Taas se Dublin

EU:n tuomioistuin on linjannut, että turvapaikanhakijat voidaan palauttaa siihen ensimmäiseen EU-maahan, jossa heidät on rekisteröity tai johon he muuten todistettavasti ovat ensiksi tulleet. Tässä ei sinänsä ole mitään uutta, eikä linjaus vaikuta Suomeen millään tavalla. Dublin-sopimuksen mukaan turvapaikanhakija voidaan palauttaa siihen maahan, jossa hänet on ensimmäiseksi rekisteröity tai johon hän muuten on todistettavasti tullut ensimmäiseksi. Todistaminen perustuu vaikkapa rajaa ylitettäessä otettuihin sormenjälkiin.

Ilmeisesti uutisen huono lukeminen ja Dublin-sopimuksen sisällöstä tietämättömyys ovat innoittaneet Perussuomalaiset Nuoret käyttämään Suomi-ensin porukoista ja Hommafoorumilta ikävän tuttua retoriikkaa. Kaikki Suomeen tulleet on palautettava tutkimatta.

Julistakaa mitä julistatte, mutta ei se näin mene, hyvät nuoret. Dublin-sopimus ei oikeuta palauttamaan ketään vain sillä perusteella, että hän on tullut Suomeen muiden maiden läpi ja on tietenkin tullut johonkin EU-maahan ensimmäiseksi. Se ensimmäiseen EU-maahan tuleminen pitää pystyä todistamaan.

Dublin-sopimus tunnetaan yleensäkin huonosti. Tavallisin virhe on väittää, että se velvoittaisi turvapaikanhakijan ilmoittautumaan sen sopimusmaan viranomaisille, johon hän ensimmäiseksi saapuu.  Ei velvoita. Kansainväliset sopimukset velvoittavat vain sopimusmaita ja niiden viranomaisia. Sopimuksilla määritellään eri maiden viranomaisten välinen vastuunjako ja toimivalta, mutta kansallisesta lainsäädännöstä poiketen sopimukset eivät aseta yksittäisille ihmisille mitään velvollisuuksia.

Jos henkilö ei ilmoittaudu sen ensimmäisen maan viranomaisille, niin hän voi käytännössä matkustaa vaikka halki Euroopan ja pyytää turvapaikkaa missä tahansa. Schengen-alueella ei rajavalvontaa ole, joten kukaan ei tutki matkustusasiakirjoja. Dublin III-asetuksen mukaan hakemuksen käsittelystä vastaa se ensimmäinen jäsenvaltio, jossa turvapaikanhakijan sormenjäljet on tallennettu tai jossa hän on jättänyt turvapaikkahakemuksen.

Sen maan viranomaisten tehtävänä sitten on selvittää, mitä reittiä hän on tullut ja kuuluuko hänen hakemuksensa käsitteleminen mahdollisesti jollekin toiselle maalle. Jos jäsenvaltio katsoo asian kuuluvan toisen maan viranomaisille, niin se voi pyytää ottamaan hakijan vastaan. Vastaanottopyynnön yhteydessä on esitettävä ne aihetodisteet, joiden perusteella velvollisuus käsitellä hakemus kuuluu mulle maalle kuin sille, jossa hakija on. Koko vastaanottopyynnön käsittelyn ajan hakijalla on oikeus oleskella maassa.

Ruotsista Suomeen tullutta ja täällä turvapaikkaa hakenutta ei voida palauttaa minnekään tutkimatta ensin minkä maan viranomaisille hakemuksen käsittely kuuluu. Jos hakija on rekisteröity Ruotsiin, niin hänet voidaan palauttaa sinne. Jos hänet on rekisteröity tai hänen voidaan muuten todistaa saapuneen ensimmäiseksi johonkin muuhun maahan, niin sitten hänet voidaan palauttaa siihen maahan. Missään rekisteröimätöntä tai sellaista henkilöä, jonka ensimmäistä saapumismaata ei voida todistaa, ei voida palauttaa minnekään, vaan hänen hakemuksensa tutkitaan täällä.

Ensimmäinen maa tai mikään läpikulkumaa ei ole automaattisesti vastuussa hakemuksen käsittelystä. Lisäksi pitää muistaa, että Dublin-asetus määrittelee yhdeksi selkeäksi tavoitteekseen perheiden yhdistämisen. Perhesuhteet ja perheenjäsenten mahdolliset sijainnit eri maissa määrittelevät hakemuksen käsittelystä vastaavan maan.

Laitetaan vielä ne perusperiaatteet, jotka määrittelevät mille valtiolle hakemuksen käsittely kuuluu. Se kuuluu sille jäsenvaltiolle:

• Jossa ihmisellä on jo laillisesti oleskelevia perheenjäseniä.
• Joka on myöntänyt hakijalle oleskeluluvan tai viisumin.
• Jonka kautta hakija on tullut maahan kolmannesta maasta. (Kolmannen maan kansalaisella tarkoitetaan muun kuin EU-valtioiden tai näihin rinnastettavien valtioiden kansalaisia.)
  
• Jossa hakija on aikaisemmin hakenut turvapaikkaa.
• Jossa hakija on viettänyt yli 5 kuukautta eikä tulomaata kyetä osoittamaan.
• Jossa hakija on viimeksi asunut, jos hän on asunut vähintään viiden kuukauden jaksoja useissa jäsenvaltioissa.
  

Jos palautus ei onnistu tai palautusta ensimmäiseen maahan ei saa tehdä,  niin vastuu siirtyy taas sille maalle, jossa hakemus on tehty. Näin voi käydä vaikkapa silloin, jos sen ensimmäisen maan vastaanotto-olosuhteissa on puutteita.

Tuomioistuinen päätös ei siis muuta mitään, vaan pelkästään vahvistaa Dublin-sopimusta. Siinä kun on se sama vika kuin kaikissa muissakin kansainvälisissä sopimuksissa, eli kaikki maat eivät niitä noudata eikä sopimuksissa ole määrätty sanktioita noudattamatta jättämisestä.

Kommentoinnissa edellytän sitä asiallista maahanmuuttokeskustelua. Nyt puhutaan kansainvälisestä juridiikasta, ei saunan taakse viemisestä.

EDIT 28.7.2017 klo 00.30: Täsmennetty Ruotsista saapuneita koskevaa kappaletta.