Juhannustaikoja

– Minä ajan täydellä sydämellä kaikkea, mistä on yhteinen päätös, vaikka ne olisivat vaikeita henkilökohtaisesti.

Näin sanoi työministeri Jari Lindström viime viikolla esitellessään hallituksen työllistämistoimia, joiden toimivuudesta ei ole mitään tutkittua näyttöä. Näin nyt kuitenkin tehdään, sillä näin ovat hallituspuolueet yhdessä sopineet ja Lindström on ihanteellinen päätösten toteuttaja. Hän tekee täsmälleen niin kuin hänelle on saneltu riippumatta siitä, miltä hänestä itsestään tuntuu.

Tällä hallituskaudella on käytännössä jo tuhottu työttömyysturva aktiivimalli ykkösellä, ja nyt hallitus aikoo tuhota sen viimeisetkin rippeet aktiivimalli kakkosella. Sen lisäksi tuhotaan työsuhdeturva poistamalla irtisanomissuoja pienissä yrityksissä työskenteleviltä ja luodaan nuorten pätkätyöläisten pysyvä armeija sallimalla alle 30-vuotiaiden, kolme kuukautta työttöminä olleiden määräaikainen palkkaaminen ilman mitään perusteita.

Aktiivimalli ykkösestä tuli juuri sellainen tukileikkuri kuin epäiltiin. Siinä riittäväksi aktiivisuudeksi lasketaan 18 tuntia palkkatöissä, viisi päivää TE-toimiston järjestämässä työllistymistä edistävässä palvelussa tai 241 euron tienaaminen yritystoiminnalla kolmen kuukauden tarkastelujakson aikana. Mikäli aktiivisuusehtoja ei täytä, alenee työttömyysetuuden määrä 4,65 prosenttia 60 päiväksi.

Tällä tempulla suunnilleen puolet työttömistä joutui tukileikkuriin. Tämä ei kuitenkaan vielä riitä, sillä toinen puoli jäi jäljelle, ja jo kerran leikkurin läpi menneitä pitää rangaista uudelleen. Sitä varten ollaan tekemässä aktiivimalli kakkosta, jota hallitus sanoo omatoimisen työnhaun malliksi. Siinä työttömän on todistettavasti haettava neljää työpaikkaa kuukaudessa, raportoitava siitä sähköisesti ja pidettävä itse huolta siitä, että hakee vain sellaisia paikkoja, joihin hänellä on realistiset mahdollisuudet työllistyä. Tätä hallitus sanoo ihmiseen luottamiseksi.

Hallitus luottaa ihmisiin niin paljon, että aikoo rangaista työnhaun laiminlyönnistä karenssilla. Ensimmäisestä laiminlyönnistä selviäisi vielä varoituksella, mutta jo toisesta seuraisi 30 päivän ja kolmannesta 60 päivän tukien maksatuksen katkaiseminen. Hallituksen luottamuksen pettävä työtön tuomitaan vesileipärangaistukseen. Sen leivän hän joutuu hakemaan leipäjonosta, sillä toimeentulotukipäätöksen saaminen Kelasta kestää.

Leipäjonoon joutuvat ensimmäisinä ja pysyvästi ne, joilla ei ole nettiä tai jotka eivät osaa sitä käyttää. Yhtä varmasti sinne joutuvat ne, joiden työssäkäyntialueella ei ole riittävästi tai ei ollenkaan tarjolla sellaisia työpaikkoja, joihin osaamisen puolesta olisi realistiset mahdollisuudet työllistyä.

Aktiivimallit menevät osittain päällekkäin, eikä hallitus itsekään tiedä mitä siitä seuraa. Hallitus luottaa kuinkin itseensä enemmän kuin työttömiin, sillä pääministeri Juha Sipilän mukaan käytännössä jokainen pystyy täyttämään edellytykset. Hyväksyttävää koulutustakin on lisätty ja niin poispäin. Pääministerillä ei siis ole mitään tietoa koko asiasta eikä häntä haittaa yhtään, että sen lisätyn koulutuksen maksaa valtio. Onhan valtiolla rahaa, kun sitä koko ajan leikataan pois työttömiltä ja annetaan koulutusta järjestäville pilipalifirmoille.

