Jäitä hattuun

Venäjän oikeudeton hyökkäys Ukrainaan on aiheuttanut suomalaisissa monenlaisia reaktioita niin paljon, että valtiojohtomme on useampaankin kertaan neuvonut panemaan jäitä hattuun ja ottamaan rauhallisesti. Neuvo on aiheellinen, sillä havaittavissa on normaalin suuttumisen ja auttamishalun lisäksi selkeitä ylilyöntejä. En nyt tarkoita Maailman rauha -patsasta, jonka poistamista on vaadittu ja jonka Helsingin kaupunki on päättänyt jo vuosi sitten siirtää varastoon katutöiden alta. Ruma häkkyrähän se on, mutta ei yksikään patsas ole milloinkaan syyllistynyt rikoksiin ihmisyyttä vastaan.

Jalkaväkimiinoja on vaadittu palautettavaksi, ja sanoin jo viime torstaina, että niitä ei tarvita. Ei minua uskottu, mutta ehkä sentään uskotaan puolustusvoimain komentajaa, joka eilen sanoi saman asian. Doktriini on muuttunut, eikä suluttamiseen tarvita jalkaväkimiinoja. Ne on korvattu viuhka- ja kylkipanoksilla.

Nämä ovat pikkujuttuja, mutta paljon vakavampi asia on somessa ja elävässä elämässä lisääntyvä venäläisviha. Se kohdistuu Suomessa asuviin venäläisiin, venäläistaustaisiin suomalaisiin tai pahimmassa tapauksessa supisuomalaisiin, joilla sattuu olemaan venäläinen sukunimi. He eivät ole syyllisiä sotaan, joten vihanilmaukset ovat täysin asiattomia. Pahimmassa tapauksessa ne saattavat antaa aineksia Venäjän propagandalle, sanoo Suojelupoliisin päällikkö. Venäjän propaganda ei häikäile, vaan saattaa milloin tahansa ruveta puhumaan vainosta ja kansanmurhasta. Sille koneistolle ei kannata antaa aseita käteen.

Tällä hetkellä erittäin ajankohtainen asia on pakolaisten auttaminen pois ruuhkautuneilta rajoilta. Nostan hattua kaikille vapaaehtoisesti kuljetuksia järjestäville, mutta samalla olen huolestunut kuljetusten organisoinnista. Pahimmissa tapauksissa on lähdetty matkaan ilman mitään ennakkosuunnitelmaa ja ilman yhteydenottoa maahanmuuttoviranomaisiin tai poliisiin, ja vasta matkan varrella on ruvettu kyselemään somessa mahdollisia majoituspaikkoja tulijoille. Ainoa suunnitelma näyttää olevan, että tuodaan autolastillinen ihmisiä, joista joku sitten pitää huolen.

Ei se niin mene. Ukrainalaiset saavat tulla Suomeen, ja täällä heille myönnetään joko toissijaista suojelua tai tilapäinen oleskelulupa, mutta niiden edellytyksenä on ilmoittautuminen viranomaisille. Ilmoittautumattakin voi tulla, mutta silloin tulijat ovat turistin statuksella. Viranomaisille rekisteröitymällä tulijat pääsevät vastaanottopalveluiden piiriin ja he saavat oikeuden sosiaali- ja terveyspalveluihin sekä välittömän oikeuden tehdä töitä ja opiskella. Heitä ei siis pidä ripotella ympäri Suomea viranomaisten ulottumattomiin, sillä silloin he eivät saa mitään apua mistään.

Rekisteröitymällä saadaan järjestettyä tarvittavat palvelut, joista vähäisimpiä eivät ole lasten tarvitsemat varhaiskasvatus- ja koulutuspalvelut. Palvelujen järjestäminen saattaa edellyttää muuttoa tilapäismajoituksesta vastaanottokeskuksiin, sillä varsinkaan pienet kunnat eivät ole osanneet varautua äkilliseen palvelutarpeen kasvuun. Kotimajoitus on silti mahdollista, sillä rekisteröitynyt saa liikkua maassa vapaasti.

Kaikkein viisainta olisi, että vapaaehtoiset auttajat ottaisivat yhteyttä Suomen viranomaisiin viimeistään rajalla tai mieluummin jo ennen. Näin tulijat pääsevät heti tarvitsemiensa palvelujen piiriin. Heidän etsimisensä teettää vain turhaa työtä viranomaisille, joilla on kyllä tarpeeksi tekemistä nyt muutenkin.

Jokaisen kannattaa laittaa jäitä hattuun kaikissa asioissa, sillä kaikenlainen sooloilu vain lisää viranomaisten työtä.

***
EDIT 8.3.2022 klo 14.45: Koska täällä ruvetaan taas käymään sitä miinakeskustelua alusta sekä puhumaan Naton trolleista, niin suljen kommentoinnin. Näköjään tämä tyyppi haluaa edelleen vain tappaa suvakkeja, mutta nyt Ukrainan puolesta.

puheenaiheet yhteiskunta politiikka
Kommentit (10)
  1. Puhut asiaa.

  2. Kimmo Rossinen
    8.3.2022, 13:17

    Kunnioitan lujasti venäjän kielen opettajaani. Hän ei ole syyllinen muuhun, kuin ässieni korjailuun.

    Mikäli Suomeen on sujautettu illegaaleja, niin toki heidät tulee paljastaa.

    Toivoisin kaikkien suomalaisien muistavan ja ymmärtävän,että venäläisistä jokseenkin iso osa haluaa rauhaa. Muut lienevät tehokkaan propagandan aivopestyjä nationalistejä.

    1. PiruRaamatunLuvussa
      8.3.2022, 14:41

      Aivopestyjä sotakiihkoisia nationalisteja tuntuu löytyvän ihan suomalaisistakin.

Kommentointi suljettu.