä rupeaa esittämään epäilyjä korruptiosta.

Jos rupeaa, niin se on niitä huoltoaseman kahvilan parlamentin juttuja.