Vuoden vaihtuessa
Näin vuoden viimeisenä päivänä pitäisi varmaan luoda katsaus kuluneeseen vuoteen, mutta en viitsi tehdä sitä kovin perusteellisesti. Jos teitä kiinnostaa tietää mitä olen vuoden aikana ajatellut, niin lukekaa tästä blogista. Olen kirjoittanut politiikasta, mediasta ja koronasta, mutta yksityiskohtiin en mene. Politiikassa tapahtuu päivittäin, media kertoo siitä mitä kertoo ja korona ottaa meitä kaikkia päähän tasapuolisesti. Joitain se näyttää ottavan päähän enemmän kuin muita, ja sen sain kokea eilisen juttuni jälkeen. Kun minä puhuin juridiikkaa, niin paikalle ryntäsi kymmeniä ihmisiä kertomaan minulle viruksen tartuntamekanismeista. Tuli niitäkin, joiden mielestä koko juttu on huijausta ja rokotukset kansanmurha.
Samaa se on ollut joka ikinen päivä kohta 12 vuoden ajan. Kun minä kirjoitan juridiikasta, niin kommentoijat tulevat kertomaan vaikka heinän seivästämisestä, jos se sattuu juuri sillä hetkellä heitä kiinnostamaan. Kun kirjoitan politiikkaa, niin minut luvataan hakata tai ampua. Kun kirjoitan mediakritiikkiä, niin teen sen poliittisesti värittyneiden lasien läpi tai olen muuten vain tyhmä. Jotkut kommentoijat ovat ottaneet minun vihaamiseni henkilökohtaiseksi missiokseen, ja jos oikeasti kirjoittaisin siitä heinän seivästämisestä, niin sekin olisi heidän mielestään väärin kirjoitettua paskaa. Jos ihminen kirjoittaa joka päivä useita henkilökohtaisuuksiin meneviä kommentteja parikin vuotta tietäen hyvin, että niitä ei koskaan julkaista, niin hänen elämänsä täytyy olla todella kurjaa.
Näitä ihmisiä on vuosien varrella ollut monta. He ovat yksi kerrallaan kadonneet jonnekin, ja toivottavasti he ovat löytäneet elämäänsä muuta sisältöä. Todennäköisesti he kuitenkin ovat vain vaihtaneet kiinnostuksensa kohdetta ja häiriköivät nyt jossain muualla. Suoraan sanoen heidän kohtalonsa ei voisi minua vähempää kiinnostaa.
Kuten huomaatte, niin olen kyllästynyt jatkuvaan pulinaan. Joskus kauan sitten jaksoin jäädä keskustelemaan, mutta en ole jaksanut tehdä sitä enää pitkiin aikoihin. Kun lukee satoja kommentteja joka päivä yli kymmenen vuotta, niin se pulina ei enää jaksa kiinnostaa. Kuvitelkaa tilanne, että sanotte kotonanne jotain, ja paikalle pölähtää sata ihmistä puhumaan samanaikaisesti ja vaatimaan välitöntä huomiotanne, sillä juuri heidän mielipiteensä heinän seivästämisestä on kaikkein tärkein. Ja kuvitelkaa sitten, että sama toistuu joka päivä yli kymmenen vuotta. Jos onnistutte sen kuvittelemaan, niin ymmärrätte, miksi en jaksa kiinnostua siitä pulinasta. Käytätte jatkuvasti tätä blogia kuin mitä tahansa keskustelupalstaa, jossa sana on vapaa. Sosiaalisesta mediasta en viitsi sanoa mitään. Yrittäkääpä itse käydä yksityiskohtaisia ja loputtomiin jatkuvia keskusteluja satojen ihmisten kanssa joka päivä, niin ymmärrätte mitä tarkoitan.
Noin puolet kommentoijista kuuluu näihin kyllästyttäviin. He voisivat avata oman blogin ja kertoa mietteensä siellä. Toinen puoli sitten on asiallista, aiheessa pysyvää ja pohdiskelevaa. Kiitos teille, sillä te pidätte yllä somen romauttamaa uskoani ihmiskunnan älykkyyteen. Erityiskiitoksen annan teille, jotka luette sanomatta mitään. Mielipiteenne voi olla mikä tahansa, mutta arvostan teitä juuri siksi, että ette koe tarvetta kertoa sitä minulle tai kenellekään muullekaan.
Suurin muutos omassa elämässäni on vanhuuseläkkeelle jääminen kolme kuukautta sitten. Tosin se ei muuttanut elämääni juuri mitenkään, sillä lumityöt on tehtävä, kunnan luottamustoimet on hoidettava ja jo veriin mennyt kirjoittamisen tarve on jäänyt päälle. Kirjoittaminen on ollut päätyötäni jo useamman vuoden ajan, ja ainoa muutos oikeastaan on, että enää minulla ei ole taloudellista tarvetta kirjoittaa. Koska eläkeläisiä nyt kuitenkin kovasti kannustetaan töihin, niin jatkan kuitenkin.
Niin jatkan myös ensi vuonna ainakin toistaiseksi. Kiitos kuluneesta vuodesta. Ja kuten arvaatte, niin en avaa kommentointia ollenkaan. Haluan katsella vuoden vaihtumista rauhassa.