Sonnanheittäjien valtakunta

Kun Elokapina järjestää rauhanomaisen mielenosoituksen, niin some täyttyy murhanhimoisista kommenteista. Kadulla istuvien mielenosoittajien päälle pitää ajaa rekalla, heidät pitää jyrätä panssarivaunuilla, heitä pitää kaasuttaa ja pamputtaa ja heidän päälleen pitää ruiskuttaa vettä paloletkulla. Raivoa selitetään sillä, että mielenosoittajat estävät liikennettä.

Kun Elokapina eilen järjesti ketään häiritsemättömän mielenosoituksen Jyväskylän MM-rallin yhteydessä, niin mielenosoittajien päälle ruiskutettiin lietelantaa. Poliisi otti kiinni kuusi naamioitua henkilöä, joita epäillään tässä vaiheessa poliittisten toimintavapauksien loukkaamisesta, laittomasta naamioitumisesta, lievästä vahingonteosta ja lievästä pahoinpitelystä. Rikosnimikkeet ovat vakavia, mutta mitäpä sanoo somen päivystävä pikatuomioistuin?

Ainakin Ilta-Sanomien Facebook-sivulle kerääntyi nopeasti suuri joukko kansalaisia, joiden mielestä teko oli aivan loistava. Elokapina pitää kieltää lailla, nyt meni paska oikeaan osoitteeseen, mitäs pyörivät siellä toisten jaloissa, sitä saa mitä tilaa, toivottavasti suut olivat auki, niin viesti meni perille asti ja tekijöille pitää pystyttää patsas.

Rikoksen uhrit ovat siis syyllisiä ja rikoksen tekijät sankareita. Elokapina käytti perustuslaillista oikeuttaan ja järjesti ketään häiritsemättömän mielenosoituksen kiinnittääkseen huomiota ilmastonmuutokseen ja sen torjumiseen. Heidän kimppuunsa hyökänneet rikkoivat lakia monella tavalla, ja vakavin rikosepäily on poliittisten toimintavapauksien loukkaaminen.

Siitä säädetään rikoslain 14 luvun 5 §:ssä, ja siihen syyllistyy se, joka väkivallalla tai vakavan vaaran toisen hyvinvoinnille käsittävällä uhkauksella estää toista ilmaisemasta mielipidettään yleisistä asioista niitä varten tarkoitetussa kokouksessa tai muussa tilaisuudessa taikka tiedotusvälineessä tai muuten julkisesti, tai estää osallistumasta yleisiä asioita varten järjestettyyn kokoukseen, kulkueeseen tai muuhun tilaisuuteen. Rangaistuksena on sakko tai enintään kaksi vuotta vankeutta.

Eivät muutkaan rikosnimikkeet ole ihan sieltä kevyimmästä päästä. Rikoslain 17 luvun 3 a § kertoo, että joka yleisellä paikalla järjestettävän yleisen kokouksen tai yleisötilaisuuden yhteydessä taikka muussa yleisön kokoontumisessa yleisellä paikalla esiintyy tunnistamattomaksi naamioituneena ilmeisenä tarkoituksenaan ryhtyä käyttämään henkilöön kohdistuvaa väkivaltaa tai vahingoittamaan omaisuutta, on tuomittava laittomasta naamioitumisesta sakkoon tai vankeuteen enintään kolmeksi kuukaudeksi.

Siihen päälle tulevat sitten vielä lievä pahoinpitely ja lievä vahingonteko, jotka saattavat muuttua vielä lievästä perusmuotoisiksi.

Näistä rikoksista epäillyt ovat siis monien mielestä sankareita. Elokapinan herättämä raivo on kummallista, enkä oikein keksi sille mitään muuta selitystä kuin sen, että Elokapina haluaa kiinnittää huomiota koko ihmiskunnan tulevaisuuden kannalta ensiarvoisen tärkeään asiaan. Tätä ei haluta kuulla, vaan totuuden kertojien suut halutaan tukkia vaikka paskalla.

Minulla ei riitä sanoja eikä edes halua kuvailla näitä paskanheittäjiä ja heille hurraavia. Tai riittäisi sanoja, mutta en viitsi käyttää niitä. Sanon vain, että jos paskan heittäminen on jonkun mielestä hyvä idea, niin hänen paikkansa on leikkikehässä tai apinatarhassa. Onneksi poliisi toimi nopeasti ja onneksi tuomioistuin ei piittaa somen leikkikehän metelistä.

Toivottavasti emme sentään tule näkemään ketään näistä epäillyistä eduskuntavaaliehdokkaana. Eduskunnassa on jo tarpeeksi verbaalisia lietelannan heittäjiä, joiden ainoa työ näyttää olevan suunsoitto somessa.

***
Jos sitä sontaa ruvetaan heittämään tänne, niin kommentointi sulkeutuu hyvin nopeasti.

puheenaiheet yhteiskunta politiikka
Kommentit (42)
  1. On vain niin surullista kohdata – muutenkin raskaiden vuosien jälkeen ja niiden yhä jatkuessa – tällaista käytöstä: Suvaitsemattomuutta, halua vahingoittaa ja täydellistä piittaamattomuutta muista ihmisistä ja heidän mielipiteistään, puhumattakaan luonnollisesti tuosta omankäden oikeuden oikeutuksesta.
    Missä on Suomi hyvinvointivaltion kansalaisten tutkitut ominaisuudet kuten onnellisuus, sivistys, ja muut länsimaalaiset arvot. Onko koulutus tosiaan valunut kansalaisten selästä kuin vesi hanhen selästä.

