Populismin mädät hedelmät

– Ihmiset eivät välttämättä uskalla sanoa mielipidettään ja ottaa asiallisestikaan kantaa asioihin, kun palaute alkaa olla kunnianloukkauksen tasolla. Alankin olla taipuvainen vakavasti harkitsemaan, pitäisikö somessa ja verkossa tapahtuvan törkykirjoittelun rikosoikeudellista puuttumiskynnystä madaltaa.

Näillä saatesanoilla oikeus- ja työministeri Jari Lindström poistui Facebookista. En ihmettele hänen päätöstään, sillä kenenkään ei tarvitse sietää jatkuvia solvauksia ja uhkauksia. Viime aikoina normaalista kritiikistä valovuoden päässä oleva vihapuhe on entistä enemmän kohdistunut juuri ei-populistista järjen ääntä edustaviin perussuomalaisiin ministereihin ja kansanedustajiin. Otetaan esimerkisi vaikkapa törkyjulkaisu MV:n suhtautuminen kansanedustaja Tiina Elovaaran ilmoitukseen olla mukana tämän illan Uutisvuodossa. Näin sitä arvioi MV:n Ilja Janitskin:

Ja aktiivinen lukija-bloggaaja säestää näin:

Tästä olen varoitellut ennenkin. Ensimmäisen kerran kirjoitin asiasta viime marraskuussa :

“Suokaa anteeksi, mutta minun on seurattava tuota roskajoukkoa. Olen heidän johtajansa.  

Populisit kohtaavat ennemmin tai myöhemmin sitaatin kaltaisen ongelman. He luulevat johtavansa joukkoa, mutta tosiasiassa se joukko menee menojaan ja johtaja joutuu juoksemaan sen perässä säilyttääkseen edes uskottavuutensa rippeet.”

Vähän yli kuukausi sitten totesin, että Lindströmiä ja muita perussuomalaisia päättäjiä ovat ruvenneet omat koirat puremaan:

“…mistä se vihaposti ministerille sitten tulee? Tuleeko se kuoliaaksihalaavilta suvakeilta? Ei tule, vaan asialla ovat ihan samat henkilöt, jotka ennen vaaleja asettivat toivonsa juuri perussuomalaisiin. Nyt puolueen ollessa kaikkea leikkaavassa hallituksessa on entisten kannattajien pettymys hirmuinen.”

Jari Lindström ei varmaan ennen oman postin saamista ollut erityisemmin tutustunut ongelmaan. Tiina Elovaaran virhe oli olla liian järkevä. Juuri hän oli ensimmäisenä vaatimassa törkykirjoittelija Terhi Kiemungin eroa kaikista luottamustoimista, mutta puolueen Tampereen paikallisosasto antoi yksimielisen tukensa Kiemungille “sattumalta” juuri sellaisena päivänänä järjestetyssä kokouksessa, jolloin Elovaara oli ulkomailla. Näin estettiin järjen äänen kuuluminen.

Perussuomalainen puolue avasi itse tämän pullon ja päästi vapaaksi sellaisia henkiä, joiden edessä se itsekin on nyt avuton. Vuosia kestänyt ja vähitelleen paisunut törkeily alkoi vaivihkaa Jussi Halla-ahon tueksi perustelulta Hommafoorumilta, jonne kirjoiteltiin häveliäästi enimmäkseen anonyymisti. Parin jytkyn jälkeen piru on päässyt irti ja nyt suolletaan omalla nimellä sellaista tavaraa, josta vielä viitisen vuotta sitten olisi varmasti päätynyt oikeuteen.

Tähän puolue yllytti ihan avoimesti. Sinun mielipiteesi ei voi olla väärä, koska se on sinun mielipiteesi. Sananvapaus!

Ongelma on siis konkretisoinut ihan ministeri- ja kansanedustajatasolla, mutta mietitäänpä Lindströmin esittämää ratkaisua. Hän sanoo harkitsevansa rikosoikeudellisen puuttumiskynnyksen alentamista.

Tämä ongelma ei ole lainsäädännöllinen eikä siis kuulu oikeusministerin toimialaan. Meillä on jo laki, joka kriminalisoi mm. laittoman uhkauksen, kunnianloukkauksen ja kiihottamisen kansanryhmää vastaan. Ongelma on siinä, että poliisilla ei ole resursseja ruveta tutkimaan kaikkea netissä vilisevää ryönää. Oma osansa saattaa olla tehtävien priorisoinnilla, joten ongelma on enemmän sisäministerin toimialaa. Hän vastaa poliisin toiminnasta ja hänen yhdessä poliisiylijohdon kanssa pitäisi kohdentaa poliisin voimavarat uudelleen. Ensin tietysti niitä voimavaroja olisi oltava ja siinä asiassa on Lindströmilläkin hallituksen ministerinä sanottavaa.

Siihen asti saamme nauttia populismin mädistä hedelmistä ja nyt näyttää siltä, että niitä hedelmiä jaetaan tasapuolisesti. Lienee ihan turha toivoa, että ongelman aloittaneet ymmärtäisivät sen lopettaa.