Kaksi totuutta

Kuten eilen totesin, niin pääsiäisen uutisanti on ollut melko omituista tavaraa. Vielä omituisemmaksi meni, kun politiikan juorusetä Timo Haapala kirjoitti vauhdikkaan pääsiäistarinan pääministeri Sanna Marinin joutumisesta perustuslakivaliokunnan ”Anttivangiksi”. Oletettavasti tässä pakinassa puhutaan koronaviruksen torjunnassa käytettävistä juridisista keinoista, mutta viruksesta tai juridiikasta ei sanota mitään. Sen sijaan kyseessä onkin vain poliittinen peli, jossa demarit puukottavat toisiaan kilpaa selkään.

Setä Arkadian mukaan Antti Rinne siis pääsi perustuslakivaliokunnan puheenjohtajana kostamaan Sanna Marinille jotain, jota ei sen tarkemmin kerrota. Mukana seikkailee myös Antti Lindtman, joka ilmeisesti myös kostaa Marinille jotain. Sen sijaan Krista Kiuru ei seikkaile mukana, sillä hän on mennyt piiloon. Oikeuskansleri, valtiosihteerit ja muut virkamiehet ovat vain tämän yhden puolueen poliittisen pelin statisteja.

Tällaista on kuiskittu politiikan erikoistoimittajalle, ja hän pani tietenkin juorut lehteen höystöjen kanssa. Se korona ja ne perustuslakivaliokuntaan juridisista syistä pysähtyneet liikkumisrajoitukset loistavat poissaolollaan, mutta se ei haittaa selkääntaputtelijoita, jotka somessa kehuvat Setä Arkadiaa loistavasta analyysistä. Hallitus kulkee taas kerran viimeisiä metrejään, ja nyt tie vie suoraan Golgatalle.

Realistisemman kuvan antaa terveysoikeuden professori Lasse Lehtonen Perustuslakiblogissa. Hänen mukaansa liikkumisrajoituksia koskeva esitys oli liian kasuistinen eli yksittäistapauslähtöinen. Kasuistisella lainsäädännöllä tarkoitetaan pyrkimystä säädellä ihan kaikki yksityiskohdat ja mahdolliset tilanteet, ja se on käytännössä mahdotonta. Liikkumisrajoituksilla pyrittiin kieltämään paljon, mutta sitten yritettiin säätää valtava määrä poikkeuksia. Lopputuloksena kukaan ei ymmärtänyt, mikä olisi ollut sallittua ja mikä kiellettyä, sillä yksityiskohtien kirjo on valtava.

Kuten Lehtosen tekstistä käy ilmi, niin lainvalmistelussa on ollut ongelmia jo pitemmän aikaa. Maahantulijoiden negatiivisen koronatestituloksen vaatimista koskevan lakiesityksen laati sosiaali- ja terveysministeriön sijaan liikenne- ja viestintäministeriö. Esitys oli niin sekava, että perustuslakivaliokunnan tyrmäyksen jälkeen uutta esitystä ei annettu.

Elinkeinonharjoittajien asiakastilojen henkilömäärää koskeva sääntely oli oma lukunsa. Perustuslakivaliokunta oli toistuvasti vuonna 2020 edellyttänyt, että elinkeinotoimintaa koskevien rajoitusten tulee ottaa huomioon kunkin alueen epidemiatilanne ja koronan leviämisen riski erilaisissa kohtaamistilanteissa. Sosiaali- ja terveysministeriön lainvalmistelu tulkitsi tätä niin, että rajoitettavaksi tulevat sisätilat, joita käytetään yli kymmenen asiakkaan tai osallistujan samanaikaiseen oleskeluun. Ministeriö itse hämmästyi kovasti, kun aluehallintovirastot tulkitsivat lakiesitystä kirjaimellisesti ja olivat valmiit sulkemaan vain yli kymmenen asiakkaan tilat.

Sitten oli vielä kummallinen vänkääminen maahantulijoiden pakollisten terveystarkastusten kanssa. Ministeriö ja aluehallintovirastot eivät uskoneet voivansa määrätä tarkastuksia jo voimassaolevan tartuntatautilain nojalla, joten asiasta valmisteltiin uusi lakiesitys. Tarvittiin perustuslakivaliokunta sanomaan, että asiasta on laissa jo säädetty.

Lehtosen juridisessa pohdiskelussa ei näy merkkiäkään poliitikkojen keskinäisestä valtapelistä, vaan ainoastaan heikkoa lainvalmistelua.  Muualla on sitten pohdittu oikeuskanslerin ja eduskunnan oikeusasiamiehen roolia epäonnistumisissa.

Siinäpä teille kaksi totuutta, joista voitte vapaasti valita omanne. Voitte tyytyä toteamaan koko koronahommelin pelkäksi yhden puolueen sisäiseksi valtapeliksi, tai sitten voitte miettiä asian juridiikkaa. Luultavasti kirjoitin tämänkin turhaan, sillä juorut ovat aina kiinnostavampia kuin tylsä ja vaikea juridiikka.