Puurot ja vellit

Suomeen näyttää mahtuvan vain yksi uutisaihe kerrallaan, ja sen puiminen on sitten sitäkin hartaampaa varsinkin somessa. Nyt se aihe on hoitajalakko, jolle on lämmetty hitaasti, mutta sitäkin perusteellisemmin. Keskustelu ja uutisointi käyvät jatkuvasti yhä raivokkaammiksi, ja faktat ovat unohtuneet kauan sitten. Olen taas kerran huomannut, että niitä faktoja ei edes tunneta, ja kun niitä yrittää selittää, niin ne eivät kiinnosta.

Pahikseksi tässä rähinässä on nostettu perhe- ja peruspalveluministeri Aki Lindén, jonka vastuulla on potilasturvallisuuden takaaminen kaikissa olosuhteissa. Häntä herjataan niin avoimesti, että minun piti sulkea eilisen juttuni kommentointi. Nyt väitetään, että Lindén olisi estänyt Tehyn puheenjohtajan esiintymisen kanssaan yhtä aikaa A-studiossa. Ihan toista linjaa edustaa aiemmin löytynyt Salla Sairaanhoitaja, jonka mukaan hoitajat ”saikuttavat” aiheettomasti ja että palkka pitää sitoa työn tuottavuuteen.

En minä rupea sanomaan mikä on totta ja mikä ei, mutta tällaiset jutut vetoavat kansaan. Erityisen hyvin ne vetoavat siihen osaan kansasta, jolla ei näytä olevan mitään käsitystä työmarkkinaneuvottelujen käymisestä. Huudetaan pää punaisena, että pakkolakia ei saa tulla ja että hallituksen on luvattava rahaa hoitajien palkkoihin heti. Yritän vielä kerran selittää, mutta sen jälkeen jätän teidät huutamaan keskenänne. En edes avaa tämän jutun kommentointia.

Ensiksi totean taas kerran, että hoitajat ovat palkankorotuksensa ansainneet. Maan hallitus ei kuitenkaan ole työmarkkinaneuvottelujen osapuoli eikä siitä sellaista tule vaikka kuinka huutaisitte. Jos ministeri Lindén nyt löisi rahasäkin pöytään, niin hän puuttuisi kielletyllä tavalla työmarkkinaneuvotteluihin, ja sen seurauksena hänen olisi erottava. Sen rahasäkin sisällöstä jokainen voisi laskea palkankorotusvaran, ja siitä saataisiin osviittaa myös muiden julkisten alojen palkkavaatimuksiin. Niihin neuvotteluihin joutuisi sitten joku toinen ministeri menemään rahasäkin kanssa. Se romuttaisi hallituksen lisäksi koko työmarkkinamekanismin.

Marssijärjestys on selkeä. Ensin neuvotellaan sopimukset ja vasta sitten etsitään rahat.

Ja sitten on tietenkin potilasturvallisuuslain muutos, jota myös pakkolaiksi sanotaan. Ministeri Lindénistä on siinäkin asiassa tehty kelmi, vaikka juuri hän on vastuussa kiireellisen ja välttämättömän hoidon turvaamisesta kaikissa tilanteissa. Tästä kerroin jo viikko sitten, mutta silloin se ei vielä kiinnostanut oikeastaan ketään. Nyt se kiinnostaa kaikkia, vaikka Lindén ei ole tällä hetkellä edes tuomassa lakia eduskuntaan.

Ei näiden asioiden pitämisen erillään luulisi olevan niin tavattoman vaikeaa, mutta on se silloin, kun reagoidaan pelkällä tunteella. Nytkin moni teistä on jo kirjoittamassa, että palkkoja pitää nostaa ja hallituksen pitää luvata rahat etukäteen, pakkolakia ajavan Lindénin on erottava ja menköön samalla koko hallitus.

Reaktionne kertoo vain siitä, että ette haluakaan ajatella, vaan haluatte reagoida vain tunteella. Puurosta ei tule huttua eikä velliä, vaan siitä tulee hutvelliä.