Hessulle keppiä!

Tässä on suomalainen pitkäaikaistyötön Hessu, jonka ainoa ongelma on palkkatyön puuttumisesta johtuva köyhyys. Hän on täysin työkykyinen ja työhaluinen, mutta työttömiä on maassa yli 380 000 ja avoimia työpaikkoja vain 15 773. Kaikki eivät mitenkään mahdu noihin työpaikkoihin, joten Hessulla on ymmärrettäviä vaikeuksia löytää työtä.

aa 41 74

Kuva: Aku Ankka 41/1974 (via Teppo Palmroos)

Onneksi maamme hallitus on paneutunut ongelmaan ja keksinyt ratkaisun: Hessulle pitää antaa lisää keppiä. Häneltä pitää poistaa hänellä mahdollisesti oleva kolmen kuukauden ammattitaitosuoja, ja TE-toimiston pitää lähettää hänelle lisää työtarjouksia entistä laajemmalta työssäkäyntialueelta. Työtarjous ei tietenkään ole mikään oikea työtarjous, vaan pelkkä käsky hakea avoinna olevaa työtä – olipa siihen pätevyyttä tai ei.

Hakematta jättämisestä seuraa karenssia, mutta se on työministerin mukaan vain hyvä suunta, koska se kertoo työtä olevan liikkeellä. Hessulle karenssi tarkoittaa sitä, että hänelle jää entistä vähemmän rahaa ruokaan ja vuokraan. Työministerin mukaan tässä on sekä kannustavaa efektiä että keppiä. Hallituksen mielestä Hessu on yksiselitteisesti vain laiska, eikä avoimien työpaikkojen ja työttömien määrän välisellä huikealla kuilulla ole mitään tekemistä asian kanssa. Vaikka ministeri haluaa nähdä työtä olevan liikkeellä, niin silti kukaan ei anna Hessulle työtä.

Myös pikaruokaketjulla rikastunut miljonääri tulee auliisti apuun hyvillä neuvoillaan. Hänen mielestään Hessu on vain hyvän sosiaaliturvan veltostuttama tehoton yksilö, joka lisää vientituotteen hintaa eikä kauppa käy. Sossun avustuslomakkeen sijaan hänelle pitää antaa käteen paperi, jossa neuvotaan, miten voi alkaa yrittäjäksi ja työllistää muitakin. Maa on Oy Suomi Ab, jossa tuottamattomia yksilöitä ei katsella hyvällä.

Kovin kaukana ovat työttömän todellisuus sekä hallituksen ja elinkeinoelämän todellisuus toisistaan. Ministerin palkalla on hyvä antaa keppiä köyhälle, joka todennäköisesti äänesti juuri hänen puolueensa valtaan. Miljonäärin näkökulmasta katsoen työtön on pelkkää ihmiskuonaa, joka ei viitsi eikä ole koskaan viitsinyt tehdä töitä. Jos viitsiikin, niin se mokoma vaatii siitä palkkaa.

Tästä todellisuuksien kohtaamattomuudesta johtuen Hessulla on ja tulee jatkossakin olemaan nälkä. Kunhan ministerin keppi alkaa purra, niin hänellä on vielä nykyistä kovempi nälkä.

 

Kommentit (61)
  1. Tuomas Järnefelt
    29.2.2016, 21:50

    Ja kun nälkä yltyy tarpeeksi, saattaa Hessukin lopulta radikalisoitua. Siinä sitten Hessut kavereineen pohtivat että mitä tehdä…
    No, äärimmilleen vietynä teot tulevat suoraan historiasta. Hessua kyrsii, kun katsoo rikkaiden palatseja ja miettii miksi hänellä on nälkä ja kotina joku rotisko kun ”noilla” on isot talot, kiiltävät autot, kesämökit, lomaosakkeet jne…
    Kuka muistaa esim. Ranskan ja Venäjän vallankumoukset?
    Mites silloin rikkaille kävi? Taisivat päästä eroon päistään…

    1. maria kynsijärvi
      29.2.2016, 22:38

      Näille radikalisoituville Hessuille on kerrottu jo, että syy heidän kurjuuteensa on turvapaikanhakijoissa. Näin Hessut eivät älyä, että vallan kahvassa oleva Roope Ankkojen ja Hannu Hanhien lauma on ajanut Hessut ahtaalle. (Ja taitaa joukkoon kuulua yksi Junttapurin Maharadzakin…) Siksi Hessut alkavat haukkua väärää puuta ja käyvät turvapaikanhakijoiden kimppuun. No joo.
      Köyhät kyykkyyn. Sen on Stubb sanonut nyt ihan selkokielellä Thatcherin perään haikaillessaan.
      Kiitos Sakulle oivasta kirjoituksesta taas kerran.

