Auringonlaskun maa

– Ihmisiä huolettaa, osin pelottaakin tämä tilanne. Mitä kaikkea tämä tarkoittaa? Meidän pitäisi pystyä asialliseen, rauhalliseen keskusteluun myös siitä, ilman että leimaamme näitä ihmisiä rasisteiksi, jotka ottavat esille näitä omia huoliaan. Minusta niitäkin pitää kuulla. (Pääministeri Juha Sipilä)

– Ymmärrän, että muutos pelottaa aina. Mutta ei mielestäni näitä mielenilmauksiakaan pidä tuomita. Vastakkainasettelu ja toisen tuomitseminen ei koskaan kannata. Ei voida olla niin suvaitsevaisia, että se johtaa suvaitsemattomuuteen. (Valtiovarainministeri Alexander Stubb)

Tällaisia vastauksia saivat eilen eduskunnan kyselytunnilla kansanedustajat, jotka esittivät huolensa pakolaisten ja heitä avustavien turvallisuudesta. Lipaskerääjiä on uhkailtu keskellä kirkasta päivää, avustustyöntekijöitä on seurattu, kuvattu ja uhkailtu. Vastaanottokeskuksen salkoon on vedetty natsilippu ja eilisiltana Lahdessa on tuvapaikanhakijoiden bussia heitelty ilotulitteilla ja kivillä.

Näitä reppanoita siis pelottaa ja heitä pitää kuulla. Heidän väkivaltaisia mielenilmauksiaan ei saa tuomita, vaan pitää käydä asiallista dialogia. Pitää ymmärtää.

Sitä asiallista keskustelua sitten käynee vaikkapa Jussi Halla-aho, joka esitti pakolaistilanteen ratkaisuksi minimaalisesti varustetun parakkikylän rakentamista. Kaikki länsirajan yli tulleet pakolaiset sijoitettaisiin sinne ja heidän elämänsä järjestettäisiin tahallaan niin epämukavaksi, että he poistuisivat maasta.

Tästä innostuivat ne ei-rasistit ja ei-natsit, jotka ovat vain huolestuneita maan taloudesta ja joita pelottaa.

kaasuputki 24.9.15

Kuva: Fb/Kaasuputki

Hallituspuolueiden puheenjohtajat kehuvat toisiaan kilpaa ja ylistävät toistensa kykyä kantaa vastuuta samalla kun väkivaltaiset joukot ovat ruvenneet terrorisoimaan tavallisia lainkuuliaisia kansalaisia, joita nimitellään ihan yleisesti ”toiseksi ääripääksi”.

Jos joku demokratiaan ja ihmisarvoon uskovien lisäksi on peloissaan, niin se on kyllä maan hallitus. Se pelkää oman asemansa puolesta. Se pelkää omaa kansaansa. Oikeistohallitus tekee köyhiin, pienituloisiin, lapsiperheisiin ja sivistykseen kohdistuvia ennennäkemättömiä leikkauksia ja tiivistää omia rivejään sallimalla poliittisen väkivallan. Oikeastaan hallitus yllyttää väkivaltaan vaatimalla meitä ymmärtämään poliittista terroria.

Hallituksen työväenpuolueeksi ilman sosialismia julistautunut puolue on syönyt ihan kaikki vaalilupauksensa. Sille ei ole jäänyt mitään muuta kannattajiinsa vetoavaa kuin maahanmuuton vastustaminen ja siihen se onkin tarttunut hanakasti kiinni. Se hyväksyy ihan mitkä tahansa leikkaukset, kunhan vain sitä kannattavat rähisijät pääsevät potkimaan ja leirittämään pakolaisia.  Muut kaksi puoluetta sallivat tämän, jotta varallisuuden lopullinen uusjako rikkaille päästään toteuttamaan potkimisen synnyttämän metelin turvin.

