Venytettyä totuutta

Kun poliitikko sanoo tv:n ajankohtaisohjelmassa yhtä ja heti perään Twitterissä toista, niin molemmat eivät voi olla totta tai ainakin kohdeyleisö on toinen. Eilen perussuomalaisten puheenjohtaja Riikka Purra sanoi A-Studiossa, että jokainen turvapaikkahakemus käsitellään yksilöllisesti, ja jos edellytykset täyttyvät, niin turvapaikka myönnetään. Jos Venäjältä suuntautuisi laajamittainen turvapaikkakanavaa hyväksi käyttävä maahantulo, niin rajavartiolain uudet pykälät mahdollistavat koko itärajan sulkemisen tarvittaessa kansallisen turvallisuuden vaarantumisen pohjalta.

Heti ohjelman päätyttyä Purra kuitenkin vaati Twitterissä rajaa kiinni heti. Tätä kummasteli ensimmäisenä A-Studion toimittaja Marja Sannikka, sillä Purran puheet eivät täsmänneet.

Tämän ongelman Purra ratkaisi vaatimalla jo tuttuun tapaansa rajavartiolakiin kesällä lisätyn 3 luvun 16 §:n käyttämistä, jolloin hänen mukaansa turvapaikkahakemuksia ei tarvitsisi ottaa vastaan ollenkaan. Se ei pidä paikkaansa, ja sanoin sen Purralle. Hän neuvoi minua kysymään asiaa muilta hallintovaliokunnan jäseniltä.

Kysytään sitten. Miten hallintovaliokunnan puheenjohtaja Purra ja valiokunnan jäsenet selittävät sen ristiriidan, että turvapaikkahakemuksia ei oteta vastaan ollenkaan, mutta kenenkään oikeutta saada kansainvälistä suojelua ei estetä? Juristina väitän, että molemmat eivät voi toteutua samanaikaisesti. Kerroin tästä ristiriidasta toissapäivänä, mutta se oli olemassa jo viime kesänä lakia säädettäessä.

Purra väitti jo silloin, että rajan sulkeminen tarkoittaa myös mahdollisuutta keskeyttää turvapaikkahakemusten vastaanottaminen kokonaan.

Näinhän asia ei ole, ja se tuli selväksi jo hallintovaliokunnan mietinnössä. Kansainvälisen suojelun hakeminen voidaan keskittää vaikka vain yhteen paikkaan, mutta haavoittuvassa asemassa olevien hakemuksia otetaan vastaan muuallakin. Julkisuudessa on kerrottu jatkuvasti, että se keskitetty paikka olisi Helsinki-Vantaan lentoasema, mutta laissa ei ole tällaista kirjausta. Paikkaa ei määritellä laissa, ja lakia soveltavien viranomaisten velvollisuus on vastata siitä, että tosiasiallinen mahdollisuus jättää hakemus toteutuu.

Siihen velvoittavat kansainväliset sopimukset ja EU-lainsäädäntö, jotka ohittavat kansallisen lainsäädännön. Rajavartiolaissa on mahdollisuus sulkea raja kokonaan, mutta ei mahdollisuutta kieltäytyä kokonaan ottamasta vastaan turvapaikkahakemuksia.

Tämä saattaa kuulostaa hiusten halkomiselta, mutta sellaista juridiikka joskus on. Sama lakipykälä ei voi sekä kieltää että sallia turvapaikkahakemusten vastaanottamista, joten vain toinen on totta. Purra on koko ajan kertonut omaa tulkintaansa, joka loppuu 16 §:n ensimmäiseen momenttiin. Sen jälkeen tulevat rajan sulkemisen ehdot, ja vasta viidennessä momentissa kerrotaan, että kenenkään oikeutta saada kansainvälistä suojelua ei saa estää.

Sanotaan taas tänäänkin, että kyllä sen rajan voi minun puolestani sulkea vaikka heti rajavartiolain 16 §:n nojalla, mutta lakia noudattavat viranomaiset lukevat kyllä koko pykälän. Poliitikkojen ei tarvitse niin tehdä ainakaan silloin, kun he puhuvat omille kannattajilleen Twitterissä.

***

Kommentointi vain omalla etu- ja sukunimellä, joiden on liityttävä tunnistettavasti sähköpostiosoitteeseen. Nimimerkillä tai pelkällä etunimellä kirjoitetut kommentit lentävät lukematta roskiin. Sen yrittäminen kertoo, että ette ole lukeneet juttua loppuun.

puheenaiheet yhteiskunta politiikka laki
Kommentit (38)
  1. Jukka Vahalahti
    28.9.2022, 10:13

    A-studio-julkisuus on eri asia kuin some-julkisuus. A-studio-julkisuudessa ajatellaan, mitä sanotaan. Some-julkisuudessa sanotaan, mitä ajatellaan. #twaforismi

    1. Juha Marjanen
      28.9.2022, 12:27

      Taisi vaan tulla Purralle hätä vetää sanojaan takaisin, kun tuli puhutuksi liian totta A-Studiossa, ja kenties sai omiltaan välittömästi pyyhkeitä.

      1. Esa Rintamäki
        28.9.2022, 15:53

        “Puhui niin totta kuin osasi”.

        Missä ne pöyristyjät ja mielensäpahoittajat nyt piileksivät, kun rouva Jäätteenmäelle ruvettiin porukalla irvistelemään silloin kauan sitten?

        Jaa, mutta rouva Purra onkin eri asia…!

    2. Vesa+Kauppinen
      28.9.2022, 14:14

      Niinpä. Purrahan noudattaa vain oppi-isältään Halla-aholta omaksumaansa taktiikkaa. TV:ssä asiallisesti, mutta somessa kaikki, mikä vain voi upota kansaan ja lisätä kannatusta, estotta ulos. Oli totta tai ei. TV:n asiaohjelmia katseleva ja kuunteleva kohdeyleisö ei ole sama, kuin somessa rähisevä porukka. Tarjotaan kullekin tarpeensa mukaan.

      1. Seppo Kinnunen
        29.9.2022, 08:15

        Kun Suomen rajat saadaan suljetuksi, veikkaan, että seuraava opposition ja rva Purran hyökkäys hallitusta vastaan kuuluneekin: Hallitus on tehnyt Suomesta poliisivaltion ja sotilasdiktatuurin.

        1. Esa Rintamäki
          29.9.2022, 15:37

          Minkä ihmeen sotilasdiktatuurin?

          Ainoat näkemäni sotilaat ovat olleet iltalomaileva kansiluudalla ratsastaja (lue: matruusi) ja eräs Pelastusarmeijan naisupseeri Hakaniemen torilla joitakin aikoja sitten.

  2. Reijo Rekunen
    28.9.2022, 10:15

    Pitäisikö persujen muuttaa puolueensa nimeksi Eipäs juupas ? Olisivat uskottavia edes nimen perusteella.

Kommentointi suljettu.