Jotta kukaan ei pääsisi antamaan kunnon kritiikkiä, niin hallitus lähettää nämä työelämän heikentämistä ja työttömien kovennettua kurittamista koskevat lakiesitykset lausuntokierrokselle nyt juhannuksen jälkeen, kesälomien ajaksi.

Näin hallitus taikoo työttömät leipäjonoon tai ikuisiksi pätkätyöläisiksi. Työttömille on tarjolla vain niitä perinteisiä taikoja nykyaikaan päivitettynä.

Kuva: Sira Moksi

 

puheenaiheet tyoelama politiikka yhteiskunta
Kommentit (98)
  1. Seppo Paakkinen
    24.6.2018, 09:00

    Kyllä järjestelmässä on jotain pahasti vialla, kun hyvinvointivaltio palvelee heikoimmin niitä, joita varten se on rakennettu.

    1. Naulan kantaan, Seppo.

      ”Länsimaisessa kulttuurissa on ollut kreikkalais-roomalaisista ajoista lähtien kaksi toisilleen lähes vastakkaista työn käsitettä”, sanoo Jussi Vähämäki tässä pätkässä: https://www.youtube.com/watch?v=xcEhWYYaCak

      ”Ensimmäinen ja ehkä alkuperäinen on se, että työ on ihmisen itseilmaisun muoto. Työn kautta ihminen muuttaa maailmaa – ihminen tekee työn kautta itsensä näkyväksi. Toinen työn käsite tämän rinnalla on työn käsite, jossa ihminen alistuu työssä jollekin päämäärälle, tuottaakseen jonkun tavaran tai tuotteen, selvitäkseen hengissä.”

      ja jatkaa, että nämä vastakkaiset käsitykset meillä menevät nykyään usein sekaisin.

      Hänen mielestään:

      ”.. poliittisessa retoriikassa korostuu, että työ on absoluuttisesti paras asia mitä on, mutta että hyvää on ainoastaan se työ, jota tehdään jotakin toista varten, jollekin toiselle alistuneena. Ehkä suurin muutos keskiajalta lähtien on juuri työn arvostuksen muuttuminen tässä mielessä.”

      ja toteaa sitten, että:

      ”Ehkä meidän pitäisi palauttaa arvoonsa tämä ns. alkuperäisempi työn käsitys, työn käsitys, jossa ihminen tuo itseään esiin sen sijaan, että ihminen häivyttää itsensä ikäänkuin tuotteen taakse ja niin että ihminen, joka on tehnyt tuotteen muuttuu täysin yhdentekeväksi”.

      Miksi? Koska: -> ”.. kysymys työn merkityksestä alkaa painua kokonaan unohduksiin, työstä tulee pelkästään retorista ja pinnallista ja on tekemisissä palkan, tuottavuuden tai tuotannon kanssa”.

      Niinpä. Ei voisi enää paljon tätä selvemmin sanoa. Ministeri Lindströmkin varmasti ymmärtää sisimmässään tämän.
      – – –

      Eli jos ja kun on niin, että työ on ihmisen ”lajityypillinen ominaisuus ja kyky muuttaa maailmaa”, kysymys kuuluu: moniko meistä saa toteuttaa tätä itsellemme tyypillistä ominaisuutta nykyisessä työssämme?

      Sitä minä vaan, että voisiko hallituskin miettiä tulevaisuutta myös tältä kannalta joskus?

      1. ”Ensimmäinen ja alkuperäinen työn käsite: työ on ihmisen itseilmaisun muoto, työ on se tapa, jolla ihminen tekee maailmasta itsensä näköisen. Sen sijaan toinen käsite: työ, orjatyö, orvon työ taas jättää maailman aina sellaiseksi ja painaa työn tekijän aina näkymättömiin”

        sanoi siis Jussi Vähämäki ja tuo oli kyllä mielestäni loistavasti kiteytetty!

      2. Rosa Warski
        24.6.2018, 10:06

        Yksi kapitalistin villeimmistä itsepetoksista on, että raha ja moraali ovat sama asia.