Tämä maa on muuttunut muutamassa kuukaudessa itsensä irvikuvaksi. Rasistinen riehuminen on mielenilmaus, jota ei saa tuomita. Avustustyöntekijöiden kimppuun hyökkääminen on pelon ilmaus. Keskitysleirin ehdottaminen on ihan järkevänä pidettävää keskustelua. Mitä muuten luulette, kenet sinne leiriin laitettaisiin sitten, kun se tyhjenisi tarpeekseen saaneista pakolaisista? Yhteiskunnan heikompaa ainesta? Hallitusta vastustavia suvaitsevaisia, jotka ovat suvaitsevaisuudessaan suorastaan suvaitsemattomia ja siten vaaraksi yhteiskunnalle?

Miettikääpä sitä samalla kun mietitte ovatko nämä pelokkaita kansalaisia vai peräti hallituksen uusia kriisinhallintajoukkoja:

10524681_550428165131333_4947094386372234972_n

Kuva. Fb/Ääntä, perkele!

Aurinko maassamme on laskemassa ja pimeys näyttää ottavan vallan.

 

Kommentit (164)
  1. Minua kyllä kiinnostaa, että miksi Hirvisaari ja Immonen erotettiin/erosivat puolueesta, mutta Halla-Aho saanut jatkaa trollailuaan kaikki nämä vuodet. Leiri-ideastaan uupui enää pakkotyön teetätys kaasuteollisuuden parissa.

    1. Immonen on edelleen puolueessa, mutta ei osallistu syyskuun ja lokakuun alun aikana persujen eduskuntaryhmän kokouksiin. ’Erosi’ itse, mutta siis vain väliaikaisesti, ja vain ryhmästä.

    2. Miksi totta puhuvat pitäisi vaientaa ja miksi totta puhuvat ovat trolleja?

      1. Ei totta puhuvia pidä vaientaa. Ei ny puhuta kuitenkaan näistä samassa lauseessa.

      2. Totta nuo tekstit ovat korkeintaan hommalaisille ja muille nuiville. Lipevää paskapuhetta.

    3. Hirvisaari voitiin erottaa, sillä hän ei ollut ääniharava. Halla-ahon erottaminen on kinkkisempää, sillä hänen avullaan Perussuomalaiset on saanut runsaasti ääniä ja hänellä on paljon kannatusta puolueen sisällä. Hänen erottamisensa voisi hyvinkin johtaa puolueen hajoamiseen, kun maahanmuuttokriittiset lähtisivät Halla-ahon mukaan. Ja miten sitten kävisi Soinin ministeriyden?

      1. Siinä se taas nähtiin.
        Mikä on ”maahanmuuttokriittisen” persun ja rasistin ero? – EI MIKÄÄN
        Pirkanmaan perussuomalaisten piirisihteeri Terhi Kiemunki (os. Isomäki) järjestämässä kyytejä umpirasistisen mv:n mielenilmaukseen Tornioon ensi kuussa. Minkäköhän kumman takia persuja pidetään rasisteina?

        1. Hyvät vihreät ja vasemmistolaiset. Suomessa on rasisteja ja rasistisesti ajattelevia ihmisiä varmasti tuhansia. Teidän kriteereillänne heitä on varmasti kymmeniä tuhansia. He ovat siis vähemmistö. Nyt teidän pitäisi kertoa, mitä heille tulee tehdä?

          1. Saku Timonen
            25.9.2015, 13:46

            Rasistisesti ajatteleminen ei ole rikos. Teot ovat ja niitä varten on rikoslaki.

          2. Mitäs jos laitettas ne kumiveneillä matkaan kohti jotain vierasta ja vihamielistä kulttuuria, ainoastaan älypuhelin ja päällä olevat vaatteet mukana? Jos lähettäis ne sodan keskelle ritsa taskussa tai sinne halla-ahon keskitysleirille…? Millä muulla nuo nutipäät sais ajattelemaan ja tiedostamaan? Oppiiko väkivaltaan tukeutuva ihminen ainoastaan turpasaunassa? Vaikea nuita on ainakaan rakastaa terveiksi.

        2. Osa 2.
          Mikä on ”maahanmuuttokriittisen” persun ja rasistin ero? – EI MIKÄÄN
          Persujen Lahden kaupunginvaltuutettu Martti Mäkelä klaanipukuisen kanssa ”mielenosoituksessa”.

