Synttärimietteitä

Synnyin päivälleen 60 vuotta sitten maailmaan, jota ei ole enää olemassa. Hyvinvointivaltion rakentaminen oli alkutekijöissään, mutta kuitenkin olen neuvolakortin mukaan tullut tarkastetuksi ja rokotetuksi säännöllisesti. Kansakoulun aloitin 1964, eikä minun enää tarvinnut kuljettaa mukanani maitopulloa ja voileipiä vuotta aiemmin koulunsa aloittaneen veljeni tavoin. Kunnallisen keskikoulun ja lukion sain käydä omalla paikkunnallani, ja koko ajan terveydenhuolto toimi. Elämä jatkui ja poika kasvoi. Ei tosin sellaiseksi jättiläiseksi kuin silloiset kasvukäyrät ennustivat, mutta ylhäältä asti on ovi minunkin edessäni aina auennut.

Kun hyvinvointivaltio oli saatu suunnilleen valmiiksi ja toimimaan, niin sitä ruvettiin 1990-luvun laman aikana purkamaan. Enää vuosiin ei kukaan ole puhunut hyvinvointivaltiosta, vaan se korvattiin hyvinvointiyhteiskunnalla. Nyt ei enää puhuta siitäkään, vaan puhutaan pelkästä säästämisestä. Hyvinvoinnin purkutalkoot kiihtyivät vuodesta 2007 alkaen, ja viimeiset pari vuotta vauhti on ollut suorastaan hirvittävä. Hallituksen leikkaukset osuvat kaikkein kipeimmin yhteiskunnan heikoimpiin. Kansa tyhmistetään koulutusleikkauksilla ja eriarvoistetaan jakamalla jo varhaiskasvatuksessa lapset eri asemaan vanhempien työllisyyden tai työttömyyden mukaan.

Yhtiöittäminen ja yksityistäminen ovat päivän sana. Olen seurannut monta vuotta soten kiemuroita, ja lopputulos häämöttää pahempana kuin olen osannut kuvitella. Uudistus on osoittautumaksi liukuhihnaksi, jolla yhteiskunnan varat siirretään yksityisille terveysfirmoille. Potilas sotkeentuu jonnekin intergaatioketjun ja asiakassuunnitelmien syövereihin. Vanhusten laitoshoitoa puretaan ja muutetaan palveluasumiseksi, mikä on hyvä asia vain tiettyyn rajaan asti. Ympärivuorokautista hoitoa tarvitsevaa ei saa jättää yksin kotiin turvarannekkeen ja ikäihmiselle vierasta maailmaa edustavan netin varaan.

Vallalla olevan ideologian mukaan myös työmarkkinoilla vallitsee kysynnän ja tarjonnan laki. Työttömyys nähdään omana valintana ja työttömiä syyllistetään. Palkkatyötä ei löydy, mutta silti työttömyydestä tehdään niin sietämätöntä, että elääkseen ihmiset suostuvat tekemään työtä pelkällä työttömyysetuudella. Kun palkkayötä ei löydy, niin työtöntä rangaistaan tukien alentamisella. Ilmaiseksi tehtävä työ on monien arkipäivää ja yhä useamman tulevaisuutta.

Myös palkkatyöstä ollaan tekemässä sietämätöntä jatkuvan irtisanomisen pelon alla elämistä. Yhä kovemmin äänenpainoin vaaditaan yleissitovista työehtosopimuksista luopumista, ja ay-liikettä syyllistetään. Tavoitteena on paikallinen sopiminen, jossa yksittäinen työntekijä ja yritys sopivat palkoista ja muista työehdoista “tasavertaisina” sopimuskumppaneina. Tosiasiassa neuvottelu olisi sanelua.  Työntekijän on oltava nöyrä sen entisen torpparin tavoin, jonka kontrahdissa luki: Aina on tultava töihin kun käsketään, tai torpasta pois.

Yhä kovemmalla äänellä vaaditaan palkkojen alentamista, koska palkkatyöllä ei ole tarkoituskaan tulla toimeen, vaan erotus maksetaan sosiaalitukina. Näin ollaan menossa kohti yhden sortin sosialismia, jossa yhteiskunta tukee työnantajia maksamalla työntekijöiden palkat. Työn tuottaman hyödyn ja voiton saa työnantaja.

Aika paljon olen nähnyt ja lisää tulen näkemään, jos elonpäiviä riittää. Luultavasti tulen näkemään myös demokratian tuhon, koska demokratia ei sovi vallalla olevaan markkina-ajatteluun. Demokratiassa päätöksentekoon osallistuvat nekin, jotka eivät maksa päätöksistä aiheutuvia kuluja. Ei mene kauan, kun joku sanoo tämän ääneen ja tästä tulee virallinen totuus. Markkinavoimat tulevat korvaamaan demokratian kansan tahdon ilmaisijana, ja siihen kansaan eivät enää kuulu kaikki.

Tiedän tämä olevan vanhan äijän käninää, mutta tällä iällä en enää piittaa siitä, mitä minusta ajatellaan. Ihan nykyaikaisen itsekkäästi minua hirvittää ikääntyä tässä nykyisessä haistapaskan maailmassa, jossa ihmisarvo mitataan rahassa.

Minä en mahda tälle kehitykselle mitään, mutta asetan toivoni nuoriin. Niinhän vanhat ovat aina joutuneet tekemään sonnittuaan ensin omaan kyökkiinsä.

Ei minun maailmani niin synkkä ole kuin näistä jutuista voisi päätellä. Tänään saan kunnanhallituksen kokouksessa täytekakkua ja kunnan viirin. Kun vielä joskus onnistun jonottamaan ilmaisen muoviämpärin, niin voin sanoa saaneeni elämältä kaiken tavoittelemisen arvoisen.