        Logiikka menee about näin: työ vaatii vaivaa ja sillä tuotetaan ihmisille tuotteita ja palveluja. Näin tuotetaan yleistä hyvää eli toimitaan moraalisesti. Ansaittu korvaus tästä on raha ja palkka. Raha on siis suoraan verrannollinen moraaliin.

        Kuten tavallista, tässä vedetään mutkat suoriksi täsmälleen itse sopivalla tavalla. Kuinka moraalista on esim. työskennellä seuraavissa yrityksissä:

        1) Lockheed-Martin (=aseteollisuus)
        2) Bayer-Monsanto (=ylikansallinen kemia-maatalous)
        3) Exxon-Mobil (=öljyteollisuus)
        4) Johnson & Johnson (=Big Pharma)
        5) Glencore (=ylikansallinen kaivosyhtiö)
        6) Blue Cross Blue Shield Association (=vakuutusyhtiö)
        7) JPMorgan Chase & Co. (=ylikansallinen pankki ja sijoitusyhtiö)

        Ja tämähän oli vasta alkua. Credohan kuuluu ”yrityksen tehtävä on tehdä voittoa”, eikä suinkaan ”yrityksen tehtävä on tehdä maailmasta parempi paikka”.

        1. Joni Seppälä
          24.6.2018, 13:17

          Mitä epämoraalista on työskennellä mainituissa yhtiöissä?
          Aseteollisuuden poistaminen ei poista sotia. ISIS kykeni nyrkkipajoissa tekemään melko tehokkaita aseita. Vasta kun jenkit toi Lockheed-Martinin aseet peliin mukaan saatiin ISIS tuhottua! Oliko Lockheed-Martinin aseet epämoraalisia?

          Ilman ylikansallisia kemian yhtiöitä monet lääkkeet, lannoitteet, torjunta-aineet olisi jäänyt tekemättä! Onko ruuan tuotannon parantaminen epämoraalista?

          Ilman pankkeja talous ei toimi, ilman lääke yhtiöitä taudit jäisi parantamatta…

          1. Rosa Warski
            24.6.2018, 14:50

            Ei varmaan yhtään mitään epämoraalista, jos katsoo näitä yhtiöitä ruusunpunaisten lasien läpi.

            Veikkaan kuitenkin, että ymmärrät mitä tässä haetaan. Miksi siis esität hölmöä ja vänkäät?

          2. Ulla Vehaluoto
            24.6.2018, 15:15

            Ilman ylikansallisia yhtiöitä tulemme aivan hyvin toimeen ja saamme kaiken hyödyn ja hyvinvoinnin mitä tuotamme. Ylikansalliset yhtiöt kävelevät kansojen yli. Ne ovat kansan yli käveleviä yhtiöitä. Ne alistavat kansan omille tarpeilleen, rahan tekemisen tarpeelle. Voiton maksimoimisen tarpeelle. Ahneuden, viekkauden ja valheen tarpeille. Se että niitä tukee väkivaltaisuus ja muu ihmisvastaisuus, on linjassa sen kanssa että ne sellaista myös tuottavat. Köyhyyttä, sairautta, sotaa tuottamalla ne huolehtivat siitä, että niiden tuotteilla riittää kysyntää jatkossakin.

            https://www.economicshelp.org/blog/538/economics/multinational-corporations-good-or-bad/

            Hyödyt keskittyvät puhtaasti rahan ympärille, tarkasteltuna omistajien näkökulmasta. Ylikansalliset yhtiöt tuottavat hyötyä ja hyvää omistajilleen. Eivät muille.

            Kysymyksesi on kuin kysyisit: Mitä pahaa on pahassa? Eikö paha olekin hyvää.