          1. Kysyit mitä eroa on rasistilla ja maahanmuuttokriittisellä ihmisellä. No kerrataanpa hieman. Rasisti: ihmisten rodun, etnisen taustan,uskonnon/aatteen tai biologisten eroavaisuuksien tai näihin liittyvien fyysisten tai henkisten ominaisuuksien takia syrjivä henkilö.
            Noniin mitä tulee taas maahanmuuttokriittiseen ihmiseen: kriittinen suhtautuminen maahanmuuttoon, maahanmuuton aiheuttamien kustannusten ja maahanmuuttajien työllistymisen hyötyyn.
            Jotenka vastaus kysymkseesi:KAIKKI.
            Itse olen maahanmuuttokriittinen henkilö ja silti työskenten työssäni jatkuvasti muista kulttuureista ja uskonnoista olevien ihmisten kanssa ongelmitta,ystäviäni kuuluu etnisiin vähemmistöihin eli en siis tämän perusteella koe olevani rasisti.

            1. Saku Timonen
              25.9.2015, 19:31

              Minun on vaikea erottaa rasistia maahanmuuttokriittisestä. Kaikki rasistit kun kivenkovaan väittävät olevansa vain maahanmuuttokriittisiä. He ovat tahranneet kaltaistesi oikealla tavalla maahanmuuttokriittisten maineen tehokkaasti.

          2. Voitko avata? Onko kyseessä rasistinen teko? Mikäli on, niin nyt teidän pitäisi kertoa, mitä heille tulee tehdä?

          3. Eli toisin sanoen saako osallistua mielenosoitukseen, jos huomaa/epäilee mukana olevan myös rasisteja? Ei tietenkään pitäisi, silloinhan on itsekin rasisti? Ajattelu on monella taholla musta-valkoista, jos olet samaa mieltä ”väärin” ajattelevan kanssa, olet rasisti/vihervasuri tai mikä nyt saattaa se väärä ajattelutapa omasta mielestä olevankaan…

          4. Argumentoiko elin_tilaa juuri että jos osallistuu rasistien kanssa mielenosoitukseen niin on jotenkin hämmentävää jos toiset olettavat henkilön olevan rasisti? Aikamoista sanoo keke

          5. Elin_tilaa kommento leimaamista. Pitääkö siis omat mielipiteet pitää ominaan jos joku väärin ajatteleva onkin samaa mieltä?

          6. Elin_tilaa kommento leimaamista.

            Siis oikeasti oletko sitä mieltä edelleen että on kovinkin yllättävää että jos osallistuu rasistien marsseille niin saa rasistin leiman?

          7. Keke: oikeastiko pidät rasistisena ajtusta ettei Suomen tarvitse hyväksyä kaikkia maahantulijoita? Suomessa ei ole työvoimapulaa vaan työttömyyttä ja suuri(n) osa pakolaisstatuksella tulijoista on etsimmässä vain parempaa elintasoa. Se parempi elintaso on pois suomalaisilta, jos se kustannetaan sosiaaliturvalla kun maahantulijat eivät paranna Suomen taloutta vaan heikentävät sitä. Oikeasti avun tarpeessa pitää toki auttaa, mutta merkittävä osa ”pakolaisista” tulisivat hyvin toimeen kotimaassaan, ainoana syynä Eurooppaan lähtemisessä on toiveet paremmasta elintasosta.

            1. Saku Timonen
              25.9.2015, 23:33

              Mistä tiedät, että suurin osa tulee vain hakemaan parempaa elintasoa?

          8. Mistä sen voi tietää? Epäilys kuitenkin herää kun Suomi ei ole minkään kriisialueen lähellä eli tänne tulo on tietoinen valinta. Välissä mm Tanska ja Ruotsi, jotka 0vat kaikin puolin turvallisia maita Eli millä perusteella? Mahdollisimman kauas kriisipesäkkeistä vai kun kuullaan puskaradiosta täällä olevan hyvän sosiaaliturvan?

          9. oikeastiko pidät rasistisena ajtusta ettei Suomen tarvitse hyväksyä kaikkia maahantulijoita?

