Laihat vuodet

Uusimmastakin puoluekannatusmittauksesta päätellen odotettavissa on ihan raamatullisesti ainakin seitsemän laihaa vuotta, kun leikkauksia kannattavien  puolueiden kannatus on vahva. Kärjessä porskuttaa sosiaalitukien leikkauksia lupaava kokoomus, ja myös velkaantumisesta jatkuvasti puhuvat perussuomalaiset pärjäävät hyvin.

Ei se mikään ihme ole, sillä jatkuva velkapuhe uppoaa tavallisiin kansalaisiin, jotka eivät ole sisäistäneet valtiontalouden ja oman taloutensa välistä eroa. Yksityistaloushan pyrkii maksamaan velkansa pois, mutta valtio vain hoitaa velkojaan. Velatonta valtiota ei ole olemassakaan.

Laihoja vuosia pohjustaa myös valtiovarainministeriö ehdottamalla menosäästöohjelmaa, jolla velan kasvua leikataan miljardeilla euroilla joka hallituskausi jopa kymmenen vuoden ajan. Jos ylijäämää sattuisi jonain vuonna tulemaan, niin se pitäisi käyttää velkojen maksuun, ja jokaisen uuden hallituksen pitäisi kirjata hallitusohjelmaansa miljardien eurojen suuruinen lista leikkauksista ja muista toimenpiteistä, joilla velanottoa hidastetaan.

Koska puoluejohtajat suhtautuvat ehdotukseen maltillisesti, niin minäkään en viitsi sanoa mitään isännän äänellä puhuvista rengeistä. Ihmettelen vain ehdotuksen yksipuolisuutta. Vain menot nähdään ongelmana, mutta tulot eivät näytä kiinnostavan. Olen ollut laatimassa kuntien budjetteja kymmeniä kertoja, ja tiedän työn alkavan tuloista. Ensin katsotaan paljonko on odotettavissa tuloja, ja vasta sitten listataan menotoiveita. Jos ja kun tulot eivät riitä kaikkeen, niin sitten karsitaan, pyritään lisäämään tuloja ja otetaan velkaa. Nyt ministeriö näyttää kokonaan unohtaneen tulojen lisäämisen.

Investoinnit ovat sitten oma lukunsa, ja nykyisin on tapana sivuuttaa se tosiasia, että koulutukseen, sosiaalipalveluihin ja terveydenhoitoon panostaminen on investointi tulevaisuuteen. Siis niihin tuleviin sukupolviin, joiden velkarasitusta nyt kauhistellaan.

Ei se mikään ihme ole, sillä tulojen lisäämistä vastustetaan jopa hartaammin kuin velanottoa. Hallituspuolueista keskusta on kääntänyt takkinsa ja vastustaa arvonnousuveroa, jolla  verotettaisiin maasta pois muuttavan henkilön Suomessa asumisen aikana tapahtunutta osakkeiden arvonnousua. Kataisen hallituksen aikana säädetty eläketulon lisäverokin koetaan veriseksi vääryydeksi. Tulot eivät kelpaa, mutta menot kelpaavat sitäkin paremmin. Eilen uutisoitiin, että keskustan puheenjohtaja Annika Saarikko ajaa voimakkaasti uutta 300 miljoonan euron tukipottia maataloudelle.

Usein tuntuu siltä, että erityisesti velkaantumisesta huolta kantavat poliitikot puhuvat tänään yhtä ja huomenna toista unohtaen kokonaan sen, mitä ovat eilen sanoneet. Pari päivää sitten elinkeinoministeri Mika Lintilä (kesk) sanoi tv:ssä, että tämä hallitus on ratkaissut kaikki ongelmat shekkivihkolla ja että nyt pitää tulla muutos. Minä rupesin muistelemaan koronan alkuaikoja, jolloin juuri Lintilä avasi tukipiikin yrityksille Business Finlandin kautta. Tukea jaettiin ensi alkuun lavealla pensselillä maalaten miljardin verran lähinnä it-alalle ja liikkeenjohdon konsulteille, ja vasta sen jälkeen tiukemmin ehdoin asiakaskadosta kärsiville yrityksille. Kun lopulta tuli kaikkein köyhimpien vuoro ja hallitus päätti korottaa tilapäisesti toimeentulotukea, niin sitä pidettiin vastuuttomana rahalinkona.

Näinhän tämä on ollut koko hallituskauden ajan. Koronatukia piti myöntää, puolustusvalmiutta pitää parantaa ja energiatukeen on löydyttävä rahaa, mutta velkaa ei saa ottaa. Pitää leikata varsinkin sosiaaliturvasta, koulutuksesta, infrastruktuurista, terveydenhoidosta ja oikeastaan ihan kaikkialta, kunhan vain rikkaimpien verotus ei kiristy. Suomessahan ei edes ole rikkaita, ja jos onkin, niin heillä ei ole rahaa.

Kyllä kansa maksaa ja kärsii, kun se pannaan maksamaan ja kärsimään. Se saattaa jopa kiittää hyvästä taloudenhoidosta sitten, kun valtion velkaa saadaan vähennettyä. Tosin valtaosa kansasta ei hyödy siitä yhtään mitään, mutta eihän sillä ole mitään merkitystä silloin, kun isoja asioita hoidellaan. Jossain vaiheessa se kansa saattaa kuitenkin ruveta ihmettelemään, että missäs välissä ne lihavat vuodet oikein olivat, kun taas leikataan.

***

Kommentointi vain omalla etu- ja sukunimellä, joiden on liityttävä tunnistettavasti sähköpostiosoitteeseen. Nimimerkillä tai pelkällä etunimellä kirjoitetut kommentit lentävät lukematta roskiin.