Pääministerin tanssi

Olette varmasti yhtä tympääntyneitä viimeisimpään pääministerikohuun kuin minäkin, mutta kun Yle näkyy tehneen koosteen pääministerin piinaavista päivistä, niin minä teen samoin. Yle puolustelee omaa toimintaansa sillä, että pääministeri on Suomen suurin vallankäyttäjä, mutta minä kerron niistä piinaajista. Kokemus on opettanut ja tämänkin kohun vaiheet osoittavat, että yksikään media ei aio tarkastella omaa toimintaansa kriittisesti. Se jää yleisön tehtäväksi.

Ensin Iltalehti julkaisi Instagramista jo poistuneen videon, jonka kuvaajaa, aikaa ja paikkaa ei siinä vaiheessa tiedetty eikä selvitetty. Nyt nämä asiat tiedetään, mutta lähde olisi pitänyt selvittää jo ennen videon julkaisemista. Se on kuvattu yksityiskodissa yksityistarkoitukseen, joten sen julkaiseminen saattaa rikkoa sekä yksityiselämän että tekijänoikeuden suojaa. Nyt julkaisemisesta on tehty kaksi kantelua Julkisen sanan neuvostolle.

Julkaisemista on puolusteltu yhteiskunnallisella painoarvolla ja videon löytymisellä somesta, mutta nämä asiat eivät oikeuta rikkomaan lakia. Yksityiskoti on kotirauhan suojaama alue, joten siellä kuvattua materiaalia ei saa levittää julkisuuteen ilman asianomaisten lupaa. Videon oleminen netissä ei tee siitä vapaasti levitettävää, ja ainakin mediatalojen on pakko tietää se.

Tästä kaikki videota levittäneet mediat vaikenevat. Vielä visummin ne vaikenevat lankeamisestaan yhden äärioikeistolaisen salaliittoteoreetikon ja nettitrollien Ylilaudan virittämään ansaan ja lähdettyään täysillä mukaan jauhojengikohuun. Tästä kerroin eilen. Jotkut mediat yrittivät vielä pitää yllä tarinaa jauhojengistä vetoamalla nimettömänä pysyvään asiantuntijaan ja ääniraitoihin, joiden mukaan siellä varmasti huudetaan jauhojengiä. Useimmat nolostuivat sen verran, että muuttivat vaivihkaa asiasta kertovia uutisiaan, ja Helsingin Sanomien ikävästä toiminnasta kertoo Anu Silfverberg Long Playn perjantaikirjeessään.

Vaikka mediat korjaisivatkin virheelliset uutisensa näkyvämmin, niin vahinkoa ei saa korjattua. Jauhojengipuheet ja huume-epäilyt jäävät elämään totena monien mielessä vielä Sanna Marinin huumetestitulosten julkaisemisen jälkeenkin ja siitä huolimatta, että huumeslangi ei edes tunne sanaa jauhojengi.

Mediat siis unohtivat puheet jauhojengistä vähin äänin ja jatkoivat hyökkäystä keksimällä, että pääministerihän ei kyseisenä iltana ollut edes lomalla, joten hänen työkuntonsa oli varmasti epäilyttävä. Tätä jauhettiin koko eilinen päivä ja todisteiksi kaivettiin esille ministereiden lomalistat. Pääministerin piti olla töissä, mutta hän olikin bilettämässä. Kansan annettiin ymmärtää, että pääministeri on kuin päivystävä palomestari, jonka pitää koko ajan olla työpaikallaan mahdollisten kriisien varalta. Niitä kriisejä keksittiin somessa asiasta kertovien uutisten alla suunnilleen Titanicin uppoamisesta ja avaruusolioiden hyökkäyksestä alkaen.

Lomalistojen kaivelijoilta jäi kertomatta, että pääministerillä on aina ja kaikissa tilanteissa sijainen, ja sijaisuus määräytyy tämän listan mukaan.  Loma-ajoiksi sijaisuudet sovitaan etukäteen, mutta pääministerin ollessa ihan mistä syystä tahansa estynyt hänen sijaisensa löytyy aina tuolta listalta. Jos ensimmäinen sijainen on estynyt, niin sitten sijainen on toinen, kolmas ja niin edelleen. Lisäksi pääministeri on ollut tavoitettavissa koko ajan eikä hänen työkuntonsa puuttumisesta ole mitään näyttöä.

