Presidenttiehdokkaiden osaamisvaje

Satuin eilen illalla avaamaan television juuri silloin, kun MTV:n presidenttiehdokkaiden tentissä puhuttiin turvapaikanhakijoista. Kolmesta näkemästäni puhujasta kaksi puhui mitä sattui, joko tietämättömyyttään tai äänestäjäkuntaansa miellyttääkseen. He olivat Laura Huhtasaari ja Paavo Väyrynen. Istuva presidentti Sauli Niinistö puhui juridista faktaa.

Huhtasaari ja Väyrynen halusivat pysäyttää osan turvapaikanhakijoista rajalle. He sivuuttivat kokonaan sen tosiasian, että kansainvälisten sopimusten mukaan jokainen voi hakea turvapaikkaa, ja hakemuksen käsittelyn ajan oleskelu maassa on laillista. Ratifioitu sopimus sitoo viranomaisia samalla tavalla kuin säädetty laki, joten jos siitä halutaan eroon, niin siitä on sanouduttava irti. Eroaminen sopimuksesta tekisi maasta hylkiövaltion, jonka kanssa sivistysmaat eivät haluaisi olla tekemisissä.

Paavo Väyrynen sanoi, että EU-tuomioistuimen tuoreen päätöksen mukaan turvapaikanhakija voidaan palauttaa turvalliseen lähtömaahan suoraan rajalta. Tämä ei pidä paikkaansa. Ei ole sellaista tuomioistuimen päätöstä, joka sallisi automaattisen palautuksen. Väyrynen on monien muiden tavoin ymmärtänyt väärin viime kesänä tehdyn päätöksen.

EU:n tuomioistuin linjasi heinäkuussa, että turvapaikanhakijat voidaan palauttaa siihen ensimmäiseen EU-maahan, jossa heidät on rekisteröity tai johon he muuten todistettavasti ovat ensiksi tulleet. Tässä ei ole mitään uutta, eikä linjaus vaikuta Suomeen millään tavalla. Dublin-sopimuksen mukaan turvapaikanhakija voidaan palauttaa siihen maahan, jossa hänet on ensimmäiseksi rekisteröity tai johon hän muuten on todistettavasti tullut ensimmäiseksi. Todistaminen perustuu rajaa ylitettäessä otettuihin sormenjälkiin tai muuhun varmaan näyttöön. Ennakkopäätös ei oikeuta käännyttämään Ruotsista tulevia turvapaikanhakijoita automaattisesti suoraan rajalta. Asiasta voi lukea enemmän täältä.

Huhtasaari ja Väyrynen olivat tiukimmin sillä linjalla, että kirkko ei saa auttaa laittomasti maassa olevia. Kysymys oli vähän huonosti muotoiltu, koska kaikkien ehdokkaiden mukaan hädässä olevaa pitää auttaa, mutta lakia ei saa rikkoa.

Niinistö oli parhaiten selvillä auttamisen juridiikasta. Hän sanoi, että Suomen laki ei kiellä turvapaikanhakijan suojelemista, ellei kyseessä ole rikoksentekijän suojeleminen. Niinistö on oikeassa. Laittomasti maassa oleskelu ei ole sellainen rikos, josta epäillyn auttaminen olisi laitonta. Tätä monen on vaikea ymmärtää.

Rikoslain 15 luvun 11 §: 1 momentti sanoo näin:

Joka saatuaan tietää rikoksen tehdyksi edistämällä rikoksentekijän pakoa tai hävittämällä todisteita estää tai yrittää estää rikoksentekijän saattamista vastuuseen rikoksesta, on tuomittava rikoksentekijän suojelemisesta sakkoon tai vankeuteen enintään yhdeksi vuodeksi. 

Saman pykälän 2 momentin mukaan rikoksentekijän suojeleminen ei koske rikosta, josta ei säädetä ankarampaa rangaistusta kuin kuusi kuukautta vankeutta. Ulkomaalaislain 12 luvun 185 §:n mukaan ulkomaalainen, joka tahallaan oleskelee maassa ilman vaadittavaa matkustusasiakirjaa, viisumia tai oleskelulupaa taikka laiminlyö velvollisuutensa rekisteröidä oleskelunsa tai laiminlyö ilmoittautumisvelvollisuutensa, syyllistyy ulkomaalaisrikkomukseen. Rangaistus siitä on sakkoa. Tällaisen henkilön auttaminen ei siis ole rikos, ellei kyse ole viranomaisen toiminnan estämisestä.

Se juridiikasta, puhutaan vähän helpommin ymmärrettävästä asiasta eli arvoista. Kun kysyttiin kuka on lähimmäinen, niin erityisopettaja ja uskonnon aineenopettaja Huhtasaaren mukaan lähimmäinen on ihminen, joka on siinä lähellä. Muualla maailmassa on omat lähimmäisensä, meidän lähimmäisemme ovat suomalaisia.

Huhtasaaren kannattaisi varmaan kerrata oman erityisalansa lähdeteosta ja lukea Luukkaan evankeliumin 10 luvun jakeet 25 – 37. Siellä puhutaan laupiaasta samarialaisesta ja kerrotaan kuka on lähimmäinen.

 

 

 

 

 

 

Kommentit (51)
  1. Sirpa Kuisma
    14.12.2017, 08:47

    Kiitos selventävästä juridiikan osiosta, koskien turvapaikanhakijoiden auttamista!

    1. Harri kekäläinen
      15.12.2017, 05:33

      V…u mikä juristi.siis heidät voidaan palauttaa siihen maahan mihin tosistettavasti tulleet. Esim. Tornion rajan yli tulleet tulivat varmaan Ruotsista, vai tulivatko herra juristin mielestä kuubasta.eli esim. Ruotsista tulleet olisivat voitu käännyttää. Miten juristi voi olla noin pässi.