            Ei ole. Paha on ja pysyy pahana, samoin kuin hyvä on ja pysyy hyvänä. Sanaa, sen tarkoitusta ja logiikkaa ajatellen. Mutta on kuitenkin ihmisiä, jotka väittävät, että paha onkin hyvää. Greed is good! Julistaa Michael Douglasin esittämä roolihahmo elokuvassa Wall Street. Kun kaikki pyörii rahan ympärillä, ja kun kaikki on rahalle alisteista, olemme pahuuden ytimessä.

            https://fi.wikipedia.org/wiki/Mammona

            1. Rosa Warski
              24.6.2018, 15:44

              ”Paha on ja pysyy pahana, samoin kuin hyvä on ja pysyy hyvänä.”

              Juuri näin <3

        2. Minun mielestäni yrityksen tehtävä on tuottaa ihmisille ja yhteiskunnalle heidän tarvitsemiaan tuotteita ja palveluja. Miksi yritysten ylipäätään pitäisi tehdä voittoa? Eihän se kuulu yhtälöön mitenkään, eikä ole yrityksen todellinen tarkoitus. Yritys tarvitsee vain sen verran tuloja toiminnastaan, että se pystyy kattamaan tarvittavat kulunsa ja yrityksessä työskentelevät ihmiset saavat työstään kohtuullisen palkan jolla elää ns. hyvää elämää. Silloin järjestelmä ja yhteiskunta olisi edes jollainlailla ”tasapainossa” ja jopa kohtuullisen toimiva. Tämä yletön voitontavoittelu on vain ja ainoastaan pelkkää itsekästä ja törkeää ahneutta. Siitä syystä myös suuri osa tuotteista ja palveluista on käytännössä lähes aina ylihinnoiteltuja siihen nähden mitä niiden pitäisi olla ilman ahnetta voitontavoittelua ja se aiheuttaa laajoja ongelmia ihmiskunnassa ja sen, että iso osa varallisuudesta kertyy vain harvoille. Ja tämä on nimenomaan se syy mikä on johtanut siihen, että maailma ja järjestelmä ei toimi ja on paljon ihmisiä ketkä on köyhiä ja joutuvat elämään huonoa elämää ja pieni osa kahmii itselleen kaiken varallisuuden ja elävät tolkuttomassa yltäkylläisyydessä, vaikka eivät sitä tarvitse, eikä siihen ole heillä oikeuttakaan. Yletöntä voittoa ei kuulu tavoitella, se ei ole yritysten, eikä minkään muidenkaan tahojen tehtävä, eikä tarkoitus, vaan tasapainoa ja yhteiskunnan toimivuutta, että kaikilla olisi hyvä olla ja elää. Yletön ahneus ja muilta varastaminen ja riistäminen on rikos muita ihmisiä kohtaan.

          1. Joni Seppälä
            24.6.2018, 14:36

            Epäilevä on hyvä ja perustaa yrityksen, joka ei tuota voittoa. Suurin osa ihmisistä kuitenkin haluaa palkkion siitä, että on ottanut riskin tappioista, jopa konkurssista. Ainakin Suomessa konkurssi kun tarkoittaa pitkää velkavankeutta.

            1. Monikansalliset yritykset ovat kolonialisteja, uudenaikaisen siirtomaaherruuden harjoittajia, kuin entisaikojen Itä-Intian kauppakomppanioita suuremmassa mittakaavassa. Suuryrityksillä ei oikeastaan ole mitään tekemistä yrittämisen kanssa, ainakaan siinä mielessä, mitä ”yrittäminen” suomen kielessä tarkoittaa.

              Kun hallitus puhuu yrittäjistä, puhuu se mukamas pienyrittäjistä, mutta kumartaa vain suurta pääomaa. Tässä mielessä yrittäjä on työntekijä, mutta hallitus tai Kokoomus eivät ole pienyrittäjien asialla.

              Korporaatiot ovat valloittajia ja nykyajan sodankäyntiä, ja CEO:t ovat kenraaleja. Sodat ovat poliisitoimia ilman sodanjulistusta.

              Finanssisektori ja pankit ovat monessa mielessä moraalittomia rahan painajia ja velan kauppaajia. Raha tulee tai sitä tehdään tyhjästä, ja sen arvo on pudonnut siinä vaiheessa, kun tavallinen ihminen saa valumaefektin murusensa. Koko talous perustuu velkaan ja spekulaatioon maailmanlaajuisesti, ja ensimmäisenä velkaan kiinni pääsevät vievät voitot. Pahnan pohjimmaisille jää maksajan osa.

