Valtakuntien heiluttelijat
Päivittäin käy yhä selvemmäksi luottoluokittajien mahtiasema ja valtakuntien avuttomuus markkinavoimien heiluteltavana. Luokittajien tuomio valtioiden luottokelpoisuudesta tuntuu olevan Jumalan sanaa, jota tiedotusvälineet huolestuneina toistelevat. Jumalat ovat suuttuneet milloin millekin valtiolle, jokaiselle vuorollaan.
Välillä on hyvä palauttaa mieliin luottoluokittajien todellinen asema markkinavoimien palveluksessa ja valtuuksien epämääräisyys. Yle:n MOT kertoi viime helmikuun 27. päivä tällaisia asioita:
Luottoluokittajat eivät ole minkään valtion viranomaisia, vaan ne ovat yksityisiä voittoa tuottavia yrityksiä. Mitkään viranomaiset eivät edes valvo niitä, vaan ne toimivat puhtaasti liiketaloudellisten periaatteiden mukaan. Yrityksinä ne ovat erittäin kannattavia.
Ne eivät ole edes riippumattomia. Periaatteena on, että luokiteltava itse maksaa arvion luokituksesta. Luotonantajille tämä tieto sitten tarjoillaan ilmaiseksi. Ainakin tällainen kyynisyyteen taipuvainen ihminen saattaa ruveta epäilemään luokitusten puolueettomuutta juuri tämän nurinkurisuuden takia.
Luokittajat eivät ole osoittautuneet erityisen huolellisiksi tai edes älykkäiksi. USA:n pankkien takavuosien jättimunaus eli asuntolainojen viipalointi, niputus ja myynti luokiteltiin kolmen A:n nerokkuudeksi. Kaikki tietävät, miten siinä sitten kävi.
Jossain vanhassa Niskavuori-elokuvassa vanhaemäntä antoi määräyksiä saatavien perinnästä. Hän lenaili velkakirjoja ja julisti jokaisen kohdalla tylysti: Uloshakuun! Pehtoori lähti siitä paikasta toteuttamaan annettuja määräyksiä.
Luokittajat lienevät jonkinlaisia markkinavoimien isäntärenkejä. Ne tekevät kaiken likaisen työn heti, kun kamarin keinutuolissa istuva markkinavoimien vanhaemäntä käskee laittamaan jonkun velallisen rästit uloshakuun.
Sen verran tuosta Niskavuorivertauksesta, että se oli Heta eikä vanhaemäntä, joka tuota uloshakua toisteli. Itse pointista kyllä samaa mieltä. Jatkakaa.
Näin varmasti oli, kiitos oikaisusta. Lisäksi minulle on kerrottu, että niitä uloshakuja ei sitten pantukaan täytäntöön ja Siipirikkokin sai osansa. Tämäkin lienee totta, en ole varsinaisestii Niskavuoren asiantuntija.
Oikeastaan mielessäni kävi käyttää myös ihan tositapausta,mutta kerron sen tässä. Eläkkeellä oleva dementoitunut entinen pankinjohtaja hoitopaikassaan selasi päivät pitkät sanomalehtileikkeitä ja muita papereita luullen niitä velkakirjoiksi. Hän julisti, että tuon minä panen ulosmittaukseen, tuon minä sanon irti ja tuon kanssa pitää muuten vain jutella lyhennyksistä. Papereista tuli joka päivä monta sievää pinoa, mutta yön aikana joku ne kuulemma aina kävi sekoittamassa, joten homma piti aloittaa alusta.