      1. Saku Timonen
        15.12.2017, 06:44

        Ei voida palauttaa siihen maahan, josta viimeksi ovat tulleet. Dublin-asetuksen mukaan voidaan palauttaa siihen EU-maahan, johon ovat todistettavasti _ensimmäiseksi_ tulleet. Tuskinpa tulivat ensimmäiseksi Ruotsiin. Opettele asioita ennen kuin tulet toisia pässiksi sanomaan.

        1. Toni Lahtinen
          17.12.2017, 13:14

          ”Tutkimatta jättäminen

          Turvapaikkahakemus voidaan jättää tutkimatta, jos

          1) hakija on saapunut turvallisesta turvapaikkamaasta, jossa hän olisi voinut saada turvapaikan tai oleskeluluvan suojelun tarpeen perusteella ja jonne hänet voidaan palauttaa,
          2) hakija voidaan lähettää toiseen EU-valtioon, joka on vastuussa turvapaikkahakemuksen käsittelystä.

          Ensimmäisessä tapauksessa hakija voi valittaa Helsingin hallinto-oikeuteen. Valitusaika on 21 päivää, mutta päätös eli käännytys voidaan panna täytäntöön 8. päivänä (joista 5 pitää olla arkipäiviä) sen jälkeen, kun päätös on annettu tiedoksi hakijalle. Helsingin hallinto-oikeus voi hakemuksesta kieltää tai keskeyttää käännyttämisen täytäntöönpanon 8 vrk:n määräajan puitteissa.

          Myös jälkimmäisessä tapauksessa turvapaikanhakija voi valittaa päätöksestä Helsingin hallinto-oikeuteen 21 päivän kuluessa, mutta Maahanmuuttoviraston päätös eli käännytys voidaan panna täytäntöön välittömästi.”

          Tällaiselle maallikolle tuosta ylläolevasta lainauksesta jää sellainen kuva, että mikäli Ruotsi katsotaan tuvalliseksi maaksi, jossa turvapaikanhakijan turvapaikkahakemus käsitellään asiallisesti, voidaan Ruotsista saapuvien hakemukset jättää käsittelemättä ja tulijat käännyttää. Ja vaikka näistä käännytyspäätöksistä valitettaisiin Helsingin hallinto-oikeuteen, voidaan käännytys käytännössä suorittaa 8 vuorokauden (edellyttäen toki vähintään 5 arkipäivää) kuluttua, ellei Helsingin hallinto-oikeus erikseen keskeytä käännytystä.
          Eihän tämä toki mikään suora käännytys olisi, mutta 8 vuorokautta on kuitenkin lyhyt aika verrattuna siihen, kuinka paljon aikaa (ja rahaa) Ruotsista saapuneiden turvapaikanhekijoiden hakemusten käsittelyyn on nyt käytetty.

          1. Saku Timonen
            17.12.2017, 13:22

            Tätä lainkohtaa sovellettaessa asian pitää olla harvinaisen selvä. Joka tapauksessa ensin on tutkittava onko lainkohta sovellettavissa, ja sen aikaa oleskelu on laillista. Ruotsi ei ole itsestään selvä palautusmaasieltä tulleille, sillä tulija on voitu rekisteröidä tai hän on todistettavasti tullut ensimmäiseksi johonkin muuhun maahan, jolle hakemuksen käsittely sitten kuuluu. Dublin-asetus aiheuttaa koko ajan tällaista pompottelua maalta toiselle.

          2. Toni Lahtinen
            17.12.2017, 13:33

            Voisitko valaista, mikä tässä asiassa vaatii tutkimista. Se onko Ruotsi turvallinen maa, vaiko se käsitelläänkö siellä turvapaikanhakijoiden hakemukset oikeuden mukaisesti? Ainakaan palautuksen logistisesta ongelmallisuudesta ei Suomen ja Ruotsin välillä pitäis olla kysymys, kun Torniossakin rajan yli pääsee siltaa pitkin.

            1. Saku Timonen
              17.12.2017, 15:52

              Tutkitaan se, kuuluuko hakemuksen käsittely Ruotsille vai jollekin muulle maalle. Tutkimisen ajan henkilö on siinä maassa, josta on hakenut turvapaikkaa.

              Noin yleensä ottaen kaikki suoraa palauttamista Ruotsiin tai peräti tutkimatta rajalta käännyttämistä haluavat voisivat edes alustavasti tutustua Dublin-asetukseen ja sen edellyttämään menettelyyn ennen kuin tulevat tänne vänkäämään.

          3. Toni Lahtinen
            18.12.2017, 07:46

            Yhdestä asiasta voinemme kuitenkin olla samaa mieltä, eli ettei Suomen voimassa olevien lakien mukaan tarvitsisi myöntää turvapaikkaa ensimmäisellekkään Ruotsista saapuneelle turvapaikanhakijalle. Dublin tapaukset voitaisiin, ja sopimusten mukaan tulisi, palauttaa EU maahan, jossa tulija on rekisteröity, ja loput voitaisiin palauttaa Ruotsiin, koska Ruotsi on a) turvallinen maa, josta b) turvapaikanhakija olisi voinut saada turvapaikan tai oleskeluluvan suojelun tarpeen perusteella.

  2. Huhtasaari puhui itsensäkin kanssa ristiin. Jos lähimmäinen on ”se, joka on siinä lähellä”, hänhän voi olla kotoisin ihan mistä vain, vaikka Antarktikselta, mutta sattuu olemaan Huhtasaaren lähellä, vaikkapa turistina.

    Laura-parka on laitettu kompuroimaan ihan liian suurissa saappaissa, ja vieläpä julkisesti.

    1. Laitettu? Ei toki.

Kommentointi suljettu.