Poliittisia valintoja?

Korona on vaikuttanut jokaisen elämään monella tavalla, ja ainakin uutisointiin se on vaikuttanut mielenkiintoisella tavalla. Enpä vielä pari vuotta sitten olisi osannut kuvitella, että Yle kertoo melko suorin sanoin ministerin valehtelevan ja että Helsingin Sanomat uutisoi ymmärtäväisesti työttömäksi jääneen kamppailusta byrokratiamyllyssä.

Katsotaanpa ensin tuota Ylen uutista. Siinä todistellaan asiantuntijavoimin, että perhe- ja peruspalveluministeri Krista Kiuru ei puhunut totta sanoessaan liikkumisrajoitusten olevan kohta hallituksen ainoa keino. Keinoja löytyy, mutta niitä ei käytetä, ja se on poliittinen valinta. Voitaisiin sulkea rajat, raja-asemille voitaisiin määrätä pakkotestaukset, voitaisiin sulkea ulkomaalaista työvoimaa käyttävät rakennustyömaat ja voitaisiin määrätä maskipakko. Hallitus ei ole esittänyt pakkoja mihinkään, ja siksi niitä ei ole. Löyhät päätökset tai jopa suoranainen päätösten tekemättömyys ovat syynä siihen, että koronatilanne ei ole kääntynyt vielä parempaan.

Pakkoja pitäisi siis määrätä. Mitähän tapahtuisi, jos hallitus oikeasti sulkisi rajat täydellisesti eikä päästäisi edes Suomen kansalaisia poistumaan maasta ja palaamaan takaisin? Mitä tapahtuisi, jos rajat ylittävä työmatkaliikenne kiellettäisiin kokonaan rekkojen kuljettajia myöten? Mitä tapahtuisi, jos kaikki ulkomaalaista työvoimaa käyttävät työmaat suljettaisiin kertarysäyksellä? Mitä tapahtuisi, jos hallitus määräisi ehdottoman maskipakon kaikkialle ja yritysten ovia lukittaisiin hallituksen päätöksellä?

Kehuttaisiinko silloin hallitusta tositoimiin ryhtymisestä ja jämäkästä päätöksenteosta? Ei kehuttaisi, vaan uutisoitaisiin juuri samoihin perustuslakiasiantuntijoihin nojautuen, että tällaisia päätöksiä ei voi tehdä. Ne rikkovat perustuslakia, joten ensin on säädettävä sellaiset lait, että päätökset ovat mahdollisia. Kaikki päätökset eivät sittenkään ole mahdollisia, sillä esimerkiksi Suomen kansalaista ei voi estää poistumasta maasta ja tulemasta takaisin.

Tarvittaisiin siis täsmälleen sitä samaa raskasta koneistoa, jonka käyttämisestä hallitusta nyt kritisoidaan. Oikeusvaltiossa kaiken viranomaistoiminnan on nojauduttava lakiin, eikä poliittinen tahto ohita lakia. Laillisuus ei ole kiinni poliittisesta tahdosta, mutta laittomuus saattaisi olla.

Helsingin Sanomat kertoo vuosi sitten työnsä menettäneestä muusikosta, jolle ei myönnetty työttömyysturvaa, koska hänet katsottiin päätoimiseksi yrittäjäksi. Sympatiani ovat kokonaan tämän muusikon puolella, sillä Te-toimiston ja Kelan tulkinnat eivät läheskään aina vaikuta järkeviltä ja valitusprosessi on tuskallisen hidas. Useimmiten se on myös hyödytön, ja sen tietää jokainen, joka on saanut valitusviranomaiselta työvoimaviranomaisen lausunnon kanssa kirjoitusvirheitä myöten identtisen vastauksen valitukseensa. Kun pöytälaatikkofirman joskus perustanut tulkitaan päätoimiseksi yrittäjäksi, niin valitettavasti se totuus on kiveen hakattu.

Uutisoinnin näkökulma on muuttunut parissa vuodessa. Kun aktiivimallia säädettiin, niin haastateltaviksi löytyi runsain määrin elämäntapatyöttömiä, jotka rehvastelivat helposti tulevalla rahalla. Heistä suurin osa oli fiktiivisiä henkilöitä ja oikeistakin tehdyt jutut haisivat kilometrin päähän tilaustyölle. Nyt tämä esimerkkijuttu on karua realismia ja saattaa tulla yllätyksenä niille, jotka ovat kuvitelleet tukien saamisen olevan ihan vain työttömäksi ilmoittautumista. Pistääkin epäilemään, että ne parin vuoden takaiset jutut laiskoista työttömistä olivat poliittisia valintoja.

Vallan vahtikoiran toiminnan seuraaminen pistää miettimään, kuka on sen isäntä.