            2. Aika moni perustaa yrityksen toimeentulonsa takia. Voitto ei ole silloin pääsyy, vaan bonus. Yrittäjä sopeuttaa silloin menot (mm. oman palkan) tuloihin. Palkkaa tarvitaan elämiseen. Osingot, maksetaan yleensä kerran vuodessa. Niillä ei elä. Ennen konkurssia on jo leipä loppunut kauan sitten.

              terv. yrittäjä, joka ei perustanut yritystä voiton tavoitteluun

          2. Hesekiel Kontiainen
            24.6.2018, 18:25

            Meillähän ollaan ajamassa voittoa tavoittelevan terveydenhuollon mallia. Tällaisessa lienee tuloksen kannalta optimaalista pitää ihmiset tarpeeksi, muttei liian sairaina. Liian sairaille lienee joku lopullinen ratkaisu…

      3. Jari Jalonen
        24.6.2018, 11:07

        Hallitus ei välitä miettiä tältä kannalta, sillä sen motiivit ovat ihan muut, kuin se sanoo.
        Mitään muuta tarkoitusta tällä ei ole, kuin saada uusi karenssiautomaatti.
        Toinen tarkoitus on se että saadaan tästäkin bisnes näille koulutusta järjestäville firmoille. Yritys joka opettaa työnhakemista sekä cv:n tekoa ei vaadi hirveästi osaamista tuekseen. Jopa minä voisin opettaa tekemään jonkinlaisen hakemuksen, menemään työvoimatoimiston sivuille jne. Eikä siinä mitään. Joillekin työnhaku voi olla uutta ja joku saa tältä kurssilta jotain. Valtaosa käy näitä kursseja saadakseen sen 9 e päivältä tai karenssiuhan takia. Harva menee kurssille oppiakseen työnhakua.
        Työttömänä ollessa olin muutamalla kurssilla, joilla oli cv:n opettelua, työnhaun opettelua jne. Ihan kivaa se istuminen oli, mutta ei hyödyllistä työnhaun kannalta.
        Parasta oli se, että joka kurssilla työhakemus tai cv opetettiin tekemään ihan eritavoin. Ja kun cv:n teki toisen opettajan opetuksen mukaan niin toinen opettaja kielsi tekemästä niin ja opetti oman versionsa että näin..

        1. Ja silti nämä cv:n tekoa opettavat firmat tienaavat erittäin mukavasti. Tyhjäntoimittamisesta saa ruhtinaallisen palkan. Oikeasta työstä sen sijaan ei nykyään tahdo saada kunnollista palkkaa enää ollenkaan monesti. Siihen on yhteiskunta mennyt. Kierot, ovelat ja laiskatkin pukupellet keksivät näennäisiä töitä ja ammatteja joilla tienaavat mukavasti tekemättä oikeastaan kuitenkaan yhtään mitään mikä vaatisi todellista osaamista, tai olisi mitenkään oikeasti hyödyllistä. Usein ne ovat jopa häiritseviä, suoraan erittäin haitallisia ja jopa oikeudentajunkin vastaisia, kuten esim. yksityiset parkkifirmat, puhelinmyyntifirmat, pikavippifirmat, kaikenmaailman paskanpuhujien Sarasvuoiden konsulttifirmat ja yritysvalmennusfirmat jne. Pelkkää haitallista ja typerää ja turhaa roskaa ketkä lohkaisevat silti mojovan siivun varallisuudesta itselleen isoilla tienesteillään, kun ovat onnistuneet puhumalla paskaa ja kieroilemalla saavuttamaan aseman jossa heitä pidetään jotenkin tärkeinä ja välttämättöminä ja arvostettuina, vaikka ovat aivan täysin päinvastaista. Kaikki tämänkaltaiset bisnekset on yksi osasyy siihen miksi yhteiskunta on menossa alaspäin kaikkine ongelmineen myös moraalisesti.