            Yleensä rasistit eivät hyväksy kaikkia maahantulijoita.

            osa pakolaisstatuksella tulijoista on etsimmässä vain parempaa elintasoa

            Niin siksi sitä pakolaiseksi lähdetään. Kotimaassa elintaso jopa se koko elämä uhkaa romahtaa tai on romahatanut että sitä parempaa pitää lähteä hakemaan vieraista maista.

            Se parempi elintaso on pois suomalaisilta, jos se kustannetaan sosiaaliturvalla kun maahantulijat eivät paranna Suomen taloutta vaan heikentävät sitä

            Ei nämä talousasiat aina niin yksioikoisia ole vaikka kaikki pakolaiset hakisivat sen elantonsa fattan luukulta. Itse sanoisin että pakolaiset kokonaisuudessaan eivät vaikuta suomalaisten elintasoon.

            Oikeasti avun tarpeessa pitää toki auttaa, mutta merkittävä osa ”pakolaisista” tulisivat hyvin toimeen kotimaassaan, ainoana syynä Eurooppaan lähtemisessä on toiveet paremmasta elintasosta.

            Sitten varmaan ei ole pelkona että se elintaso haetaan fattan luukulta

          10. Pitkällä aikavälillä maahanmuutto todennäköisesti maahanmuutto todennäköisesti parantaa Suomen elintasoa. Aikonaan koulussa 1970-luvulla jo peloteltiin väestöpyramidilla ja edelleen väestön keski-iän kasvaminen on. Mutta maailama muuttuuu, silloin ei osattu ennakoida tekniikan kehitystä ja moni työvoimavaltainen ala onkin nyt robottien hallussa… tai työt menneet halpatyön maihin. Eikö kuitenkin aika yksinkertainen yhtälö ole, Suomen työttömyys + lisää työttömiä = älyttömän suuri vaje työpaikoissa? En epäile etteikö suurin osa ”elintasopakolaisista” olisi halukkaita työntekoon, mutta mistä niitä töitä? Pitääkö Suomen alkaa kilpailla palkoilla Aasian maiden kanssa?

          11. Ärsyttää kun alan olla niin kännissä ettei kirjoitus mene aivan niin kuin pitäisi. Joss ymmärrät mitätarkoitan. Pari kirjoitusvirhettä tuossa edellä…


          12. En epäile etteikö suurin osa ”elintasopakolaisista” olisi halukkaita työntekoo

            Noniih alkoihan se teksti kuulostamaan jo vähän tutummalta. Se on jännä miten samoja yleistyksiä käytetään niin maahanmuuttajista kuin työttömistäkin.


            Pitääkö Suomen alkaa kilpailla palkoilla Aasian maiden kanssa?

            En usko. Aasiassa pitää ihmisille maksaa palkka työstä toisin kuin Suomessa.

          13. näin se menee
            26.9.2015, 12:53

            ”Persujen Lahden kaupunginvaltuutettu Martti Mäkelä klaanipukuisen kanssa ”mielenosoituksessa”.”

            Jos nyt pysyttäisiin totuudessa. Ko. henkilö on ollut todistettavasti töissä em. ajankohtana, lue http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-1443152933782.html

            Mutta tätähän tämä ”suvaitsevaisten” touhu on. Tehdään harvaanjohtava uutinen, aletaan levittämään sitä ja kauhistellaan asiaa, ja loppujen lopuksi valetta aletaan pitämään totuutena. Ja vaikka myöhemmin virheellinen uutinen sitten oikaistaisiin, jää valheellinen uutinen elämään ikiajoiksi. Noh, eihän tämä ole ensimmäinen kerta kun vasemmisto jää kiinni valheesta ”housut kintuissa”…

        3. Roturealisti ja maahanmuutto kriittinen ^ suomi suomalaisille

  2. Lahdessa asuvana olen tähän asti kohautellut olkapäitäni miespuoliset kanssaihmisten raiskausfantasioille, joiden kohteeksi itsekin olen suvakkina päässyt. Viime yön tapahtumat pistävät kyllä miettimään oman elinpiirin turvallisuutta ja nostavat pelkoa siitä että onko tämä vasta alkusoittoa. Ymmärtävät nämä ”isänmaan toivot” millaista ilmapiiriä ympärilleen luovat?

Kommentointi suljettu.