Kenen ehdoilla?

– Minä olen yhden asian huomannut niissä kumminkin. Ne puhuu omista asioistansa aina niin kuin ne olisivat Suomen asioita: Meidän maanviljelyksemme ei kestä sitä. Suomen talous ei ole niin vankalla pohjalla. Kansamme toimeentulo ei salli työajan lyhentämistä. Teki niitten mieli mitä hyvänsä, niin se on maan etu, kansan etu, meidän yhteiskuntamme. No, kyllä ne siinä oikeessa ovat. Niitten yhteiskunta tää onkin ja niitten Suomi tää onkin.

Näin mietti Pohjantähden Akseli Koskela ennen sisällissotaa. Hänelle “ne” edustivat lähinnä pappilan herrasväkeä, mutta yleisemmin myös muita säätyläisiä ja niitä, joilla oli valta päättää asioista. Nämä päättäjät hän rinnasti ruokittaviin, pestäviin ja puettaviin ruotivaivaisiin, jotka irvistelevät ja sylkevät elättäjänsä silmille.

Nykyajan säätyläisten eli rahan äänellä puhuvien isäntien mielestä Suomen kansantalous ei mitenkään voi enää kestää työehtosopimusten yleissitovuutta eikä edes sitä, että työstä olisi saatava elämiseen riittävää palkkaa. Kansanedustaja ja liikemies Eero Lehti on laskenut ”ihan omassa päässään”, että  kustannukset yleissitovuudesta lähentelevät 10 miljardia euroa vuodessa. Tähän lukuun hän on päätynyt ottamalla työttömyyden suoriksi kustannuksiksi neljä miljardia ja arvioimalla loput menetetyn työpanoksen ja työttömyyden sosiaalisten ongelmien aiheuttamiksi kustannuksiksi.

Niinhän se menee kuten Akseli Koskela sanoi. Teki niiden mieli mitä hyvänsä, niin se on kansan etu, maan etu, meidän yhteiskuntamme. Yleissitova työehtosopimus nähdään oikeistossa pelottavana mörkönä, joka estää markkinoiden toimintaa ja rajoittaa sopimusvapautta. Kaikkein suurin mörkö ovat tietenkin työmarkkinajärjestöt, jotka näitä yleissitovia sopimuksia neuvottelevat.

Patruunat haluavat palata sellaiseen Suomeen, jossa ei tunneta yleissitovuutta eikä välttämättä edes työehtosopimuksia. Jokainen työntekijä neuvotelkoon itse itselleen työnantajan kanssa tasavertaisena osapuolena sellaisen sopimuksen kuin pystyy. Ääneen ei sanota, että niistä sopimuksista tulisi samanlaisia kuin Pohjantähdessä kerrottu torpparin sopimus: Aina on tultava töihin kun käsketään, tai torpasta pois.

Heidän Suomensa eli pankkitilinsä ei kestä pyhä- ja yötyölisiä, vanhempainvapaita, kesä- ja talvilomia, eläkkeitä, julkista terveydenhuoltoa, ilmaista koulutusta eikä mitään muitakaan vasemmiston ja ay-liikkeen saavutuksia. Se ei kestä edes sellaisen palkan maksamista, jolla tulisi toimeen. Heidän Suomessaan pitäisi vallita sellainen sosialismi, jossa palkanmaksu on sosialisoitu yhteiskunnalle, mutta työn tulos kuuluu omistajalle.

Yhteiskunnan säännöille nämä Suomen omistajat viittaavat itse kintaalla, kuten vaikkapa samainen Eero Lehti viittaa kintaalla rakennuslainsäädännölle. Turhaa sääntelyä, joutavaa byrokratiaa, joka ei saa häiritä Suomen omistajien liiketoimintaa ja elämää.

Samaan aikaan nykyajan Akseli Koskela miettii, että ellei kaikille voida maksaa elämiseen riittävää palkkaa tehdystä työstä, niin miten voidaan maksaa korkeita osinkoja keinottelusta? Miten on voidaan sallia osinkotulojen piilottaminen verottajalta veroparatiiseihin? Miten voidaan jopa valtion omistamissa yhtiöissä maksaa kymmenien tuhansien kuukausipalkkoja johtajille ja samaan aikaan irtisanoa suorittavan työn tekijöitä?

Jatkuva työmarkkinajärjestöjä ja yleissitovuutta vastaan suunnattu ryöpytys on nyt sitä luokkaa, että ennustan yleissitovuudesta luovuttavan muutaman vuoden sisällä. Myöskään mitään minimipalkkalainsäädäntöä ei tulla toteuttamaan ainakaan tällä hallituskaudella. Siinäpä sitten itse kukin voi miettiä kenen Suomi tämä on ja kenen ehdoilla täällä eletään.