Uhkapelin hinta

Jo kauan puhuttanut Fortumin ja Uniperin tilanne ratkesi, kun Saksan valtio päätti ostaa Fortumin Uniperista omistaman osakekannan sen tämän hetken käyvästä arvosta. Ei kauppaa meille kovin edullisena voi pitää, mutta järkevänä voi. Fortum pääsee eroon Uniperista, saa takaisin yhtiölle antamansa neljän miljardin euron lainan ja pääsee eroon myös neljän miljardin euron takauksesta. Hyvän analyysin voitte lukea täältä.

Uniper on tuottanut Fortumille osinkoina noin 900 miljoonaa euroa. Vuonna 2017 Fortum maksoi Uniperista  yli seitsemän miljardia euroa ja sai siitä nyt puoli miljardia euroa. Uniper ei kuitenkaan ole enää se sama yhtiö, jonka Fortum aikoinaan osti, vaan siitä tuli rahaa nielevä musta aukko, kuten tuossa Ylen linkissä osuvasti todetaan. Oli korkea aika päästä siitä eroon, ja vaikka tappio kirvelee, niin se on nieltävä. Ainakin viime talvena sovittu ja paljon puhuttanut kahdeksan miljardin euron tukipaketti saadaan kokonaan takaisin. Lisäksi on otettava huomioon nuo Uniperin Fortumille tuottamat osingot, joista Suomen valtio Fortumin suurimpana omistajana on saanut suurimman potin.

Nyt sovittu kauppa vie pohjan perussuomalaisten välikysymykseltä, koska ei ole enää mitään kysyttävää. Ei se kuitenkaan puhumista estä, ja Riikka Purra on jo todennut, ettei lainan saaminen takaisin ole voitto. Eihän se ole, mutta eipä ole tappiokaan. Omat saatiin pois, kuten pelipöydässä sanottaisiin. Ja koska saivartelijat puuttuvat tähän, niin täsmennän tarkoittavani tätä viimeisintä kahdeksan miljardin panosta.

Jos ja kun uhkapeliin syyllisiä ruvetaan etsimään, niin heitähän riittää. Kaupat teki vuonna 2017 Fortumin silloinen johto, mutta jo sitä ennen oli tehty virheitä. Kataisen hallituksen virhe oli myydä sähkönsiirtoverkot Carunalle ja Sipilän hallituksen virhe oli sallia Uniperin ostaminen niillä rahoilla. On jäänyt epäselväksi mitä Sipilän hallitus kaupasta tiesi vai tiesikö mitään, sillä silloiset ministerit kärsivät muistinmenetyksestä.

Tärkeintä kuitenkin on, että Uniperista päästiin nyt eroon ja Fortumin toimintakyky on turvattu. Jatkossa se voi keskittyä varmistamaan sähköntuotannon pohjoismaisilla energiamarkkinoilla, kuten omistajaohjausministeri Tytti Tuppurainen sanoo.

Nyt voidaankin ruveta pohtimaan valtion omistajaohjauksen tulevaisuutta ja valtion omistusten mielekkyyttä pörssiyhtiöissä. Liiketoiminnassa on riskinsä, ja nyt riskit konkretisoituivat pahemman kerran. Huoltovarmuuden kannalta strategisten yritysten myyminen ulkomaalaisille pääomasijoittajille on älytöntä. Omistajaohjaus valtion pääosin omistamissa pörssiyhtiöissä on osoittautunut ongelmalliseksi, koska nytkään ei edes tiedetä oliko sitä ollenkaan vuonna 2017. Politiikan ja liiketoiminnan yhdistäminen on vaikeaa tai jopa mahdotonta. Tänään huomasin olevani jopa Ylen Aamussa vierailleen Jani Mäkelän (ps) kanssa samaa mieltä omistajaohjauksen vaikeuksista.

Luulenpa, että asiaa pohditaan kovasti hallituksessa. Niin pohditaan varmasti myös Vladimir Putinin uusinta uhkapeliä julistaa maahan osittainen liikekannallepano. Miten se vaikuttaa venäläisille myönnettäviin turistiviisumeihin vai vaikuttaako mitenkään? Venäläiset reserviläiset tuskin ryntäävät kovin innokkaasti Ukrainaan sotimaan, joten heitä saattaa pyrkiä Suomeen ja muuhun Eurooppaan värväystä pakoon. Eurooppalaisten pitää nyt kysyä itseltään onko parempi päästää heidät Eurooppaan sotaa pakoon vai antaa Venäjän pakottaa heidät rikolliseen sotaan Ukrainassa.

Minä en tiedä vastausta, mutta somehan luulee tietävänsä. Itärajaa on jo vaadittu suljettavaksi kokonaan ja sinne pitää kuulemma rakentaa aita. Yksikään aita ei sotajoukkoja pidättele, ja jos sodan uhka meidän rajallamme alkaa konkretisoitua, niin rajahan menee kiinni heti. Tässäkin asiassa luotan puolustusvoimiimme ja muihin viranomaisiin enemmän kuin somesotureihin.

Maailma on nopeasti muuttunut sellaiseksi, että tänään ei voi tietää mitä huomenna tapahtuu. Tuottoisa bisnes voi muuttua hetkessä valtavia tappioita tuottavaksi ja rauha koko ajan laajenevaksi sodaksi. Diktaattorin pelaaman uhkapelin hinta on hirmuinen, ja jo nyt joudumme mekin maksamaan siitä osamme kasvavina elinkustannuksina. Me kuitenkin pääsemme ainakin vielä melko vähällä.

Ja ajatelkaas, että vasta reilu vuosi sitten pääministerin aamupala oli tärkein uutisaihe. Ottaisin mielelläni sen ajan takaisin.

***

Kommentointi vain omalla etu- ja sukunimellä, joiden on liityttävä tunnistettavasti sähköpostiosoitteeseen. Nimimerkillä tai pelkällä etunimellä kirjoitetut kommentit lentävät lukematta roskiin. Sen yrittäminen kertoo, että ette ole lukeneet juttua loppuun.

puheenaiheet yhteiskunta politiikka
Kommentit (39)
  1. Keijo Pulliainen
    21.9.2022, 16:07

    Ensiksi kiitokset omistajaohjausministeri Tuppuraiselle hyvästä neuvottelutuloksesta kovan julkisen paineen alla.Toiseksi Kokoomus ja Persut voisivat nyt tehdä itselleen välikysymyksen Uniperin ostosta, menisi enemmän oikeaan osoitteeseen.

  2. Pekka Jalonen
    21.9.2022, 16:35

    Kannattaa katsoa youtubesta Eero Lehden haastattelu fortumista, siinä hän kertoo mitä virheitä aikanaan tehtiin. Unohtakaa, että kyseessä on kokoomuksen ex-kansanedustaja, se nyt ei liity tällä kertaa mitenkään siihen, mitä hän haastattelussa kertoo. Eero Lehti FORTUM, sillä löytyy. Erittäin mielenkiintoinen pläjäys

Kommentointi suljettu.