Hyvät ja pahat työttömät

Työttömät eivät kohta enää ole työttömiä vaan syrjäytyneitä, joihin voidaan kohdistaa enenevässä määrin erilaisia pakkotoimia. Hallitus ei suinkaan luo uusia työpaikkoja, vaan eliminoi työttömyyden nimeämällä sen uudelleen ja rankaisemalla siitä.

Näin osuvasti luonnehti Pekka Siikala eilen Facebookissa tutkijaryhmän ehdottamaa uutta osallistumistulomallia. Tarkkaan ottaen malli ei ole uusi, vaan jo viime hallituskaudella sosiaali- ja terveysministerinä toiminut Paula Risikko suunnitteli vastikkeellista sosiaaliturvaa. Se kuulosti liian selvästi pakkotyöltä, joten nimi muutettiin nopeasti osallistavaksi sosiaaliturvaksi. Tarkoitus oli muuttaa koko sosiaalipolitiikan paradigma ja asettaa jopa toimeentulotuen saamisen edellytykseksi päivittäinen kahden tunnin työpanos.

Nyt eivät tutkijat ehdota ihan niin hurjaa pakkotyövelvoitetta, mutta paradigmaa ollaan kovasti muuttamassa edelleen. Ajatus on, että jos ei tee työtä, niin ei saa työttömyyskorvausta. Samalla tunnustetaan, että kuntouttava työtoiminta ja jopa sosiaalinen kuntoutus ovat olleet silmänlumetta. Työryhmän mukaan ne sisältyisivät uuteen osallistumistuloon.

Kuva: Osallistavan sosiaaliturvan tutkimusryhmän työn esittely.

Kuntouttava työtoiminta on siis ollut huiputusta, kuten jokainen siihen osallistunut on aina tiennyt. Ainoa tarkoitus on ollut siivota tilastot ja saada palkatonta työvoimaa.

Toteutuessaan osallistumistulo jakaisi työttömät lopullisesti vuohiin ja lampaisiin. Olisi hyvät työttömät, jotka tekisivät palkatonta työtä ja saisivat palkkioksi nykyisen suuruisen työmarkkinatuen. Tätä palkkiota sanottaisiin osallistumistuloksi. Luitte oikein, työttömyyskorvausta ruvettaisiin kutsumaan tuloksi, jolloin sen eteen olisi moraalisesti hyväksyttyä teettää töitä.

Olisi myös pahat työttömät, jotka eivät suostuisi tekemään palkatonta työtä. He saisivat pelkän toimeentulotuen, jota sanottaisiin passiivitueksi. Heidät luokiteltaisiin jo tällä tuen nimellä passiiviseksi rupusakiksi, joten he varmaan olisivat niitä paljon puhuttuja kotisohvilla lojujia.

Heitä voitaisiin sitten ruveta vertaamaan vaikkapa rikollisiin. Ei siinä olisi mitään uutta, sillä jo vuonna 2011 työ- ja elinkeinoministeriö teki raportissaan tämän rinnastuksen pohtiessaan työstä kieltäytymisesta annettavia sanktioita ja verratessaan niitä rikoksista tuomittaviin rangaistuksiin. Tästä kirjoitin joulukuussa 2012.

Osallistumistuloa perustellaan taas vanhalla tutulla tavalla. Sen avulla työttömät pääsevät osallistumaan yhteiskuntaan ja välttävät syrjäytymisen. Tällä kertaa tarkoituksena ei ole työllistää, vaan ainoastaan pelotella. Se myönnetään ihan suoraan:

”Osallistumisen” tavoite ei ole työllistyminen, mutta tutkijoiden mukaan niin kutsuttu pelotevaikutus voi ”aktivoida työttömiä tarttumaan työtilaisuuksiin”.

Eipä sitä enää tuon selvemmin voi sanoa.

Työministeri Jari Lindström korosti eilen, että hänelle luovutettu työryhmän työn tulos ei ole hallituksen esitys, vaan vasta selvitys. Sen pohjalta valmistellaan jotain, jos valmistellaan. Toivottavasti ei valmistella. Jos ehdotukset toteutettaisiin, niin meillä olisi ihan virallisesti kahden kastin työttömiä: hyvät palkattoman työn tekijät ja pahat laiskottelijat.