Jokaiselle jotain

Opposition tehtävä on kritisoida hallitusta, mutta sen voi tehdä hyvin tai huonosti. Hallituksen budjettiesitykseen kohdistuva kritiikki oli ainakin eilen hyvin huonoa. Se jatkui samalla tavalla kuin alkoikin ja huipentui eiliseen A-Talkiin, jossa pääministeri Sanna Marin ja valtiovarainministeri Annika Saarikko veivät kaikki pisteet. Oppositiojohtajat Petteri Orpo ja Riikka Purra joutuivat altavastaajiksi.

Se oli odotettavissa jo opposition ensimmäisistä kommenteista eilen. Orpo piti kansalaisten ostovoiman lisäämistä hyvänä asiana, mutta ihan omien sanojensa mukaan “samaan hengenvetoon” arvosteli velanottoa. Purra puhui vaalibudjetista, jossa jokaiselle luvataan jotain. Molemmat jatkoivat samaa puhetta A-Talkissa tuomatta esille mitään uutta.

Minua kiinnostaisi tietää millainen hallitus tekisi viimeisestä budjetistaan sellaisen, että se ei miellytä kansalaisia. Kansalaiset eivät ole valtiota varten, vaan valtio on kansalaisia varten. Kun kaikkien ostovoimaa pidetään yllä, niin minusta se on hyvä asia. Vielä parempi asia on, että tuet kohdistuvat niitä eniten tarvitseville. Jos tuo linkittämäni budjetin esittely on liian raskasta luettavaa, niin lukekaa vaikka Facebookista tämä postaus.

A-Talkissa sitten tarkennettiin kritiikkiä, mutta minulle ei selvinnyt mikä budjetissa on vialla. Oppositiojohtajien mukaan koronatoimet olivat hyvä asia, samoin puolustusvalmiuden nostaminen ja kansalaisten ostovoiman tukeminen. Ainoa kritiikin kohde oli velanotto, jota pitäisi välttää ja tasapainottaa taloutta leikkaamalla. Niitä leikkauskohteita ei kuitenkaan löytynyt. Sekä Orpo että Purra olivat halukkaita käymään läpi budjettikirjan momentti momentilta ja etsimään sieltä höylättävää. Konkreettisina esimerkkeinä löytyivät vain kosteikkoviljelyn tukeminen ja ministereiden avustajien määrä.

Löytyisi sieltä varmaan jotain höylättävää, mutta ainakin somekeskusteluissa nousee aina esille hallinto. Monella on sellainen käsitys, että valtion ja kuntien hallinnossa ei tehdä mitään, vaan hallinto on täynnä suojatyöpaikkoja. Näin sanovat eivät luultavasti tiedä mitään hallinnon tehtävistä, vaan kuvittelevat kunnan toiminnan olevan vain sitä, että jossain korjataan viemäriputkea. Sekään ei tapahdu ilman budjetointia ja työnjohtoa, ja ne ovat hallinnon tehtäviä. Koulutkaan eivät pyöri pelkästään opettajavoimin, vaan nekin tarvitsevat hallintoa.

Leikkaaminen julkisen sektorin hallinnosta ei ole mikään konkreettinen säästötoimi, sillä hallinnossa tehdään ihan oikeaa työtä. Jos ette usko, niin miettikää vaikka Helsingin palkanmaksusotkua. Se ei johdu hallinnon liiallisuudesta, vaan sen vähyydestä.

Kuten Marin ja Saarikko moneen kertaan totesivat, niin elämme tämän hallituskauden kolmatta kriisiä. Ensin tuli korona, sitten Venäjän hyökkäys Ukrainaan ja sen seurauksena energiakriisi. Niiden hoitamiseen on tasan kolme vaihtoehtoa. Ensimmäinen on, että tuetaan kansalaisia vähemmän tai ei ollenkaan, ja sen lisäksi höylätään määrärahoja vähän kaikkialta. Toinen on velanotto ja kolmas verojen korottaminen. Oppositio haluaisi antaa tukea ilman velkaa tai veronkorotuksia, ja sen lisäksi vielä karsia menoja. Tämä yhtälö ei kerta kaikkiaan toimi.

Höylääminen ei auta, joten pitäisi jättää oikeasti jotain tekemättä. Orpo vähän vihjaili soten suuntaan, joten oletettavasti se pitäisi jättää toteuttamatta. Soteen liittyy hoitajamitoitus, josta ehkä myös pitäisi luopua. Kolmas tämän hallituksen iso uudistus on toisen asteen koulutuksen maksuttomuus, joka myös pitäisi kai peruuttaa. Näin palattaisiin vain muutaman vuoden takaiseen aikaan, jolloin saatiin hoivakriisi ja osa peruskoulunsa päättäneistä valmistui työttömiksi.

Mutta ollaan velkahelvetissä ja meidät verotetaan hengiltä, sanoo kaikkitietävä somekansa. Tosiasiassa Suomi on yhä edelleen yksi Euroopan vähiten velkaantuneita maita ja ensi vuoden budjetin mukaan kokonaisveroaste laskee puoli prosenttiyksikköä. Jos vielä olette halukkaita leikkaamaan, niin sanokaa suoraan mitä haluatte itseltänne leikattavan. Teihin ja meihin kaikkiin ne leikkaukset kuitenkin kohdistuisivat.