      1. Totta. Ja kiinnostavia nämä Lindströmin keppipuheet. Sipilän ripitys ainutlaatuisen ja varmasti taivaalliselta tuntuneen ministeripestin alkumetreillä palautti jonkinlaista ay-ymmärtämystä tavoitelleen Lindströmin kerralla ruotuun. Pienestä se on kiinni. Ilman persujen jumalansormen kosketusta mies voisi olla työtön laborantti ja puheet ja mietteet sen mukaiset.

        Ammattisuojan poisto, erilaiset kepitykset, koulutuksen kaikinpuolinen hankaloittaminen köyhille aina lasten varhaiskasvatuksesta lähtien, säätykierron katkeaminen, nollatuntisopimukset , palkaton työ, suorastaan itkuinen Thatcherin esiin manaaminen ay-liikkeen lopulliseksi nujertamiseksi (Stubb, Lepomäki) etc. Tässäkö on tulevaisuuteen pyörivä ajan ratas ja voiko sen pinnoihin panna keppiä?

  2. Osa ongelmaa on sinä, että mikä tahansa epätavanomainen poliittinen avaus, joka toisi Hessulle lisää hilloa ja yhteiskunnalle lisää kansatuotetta, on aina joltain eturyhmältä pois.

    Koska jonon viimeinen ei maksa ja valitusta on kuultu jo tarpeeksi, niin toivosin blogia siitä, miten Hessun kannattaisi edes lakaista oman talon pihaa, jos sellainen mahdollisuus rahaa vastaan lyötyisi. Sellainen blogi, joka ei ehdota lisää lainaa Hessun palkkaan tai korotusta naapuripitäjän talonmiehen palkkaan, koska Hessu syö sen eväitä.

    1. Jaha. Tulihan se sieltä. Välkky joka tietää, miten työttömyys loppuu. Kunhan työtön vaan lakaisee ahkerasti pihoja, niin marcuksille käy hyvin. Sori. Nyt käy kyllä niin, että myös kaikkien marcuksien kansituolit katoavat. Eikä niitä työttömät vie vaan aivan muut. Sisäinen devalvaatio on kansantalouden tuho. Ja se on parhaillaan käynnissä. Sitäkään ei ole työttömät aiheuttaneet. Eikä koko euroalueen talousongelmia.

      1. Puhun kuule siitä, että Suomessa on kyllä monenlaista töitä, mutta sitä ei kannata teettää eikä ottaa vastaan. Jos sulle ei kelpaa lisäansiot työtä vastaan työttömyyskorvauksen päälle, niin se on sitten ihan eri aihe.

        1. Palkkaa vastaan olen aina tehnyt työtä, ja teen vastakin jos on tarjolla. Ilmeisesti elät sen uskon varassa, että Suomen kansantalouteen on syntymässä sisäisen devalvoinnin avulla ne kaivatut kansantuotot. Ei synny. Kansantalous tuhoutuu, vain pääomatuloja saavat voittavat, kaikki muut häviävät.

        2. Ei ”lisäansioita korvauksien päälle” voi tehdä, paitsi pimeästi. Sillä pihan lakaisulla pitäisi tienata koko kuukausitulot koska se katsotaan mahdolliseksi työllistymiseksi jolloin menettää tuet. Se on joko tai täystyöllinen tai työtön, kaikki muu menee hankalaksi.

          1. Juuri tuon takia ettei lisäansiota voi tehdä korvausten päälle, pitäisi korvauksen saajalta edellyttää osa-aikatyötä, suhteessa saatuun rahamäärään. Sen päälle voi tehdä töitä vaikka kuinka korvauksia menettämättä. Ja mitä osa-aikatyötä? Juuri sitä mitä ei nykyisin kannata teettää eli aputöitä yhteiskunnan hommissa: vanhusten ulkoiluttamista ja syöttämistä, lasten koulutien turvaamista, omaishoitajien auttamista, ympäristön siistimistä ja tekijän itse oivaltamia hommia. Tällä lailla ei myöskään kadoteta kokonaan työpäivän rytmiä elämässä. Työllistämisen helpottaminen olisi tärkeä pointti työpaikkojen lisäämiseksi. Pimeää työtä tehdään ei vain siksi, että se on halvempaa lyhyellä tähtäimellä vaan etenkin siksi että se on vaivatonta ja byrokratiasta vapaata. Laillinen työ pitäisi saada yhtä helpoksi!

            1. Juuri näin. Veit jalat suustani.

            2. Aika iso joukko työttömistä tekee koko ajan osa-aika-, määräaikais-, silppu- ja muita palkkatöitä. Huomaatkaas pikkumiehet yhdyssana: palkkatyö. Olen itse tehnyt ansiosidonnaisen aikana korkeakoulutustani vastaava työtä puolipäivätyönä. Tiedän, teidänkaltaiset pikkumiehet, eivät ymmärrä edes mitä sana ”soviteltu päiväraha” tarkoittaa. Saati, että ymmärtäisitte mitä tarkoittaa 300 euron suojaosa ja mitä siihen liittyy.