    1. Muistetaan nyt kuitenkin, että muutaman mätämunan takia ei vielä kannata vetää liian pitkälle meneviä johtopäätöksiä suomalaisten onnellisuudesta ja muista positiivisista ominaisuuksista. Veikkaan että ainakin 9/10 suomalaisista tuomitsee ehdottomasti sonnanlevittäjien toimet. Jäljelle jäävä kymmenys vain möyhää eniten somessa.

  2. Totisesti, jumala antoi ihmiselle kädet, jotta hän voisi heitellä paskaa lajitovereidensa niskaan. Enkä tarkoita kuvaannollisesti, vaan konkreettisesti. Jälleen kerran tuli todistetuksi se, että emme paljoa eroa lajitovereistamme simpansseista. Paitsi etteivät simpanssit tuhoa ilmastoa, vielä.

    En itsekään ole varma pidänkö elokapinan tavasta osoittaa mieltään. En siksi ettei asia ole tärkeä, vaan siitä tekevätkö he asialle enemmän haittaa kuin hyötyä. Toki julkisuus on turvattu, mutta historiasta tiedämme, ettei suoratoiminta aina ole johtanut toivottuihin tuloksiin, päinvastoin. Eivät kettutytöt saaneet turkistarhausta loppumaan vapauttamalla ketut luontoon.

    Paskaa heitelleet häiriköt ja heitä kompanneet pitävät varmasti keppostaan hauskana. Kukaan ei varsinaisesti vahingoittunut ja asiaa alleviivannut paskamyrsky sopi mainiosti yhteen heidän oman ajatusmaailmansa kanssa. Kuinka pitkälle he ovat valmiita menemään onkin sitten mielenkiintoinen ja vakava kysymys. Heidän aateveljensä, jos näin voi sanoa, ajoivat vihapuheillaan, aggressiivisella esiintymisellä itävaltalaisen julkisesti koronarokotuksia ja rajoituksia puolustaneen lääkärin itsemurhaan. Lakien tarkoitus ei ole rajoittaa mielenilmaisuja, sananvapautta, mutta se asettaa rajat sille mitä voi sanoa ja tehdä.

    Paskanheitto sanallisesti ja konkreettisesti kertoon vain siitä, että osa meistä putosi puusta toisia myöhemmin.

    1. Mikään muu keino kuin suora toiminta ei vaikuta yhtikäs mihinkään. Ihmisen aiheuttama ilmastonmuutos on tieteellisesti tunnustettu tosiasia jo vuosikymmeniä ja täällä sitä vaan toimitaan entiseen malliin. Ja turkistarhausta ollaan koko ajan kielletty ympäri maailmaa, syynä tuskin on se että kukaan ei tehnyt mitään.

      1. Tarkoitatko siis että tarkoitus pyhittää keinot… Että esim. tarhakettujen päästäminen luontoon, sekoittamaan ekosysteemi oli hinta joka vain oli maksettava. Että tarhaajan laillisen elinkeinon tuhoaminen on ainoa keino saada näkyvyyttä. Ekoterrorismilla on maailmalla paha maine ja aivan syystä.

        Elokapina ei ole toistaiseksi tehnyt mitään vastaavaa Suomessa. Mutta onko niin, että ylittääkseen uutiskynnyksen on tulevaisuudessa käytettävä mielikuvituksen lisäksi jotain konkreettisempaa, kuten paskaa tai vahingoitettava omaisuutta. Näin ajatellen emme voi tuomita elokapinaan kohdistunutta iskua, koska tarkoitus pyhittää keinot.

        Greta Thunberg on saanut toiminnallaan enemmän näkyvyyttä kuin elokapina koskaan. Hänen ei ole tarvinnut turvautua lietteeseen, koska asia josta hän puhuu on tarpeeksi painava muutenkin. Mahatma Gandhi pisti perseen kenttään ja jäi historiaan. Konstit ovat monet, sanoi emäntä kun kissalla pöytää hutki…

        1. Taitaa elokapina ärsyttää, kun pitää olkiukkokin ryhtyä pystyttämään. Nuoret eivät ole tässä tehneet mitään laitonta, joten miksi pohtia, tekevätkö mahdollisesti tulevaisuudessa? Paskanheittäjät sen sijaan ovat epäiltyjä laittomista teoista jo nyt.

        2. Ei elokapinakaan turvautunut lietteeseen

      2. Minusta näyttää siltä, että Elokapinan ollessa huutavan ääni erämaassa, siihen suhtaudutaan ihan samalla tavalla kuin entinenkin iskä, jonka lapsi oli kuumeessa monia viikkoja, eikä mikään auttanut.

        Seuraus: iskä rikkoi kuumemittarin!

        Elokapina on kouriintuntuva muistute siitä, että taloskasvuhölön, statussymbolien, omistamisen riemun, lauantailoton, normiporvarillisuuden ja muunkin tuulipukutaavimentaliteetin aika alkaa vääjäämättä olla lopussa!

        Kun tulevaisuudesta ei tiedetä mitään, niin pikkusieluisimmilta menee hätäpaskat housuun! Ja jälki on tällaista!

        Vittu, ollaan maailman onnellisinta kansaa, tosiaan!

Kommentointi suljettu.