***

Kommentointi vain omalla etu- ja sukunimellä, joiden on liityttävä tunnistettavasti sähköpostiosoitteeseen. Nimimerkillä tai pelkällä etunimellä kirjoitetut kommentit lentävät lukematta roskiin.

puheenaiheet yhteiskunta politiikka
Kommentit (60)
  1. Mikael viitala
    2.9.2022, 08:25

    Itse valtion hallinnossa pari vuotta sitten työskennelleenä tiedän että hallinnossa on myös ns. Suojatyö paikkoja. Ne ovat usein sellaisia, että ns. Hankalalla työntekijälle on keskitty titteli missä hän saa keskittyä työnantajasta valittamiseen, mutta ei tee mitään.

    Toinen vastaava on sitten puolestaan sitä jotain sinänsä tärkeää tehtävää tekevä työntekijä, jota ei enää syystä tai toisesta kiinnosta työnteko. Yleensä näillä on eläke alkamassa 1-2 vuoden sisällä.

    Summa summarum, tällaisiakin ihmisiä on mutta erittäin marginaalisesti. Puhutaan ehkä 3 ihmisestä 500 työntekijän joukossa.

    Eli vaikka hallinnossa on suojatyö paikkoja, ei sieltä kyllä valtion budjetin kannalta saa mitään leikattua.

    1. Esa Rintamäki
      2.9.2022, 10:31

      Miten niitä hankalia ihmisiä saadaan aikaan? Tai vastarannankiiskiä organisaation sisällä?

      Ei siihen tarvita useinkaan enempää kuin ala-arvoista johtamis”taitoa”. Muutaman sekunnin aikana lausutut pari ymmärtämättömyydestä kumpuavaa sanaa riittää.

      Sillä tavalla saadaan palvelusmotivaatio nollaan ja pysyvästi!

    2. Jarmo+Mäkinen
      2.9.2022, 12:41

      Tottahan tämä on ja julkisen hallinnon on melkein mahdotonta päästä heistä eroon tai saada tekemään töitään. Useimmiten on kyllä kysymys jonkinasteisista psyykkisistä syistä.

    3. Erkki Pekola
      3.9.2022, 07:40

      ” Eli vaikka hallinnossa on suojatyö paikkoja, ei sieltä kyllä valtion budjetin kannalta saa mitään leikattua.”

      Olin vuosia sitten pakotettu luottamushenkilönä seuraamaan tapausta (jo pitkään kehittyneessä vaiheessa) kun kunnan vastuullinen virkamies osoittautui työkyvyttömäksi. Syyt henkisellä puolella, eivät fyysisiä ongelmia.
      Henkilön läsnäolo toimipaikallaan osoitttivat raporttien mukaan, että ne tunnit olivat kuluneet joko valituskirjelmien laatimiseen joko työnantajaa kohtaan, tai hoitoa tarjonneisiin ja toteuttaneisiin työterveydenhuollon ammattilaisiin nähden. Korkeaa kuukausipalkkaa vastaan palkanmaksaja ei saanut muuta, kuin rapaa kasvoilleen.

  2. Hannu Volotinen
    2.9.2022, 08:41

    Kyllä nyt jäi Orpo ja Purra pahasti mankelin puristukseen Marinin ja Saarikon käsittelyssä eilisessä A-talkissa. Sanna Marin vastasi hyvin Orpon leikkausehdotuksiin sanomalla, että oletpa sinä Petteri lystikäs.
    Todellisia leikkausehdotuksia ei oppositio löydä vastineeksi velanotolle.
    Ylen aamun jälkiviisaissa Anna Perho hyökkäsi voimakkaasti hallituksen velanottoon. Toimittajan kysyessä mistä vastineeksi leikattaisiin, niin siihen ei hänellä asiantuntemus riitä.

    1. Keijo Pulliainen
      2.9.2022, 12:45

      Jälkiviisaat tänään oli oikeastaan surku hupaisaa katsottavaa kun puhuivat budjetista. Valmentaja/toimittaja Perhon asiantuntemattomuutta ei pystynyt peittämään mikään, ei vaan riitä hurmoshenkinen oikeistolaisuus. Ja toimittaja Karvalankin kommentit olivat täysin hampaatonta vanhan kertausta. Jotenkin toivoisi, että jos pääsee telkkariin kuitenkin kohtuu katsottuun ohjelmaan, olisi jonkinlaista kompetenssia käydä sitä keskustelua.

      1. Markku ”Make” Laine
        2.9.2022, 13:10

        Jokseenkin samaa mieltä. Perho on vaikuttanut jo pitkään siltä, ettei enää usko itsekään omia puheitaan. Näin ollen aiemmin elämäniloinen ja huumorintajuinen toimittaja vaikuttaa masentuneelta. Hallituksen haukkuminen vain tavan vuoksi on uuvuttavaa.

        Saarikivellä oli muutama hyvä kommentti, mutta hänen kanssaan on usein kovin vaikeaa olla samaa mieltä.

Kommentointi suljettu.