          1. Kimmo Paaso
            25.6.2018, 09:38

            Aivan oikein. Ne jotka oikeasti tekevät hyödyllistä työtä ja tuottavat jotain, ovat niitä pienipalkkaisia. Jossain, olisikohan ollut Englannissa, tehtiin jollakin tavalla laskelma millä laskettiin työn arvo. Siivoojan työ oli sen mallin mukaan noin viisi kertaa arvokkaampaa kuin meklareiden ja pankkisektorin pörssihaiden työ. Ja näinhän se on, jos oikein ajatellaan. Mutta kun raha on saanut ihmiset sokeiksi. On aivan sama millä konstilla tienaat miljoonasti, jos sinulla vain on rahaa, olet hyvä ja arvostettu useimpien silmissä. Typerää, minun mielestä.

        2. Mahtaakohan näiden koulutusta järjestävien firmojen seassa touhuta myös Barona (jonka omistaja on pm sipilän uskonveli)

          1. Barona touhuaa koulutusbisneksessä isostikin, nimellä Saranen Consulting.

            1. Kävin lukemassa Sarasen sivuja:”…
              Meidän on hankala löytää valmiita osaajia työn haastavuuden vuoksi tai jos niitä löydetään, niin kustannukset ovat todella suuret. Ohjelma laskee yrityksen kynnystä ottaa uusi tai vastavalmistunut henkilö töihin…”

              Asenne alentuva:
              ”niitä”
              ei ”heitä”, kuten ihmisistä puhuttaessaon tapana sanoa…

    2. Todella osuvasti sanottu! Eihän tuosta voi enää paremmin sanoa ja tiivistää tätä nykytilannetta ja hallituksen toimintaa.

  2. Pekka Tammisto
    24.6.2018, 09:05

    On ihme jos harmaa talous ja omaisuusrikokset hallituksen työttömyysturvan leikkurien vuoksi lisäänny. Hallitus suorastaan kehoittaa tähän. Jollain konstilla työttömän on tultava toimeen.

    1. Eläinsuojeluilmoitukset ovat jo lisääntyneet. Syynä mm. ihmisten lisääntynyt pahoinvointi. Mutta onneksi nyt on tulossa korjausta asiaan aktiivimalli kakkosen muodossa. Sen jälkeen on varaa työttömälläkin vaikka mihin.
      https://www.paivanlehti.fi/lemmikkielainten-huono-kohtelu-on-lisaantynyt-syyna-kasvaneet-sosiaaliset-ongelmat-ja-piittaamattomuus/

      Ja näinkin saattaa käydä jos haet apua eläimen lopettamiseen.
      https://www.is.fi/kotimaa/art-2000005614517.html

      Käykö tuossa karenssiautomaatissa niin että jätät kolmena peräkkäisenä viikkona hakematta töitä ja sen jälkeen ei ole asiaa kuin korkeintaan toimeentulotukiasiakkaaksi?

      Ainoa varma asia on että yhteiskunnan rattaat pyörivät ja saatatpa itse jäädä alle.

      1. Aika jännä juttu siinä mielessä, että sosiaalitoimiston kanta lemmikkeihin ylipäätään on se, että ne pitää viedä piikille.

    2. Kimmo Paaso
      25.6.2018, 08:02

      Ehkä tämä hallitus sairaan sipilän – tarkoituksella pienellä – johdolla sitä haluaa. Uskovaiset kun on povailleet sitä maailmanloppua ja paratiisiin pääsyä virheellisesti jo satoja vuosia, niin nyt sitten juha päättää aloittaa maailmanlopun täältä. Köyhät kun nousee kapinaan, varastavat ruokaa nälkäisille lapsilleen ja alkavat tappaa porvareita, on hyvä pistää armeija tosi touhuun. Siitä muu maailma seuraa perässä, ja niin on kohta jussi toteuttanut uskovaisten märän unen: paratiisiin pääsyn! Neitsyitä, viiniä ja musiikkia riittää. Meinasin kirjoittaa että koko loppuelämäksi, mutta sehän olisi väärin kun paratiisissa ei kuolla laisinkaan.

Kommentointi suljettu.