Myös lomakohu jää elämään niiden mielessä, jotka kuvittelevat valtionhallinnon armeijaa, rajavartiostoa ja poliisia myöten halvaantuvan kokonaan heti pääministerin ollessa poissa työpaikaltaan. Tämä harhaluulo näkyi lukemattomissa uutisten alle somessa kirjoitetuissa kommenteissa.

Eilen pääministeri vastasi median kysymyksiin toimittajien puolesta myötähäpeää herättäneessä tilaisuudessa. Samoja kysymyksiä toistettiin moneen kertaan, esiin kaivettiin yhden juhliin osallistuneen rikostuomio, pääministeriä yritettiin johdatella kysymällä kotiin ryömimisestä ja kaiken huippuna kysyttiin suuteliko Olavi Uusivirta pääministeriä kaulalle. Jos oleskelu samassa tilassa rikostaustaisen ja tuomionsa sovittaneen henkilön kanssa on turvallisuusuhka, niin siinä tapauksessa eduskuntakin on turvaton paikka. Mitä pääministeri ja Uusivirta tanssilattialla tekivät tai jättivät tekemättä olisi relevantti kysymys vain siinä tapauksessa, että kyseessä olisi ollut talibanin siveyspoliisin kuulustelu.

Kysymysten typeryys osoitti selvästi, että kohun takana ei oikeasti ollut yhtään mitään asiaa, vaan se oli pelkkä ontto ja tekemällä tehty kohu. Käteen jäi vain se tosiasia, että pääministeri tanssi yksityistilaisuudessa ja jatkoi tanssia ravintolassa. Silti hänet painostettiin huumetestiin ja jopa hänen moraaliaan arvosteltiin julkisesti. Huumetesti on nyt ennakkotapaus, ja tästä lähtien ihan kuka tahansa poliitikko voidaan painostaa testiin ilman järkevää epäilyä. Monen tapauksessa puhallustesti ja maksa-arvojen mittaaminen ovat paljon helpommin vaadittavia asioita. Jos joku ei suostu, niin asiasta jää “varteenotettava epäily”, kuten huumetestiä vaatineet sanoivat.

Median kannalta koko kohu on tavattoman nolo, mutta virheitä tuskin tullaan myöntämään. Seuraava kohu odottaa varmasti jo nurkan takana.

***
Eilinen kokeilu vain omalla nimellä kommentoinnista siisti kielenkäyttöä merkittävästi, joten otan sen käyttöön jatkuvasti. Tästä lähtien moderoin kuitenkin pois tarpeettoman jankutuksen, turhan nokkimisen ja epäasialliset kommentit. Kovaakin kritiikkiä saa esittää, mutta se on tehtävä asiallisesti. Kirjoittakaa nimenne kommenttikenttään itse, ettei minun tarvitse kopioida sitä sähköpostiosoitteestanne.

puheenaiheet yhteiskunta politiikka
Kommentit (68)
  1. Peter Teirikari
    20.8.2022, 09:56

    Hyvin kiteytetty koko tämä tyhjästä lähtenyt kohu. Eilinen twitter oli aika raskasta luettavaa, ja jos itse yritti vähän korjata vierheellisiä käsityksiä,niin sai lapiokaupalla pas..a niskaansa. Yötä myöten jutut vaan pahenivat,mikä saattoi tietysti johtua twiittaajien humalatilasta tai muista, jopa kielletyistä, nautintoaineista.

  2. Jari Mäki-Runsas
    20.8.2022, 10:05

    Hieno kirjoitus. Kiitos Saku. Laitan tämän jutun ehdottomasti jakeluun ystävälleni.
    Tämäkin kohu on hyvä osoitus siitä, että Marin ei ole median lemmikki, vaikka vähän aikaa sitten eräs tutkija niin väitti.

    1. Seppo Kinnunen
      20.8.2022, 18:08

      Juurikin näin. Kristilliset eivät meinanneet päästä kohuun mukaan ja julkisuuteen lainkaan, kunnes pj Sari E. keksi hätäpäissään kysyä ministerien sijaisuuksista nolaten itsensä täysin, sillä lista on kaikkien luettavissa, kuten Saku taas sen linkittää.

      1. Esa Rintamäki
        20.8.2022, 20:07

        Kristillisen rouva Essayahin yritys osallistua “tanssigateen” on hieman epäkristillistä!

Kommentointi suljettu.