              Pikkumiesten mammoja ja lapsia pitäisi sitten käydä vielä tässä taluttamassa ulkona. Huah. Hoitakaapa kuulkaas ihan itse mammojenne ja lastenne ulkoilut, kuten aikuiset (miehet ja naiset) tekevät. Olivatpa sitten työttöminä tai töissä.

            3. liisa hirvonen
              1.3.2016, 13:57

              ”Juuri tuon takia ettei lisäansiota voi tehdä korvausten päälle, pitäisi korvauksen saajalta edellyttää osa-aikatyötä, suhteessa saatuun rahamäärään.”

              Työttömyysturva on vain osa sosiaaliturvamme kokonaisuudesta. Jokainen maksaa työssäollessaan työttömyysvakuutusmaksua, se pidätetään palkasta. Sekä työnantajat että työntekijät osallistuvat yhdessä tämän vakuutuksen maksamiseen. Sen lisäksi työttömyysturvasta pidätetään ennakkoverona 20-25% tuloveroa (vuositulot ratkaisevat kokonaisveroasteen). Todennäköistä on, että kukaan ei ole koko työikäänsä työttömänä. Vakuutuksen tehtävä on pitää huolta, että työttömyysjaksojen aikana toimeentulon minimi tulee turvattua. Työttömyysturvan saamisen ehto on palkkatyön vastaanottovelvoite, jos sitä on tarjolla.

              Työttömyysturvaa saava voi aivan hyvin tehdä työttömyytensä aikana palkkatöitä. Ansiot eivät tule työttömyysturvan ”päälle”, kuten täällä herrat innoissaan satuilevat. Työttömyysturva on sosiaaliturvanmuoto, jonka kustantamiseen olen mielestäni omalta osaltani osallistunut kiitettävästi yli 30 vuotta veroja ja vakuutusmaksuja maksamalla. Olen edelleenkin veronmaksaja, vaikka olen työtön.

              Varsin erikoinen yhteiskunta syntyy, mikäli jokaisen sosiaaliturvaa saavan olisi tehtävä, veronmaksuveloitteen lisäksi, palkatonta työtä etuuden mukainen määrä. Lapsilisää nostavien vapaaehtoistyö päiväkodeissa tulisi varmaan tarpeeseen, mutta kuinkahan moni pienten lasten vanhempi siihen suostuisi?

            4. Teillä kummallaan (k. tonteri ja Marcus) ei näytä olevan minkäänlaista käsitystä työttömyydestä eikä niistä mekanismeista, joilla työttömyysajalla voi elämistään kohentaa (sovitellut ja 300€ suojaosa). Tietämättömyys oikein paistaa läpi koko tonterin kirjoituksen. Siitä huolimatta hän esittää pitkän listan velvoite”töitä”, joiden avulla työtön ”ei myöskään kadota kokonaan työpäivän rytmiä elämässä”.

              Työttömyys kohtaa suurinta osaa ihmisiä aivan heistä itsestään riippumattomista syistä. Heistä hyvin moni on taatusti yhtä fiksu kuin tonteri, eikä pidä tästä ylimielisestä ohjeistamisesta, jonka ainoa peruste on se, että tonterilla itsellään on työ sattunut säilymään. Muuta selitystä tälle uskonvarmalle vuodatukselle ei ole. Lopullisestihan tämän tien päässä ja tavoitteenakin ovat palkat, joilla ei ilman tukea elä.

              Vilkaistaanpa tonterin ratkaisumallia konkreettisesti. Lasten koulutien turvaaminen? Mitä se tarkoittaa ja miten se käytännössä toimisi? Missä päin Suomea lasten koulutie on sillä tavalla uhattu, että sitä pitää erityisesti turvata? Entä minkälaisen pataljoonan työttömiä toiminta aktivoisi? Tulisiko tällainen kuviteltu työtön hakemaan lapsen aamuisin kotiovelta? Antaisiko tonteri itse lapsensa TE-keskuksesta lähetetyn työttömän paimennettavaksi? Pitäisikö, jos matka on pitempi, turvaajatyöttömällä olla oma kulkuneuvo? Ja kyllä se lopultakin niin on, tonterit ja marcukset, että helpointa tässä maailmassa on elää toisen ihmisen elämä. Siinä ei epäonnistu koskaan.

            5. Henri Keränen
              2.3.2016, 10:04

              Jos nyt unohdettaisiin nuo lakaisuhommat ynnämuut risusavotat joista kukaan ei koskaan tule maksamaan kenellekkään mitään. Jaettaisiin nuo avoinna olevat työt jokaiselle työttömälle, niin jokaiselle riittäisi tätä elämänlaatua kohentavaa osa-aikatyötä 24 minuutin ajan päivässä. Siitähän sitä sitten juhlat poljettaisiin käyntiin kun verojen jälkeen päiväansiot kasvaisivat neljällä eurolla.

    2. Sinäkö ajattelit palkata työttömiä kun vaan pihaa lakaisee? Taidat olla aika vekkuli…

Kommentointi suljettu.